Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamppailu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kei Lai Lee

Kirjoittelin teille viimeksi dominopalikoista, jotka pyörtyilivät iloisessa letkassa ja aiheuttivat Hupsuttamossa monenlaista hämminkiä. Kumoon kellahtelu ei ole suinkaan loppunut, mutta se on onneksi muuttanut muotoaan varsin veikeään suuntaan. Siitä taas on kiittäminen Hupsuttamon uutta itämaista vahvistusta, silkinpehmoista poikakissaa nimeltä Kei Lai Lee.
 
Dominot ovat homekorvien kotkotusta! Nyt kaatuilevat kana- ja tonnikalatornit!
 
Kein kanssa ei tule tylsiä hetkiä, sillä se haluaa keilata joka ilta.
Poppi soimaan, purtilot radalle ja kuono kohti kaatoja!

Äh! Eka kuonokierre meni kouruun, mutta semmoista sattuu kaikille!
Kei ei onneksi anna tunnelman latistua, vaan kertoo vitsin tai pari.

”Tiedättekö, miten sanotaan kompastumisvaara japaniksi?
Näin: Iso kisu taka nasi! Hih hih hii!”

”Ja kuka tietää, mikä on ripuli japaniksi? Mäpä kerron!
Seko Siko Kisu Masu.”
 
Naurunremakka oli korvia huumaava, mutta porukassa oli yksi
huumorintajuton tyyppi, joka alkoi höykyttää Keitä.

Idän poika sai maistaa lännen tytön tassua, joka lämähti kunnolla leukaperään.

Korvat vain lerppuivat avuttomasti, ja vitsien sijaan
hallissa lenteli vain tuppoja karvaisista keilapalloista.

Lopulta keilahallin vartija saapui erottamaan rymyeetut toisistaan, eikä ketään naurattanut.

Kei Lai Lee on kuitenkin perushyväntuulinen hemmo, joten se ei jäänyt murehtimaan pientä rysyä. Se tassutteli takaisin radalle ja suoritti monta täyskaatoa, jotka tallentuivat onneksi keilahallin valvontakameroihin:

 

Kuten videolta käy ilmi, Kei keskittyi radalla vain ja ainoastaan keilojen tönimiseen. Hienon suorituksen jälkeen se tassutteli Shanghain yöhön ja jätti identtisen kaksoisveljensä keilarataa vahtimaan.

 
Ladies and gentlecats, tässä on Hui Lai Lee!

Parasta Huissa on, että se uinailee sulassa sovussa
myös Keh Räi Leen kanssa...
 
Löytyykö teidän lukijoiden joukosta innokkaita keilailijoita tai keilailevien karvaturrien omistajia?

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukolli matkaan jo käy

Eräs kaikkien tuntema joululaulu alkaa jotenkin näin: ”Ei mouruta saa, ei raapia saa, joku voi tulla ikkunan taa.” Nyt on ilmennyt, että kyseinen viisu on saanut Nupun ja Jujun hieman mietteliääksi, jopa pelokkaaksi. Kuka kumma tulee ikkunamme taakse ja millä oikeudella?

Yritin selittää, että tontut tuolla vesituhnussa vain värjöttelevät eivätkä ne tahallaan viattomia kissoja väijy vaan tekevät tärkeitä muistiinpanoja joulukollille, joka sitten päättää, kuka saa lahjoja ja kuka ei. Nupusta tuntuu, ettei se saa tänäkään jouluna iki-ihanaa Bratz-kampauspäätä tai Juju PlayStationia, mutta kissat lupasivat tehdä parhaansa, jotta joulukolli toisi talouteen uuden kameran. Sellaisen Nikonin tai Canonin DX9000 AF-DX-lasitetun f100/ i.4. GT superzoom -ultran, jolla saisi blogiin hienoja kuvia joulukollin muhkeasta parrasta.

Diili merkitsee kissoille sitä, että ne joutuvat karsimaan arjestaan muutamat tuhmiksi lasketut hupiaktiviteetit kuten joulukoristeiden pudottelun, käsilaukun järsimisen ja mikrohiekan potkimisen laitojen yli raprap-baanalle. Eräästä aktiviteetista ei laulussa kuitenkaan puhuttu mitään. Siitä syystä Hupsut ottivat siitä vielä kaiken ilon irti...

Kaihtimet suljettiin varmuuden vuoksi ennen tämän ottelun alkua.

Nupulle tuli silti kesken painin sellainen olo kuin sitä tarkkailtaisiin.

Nuppu hätääntyi ja ehdotti Jujulle aselepoa. Juju mollasi Nuppua nössöksi.

Kun tilanne rauhoittui, Jujusta tuntui, että sen kuonoon leijaili hienoinen kardemumman tuoksu.

Häivähdys kuitenkin katosi yhtä salaperäisesti kuin se tulikin.
Eihän kukaan nähnyt tätä nujakkaa, eihän?




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Avaruusmatkailua ja kaivattu mau

Loma on saanut minut laiskistumaan, enkä ole enää edes yrittänyt opettaa Jujua naukaisemaan käskystä. Makupaloja on sitä paitsi kulunut silti päiväkiintiön verran, sillä olemme jatkaneet valjastreenejä. Eilen Juju jopa juoksi valjaat yllään – ei kovin sulavasti vaan omituisessa sivupomppuasennossa – mutta sillä saralla sentään on saavutettu jonkinlaista edistystä. Namuja on kulunut Nupullakin, sillä se on saanut antibioottitablettinsa kanapalasten höystäminä. Jälleen kerran täytyy antaa palautetta Nupun kiltteydestä: se saapuu lentävällä lautasella keittiöön, nautiskelee tabletit ja herkut kämmeneltä ja lentää samaisella härvelillä takaisin olohuoneen pöydälle.

Beep, beep, viuuuuuh! AB-robottikissa valmiina tablettien eliminointiin.

Maailman ensimmäinen kissa laskeutumassa
Kuun pinnalle. Ei kun... toinen... Yksi
säästöpossukin siellä taitaa jo olla.

Totta kai Jujunkin on pitänyt päästä kokeilemaan avaruusrakettia. Kun Nuppu on poistunut USS Nuppuprisen ohjaamosta, Juju on kiiruhtanut aluksen puikkoihin ja liidellyt ympäri asuntoamme. Se on kiitänyt kohti toista tähteä oikealta, nuuskinut kattokruunua, kahistellut naulakosta roikkuvia toppatakkeja (joita ilman ei Suomen suvesta selviä) sekä laskeutunut lopuksi toisen marsilaisen kanssa peuhaamaan.

Suunta kohti linnunrataa! Mahtaako siellä 
saada varpusia alkupaloina?
Tässä sitä viiletetään galaxien halki!


Juju esittää iltatähdelle toivomuksen.


Koska tiedän, että joukossanne on niitä, jotka toivoivat kuulevansa Jujun äänen, latasimme YouTubeen jännittävän vaanimisvideon, jonka lopussa Jujun sanainen arkku vihdoin aukeaa melkeinpä pahaenteisen vienosti. Olkaapa hyvät, tässä tulevat hidastetut naukuvaanijakatit:



Ja loppuun vielä todiste, että edellisestä painistakin selvittiin kamuina:



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Palmun uusi paikka

Olen vuosien varrella oppinut aistimaan lähestyvän kesäloman herkillä korvillani. Aluksi kuuluu lintujen yltiöpäistä viserrystä, mutta vähitellen laulannan peittää sekalainen kakofonia remonttinakutusta, pörinää, kalsketta, vinkunaa ja kolinaa. Parhailla kesälomilla olemme aamuyöstä ihmetelleet säväyttävää ääntä, joka kuuluu raitiovaunuraiteen sirkkelöinnistä. Onneksi kyseistä elämystä ei ole tänä vuonna tiedossa, mutta talomme katto on sentään saanut ylleen epäilyttävän pussin. Päivisin Nuppu ja Juju saavat siis kuunnella rakenteita pitkin kantautuvia koputuksia korvat villisti kääntyillen.


Pikkuoravien majassakin poraillaan.

Oppiikohan naapurin täti ikinä soittamaan
Aaronin pianokoulun "Pilviä päin" oikein?

Jotta kissat saisivat käyttöä myös muille aisteilleen, muunsimme viikonloppuna olohuoneemme ihka oikeaksi työmaaksi. Koska säilytystilasta on aina puutetta, aloimme suunnitella kirjahyllyn laajennusta. Niinpä kaikki opukset, epämääräiset tavarat ja hyllyn osat leviteltiin ympäriinsä riemastuttavaksi sekamelskaksi.

Työnjohtajat tarkastavat työmaa-aluetta.  Ei ehkä
kannattaisi  valaista sähkölampulla sinne kirjahyllyn taakse.
Villakoirat saavat vielä slaagin...


Olenko muistanut kertoa, että meillä on
nykyisin lemmikkinä myös akvaariokala?
Ihan selvä silkkimonni,
vaikkei viiksiä näykään.
Mylläkän tähtihetki koettiin, kun vanha kiipeilypuu sai uuden paikan. Se kiskottiin juurineen olohuoneesta ja istutettiin makuuhuoneen nurkkaan. Nyt sen ylin oksa kurkottaa kiehtovasti ikkunan eteen ja suorastaan kutsuu oksilleen pieniä, silkkisiä räggäreitä. Niitä onkin jo nähty paraatipaikalla keikistelemässä maailmalle. Ehkäpä tästä lähtien meidänkin kissamme alkavat katsoa ulospäin ainaisten kotituijotteluiden sijaan...

Tällainen karvapallo huhuili ja hurisi heti puun latvustossa.

Kun yläoksa vapautui, sen päälle lehahti
pian safiirisilmäinen pikku kakadu.
Tässä palmu siis jököttää,
sen latvassa kakadu nököttää.

Neppis näyttää tajunneen oikean tuijotussuunnan. Onnittelut siitä!

Loppuun vielä videotallenne kissojen palmutaistosta ja miehen niistosta, jota en osannut valitettavasti käsitellä kadoksiin:


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Viidakossa kahisee


Jotta blogimme ei olisi silkkaa pumpulia, sydämiä ja suklaanappeja, aion tänään esitellä Nupun ja Jujun räyhäkkään puolen. Vaikka ne ovat suurimman osan ajasta emon pieniä kainalopupusia, mistään nynneröistä ei suinkaan ole kyse. Suukotella nyt voi karskimmatkin kaverit, eivätkä kehräily ja sylissä räsynä retkottaminen tarkoita, ettei kissoillamme olisi ”luonnetta”. Ragdolleista löytyy säpäkkyyttä ja asennetta siinä missä panttereista ja leopardeistakin.

Pääsin juuri eilen todistamaan erästä kiehtovaa kamppailua villissä luonnossa (=asuntomme akselilla eteinen-olohuone). Nuppu hiipi aluskasvillisuudessa (=karvamatto) ilman viidakkokypärää (=tötterö) ja vaani toista, hurjaa lajinsa edustajaa (=Juju). Pantterit lukitsivat katseensa ja lähtivät astelemaan vierekkäin selkä pahaenteisesti köyryssä. Niiden karvat sojottivat pystyssä, ja ilma oli sakeana vaaran tunnusta. Lopulta Juju heitti ensimmäisen solvauksen (=omituinen mouru). Siitä suivaantuneena Nuppu-neiti läimäisi veljeään avotassulla poskelle, ja pian viidakon halki vieri kahden taistelevan pantterin muodostama karvapallo. Kuului sensuroitavia huudahduksia (=Nupun s*vääk ja kr*äk), ja ilmassa pölisi karva (=juurikin se). Mutta yhtä nopeasti kuin mellakka alkoi, se myös loppui. Ellei tämän kirjoituksen olisi määrä todistaa, kuinka tulinen temperamentti ragdolleilla on, saattaisin vielä lopuksi kertoa lempeästä putsailuhetkestä, jota sain taiston jälkeen ihailla.

Mulkoilua puolin ja toisin.
Näin heilahtaa ragdollin luuvitonen.
Vapaapaini ei ole nössöjen laji. 
Lukitusotteet on opittu karatekurssilla.
Nuppu ei tarvitse pippurisumutetta käsilaukkuunsa.
Hyökkäys takaoikealta estetään kipakalla potkulla.
Taistelun voittaa aina se pantteri, jonka suuhun
jää suurempi tuppo vastustajan turkista...