Megamouku bussissa

Jokunen viikko sitten Nuppu kävi syysretkellä eläinlääkärissä ja hurmasi kaikki matkan varrella. Samalla se asetti riman korkealle: pystyisikö pieni Juju käyttäytymään yhtä esimerkillisesti omalla rokotusretkellään? Juju ainakin odotti kovasti vuoroaan ja harjoitteli ahkerasti kantokassiin sujahtamista ja siellä vanumista. Kun H-hetki vihdoin koitti ja kuljetuskassi nostettiin olohuoneesta eteiseen, jopa Nuppu oli innoissaan. Kissat piipahtelivat kassissa vuorotellen, ja minuunkin melkein tarttui innostunut matkan odotus.

Juju arvaa, että se pääsee pian retkelle Lättysen kanssa.

Onko kassissani aina väärä kissa, vai tuntuuko vain siltä?! 

Into vaihtui kuitenkin varsin pian huoleen ja tuskaan, sillä bussissa Juju viritti esiin karmeimman kollimoukunsa. Kaunis pieni runopoikani mourautti ilmoille järkyttävän vonkunan, ja kaikki katsoivat minua kauhuissaan, huvittuneina tai ärtyneinä. Yritin rauhoitella Jujua kertomalla sille lempeällä äänellä, kuinka monta pysäkinväliä vielä oli jäljellä. Samalla sain vakuutella kanssamatkustajille, ettei kissani rääy kotona yhtä pahasti vaan on vain hieman hämillään bussimatkasta.

Eläinlääkärillä Juju ujopiimätti hiljaa kuljetuskassin perukoilla. Mammanpoika suostui kuitenkin hiipimään lopulta emon kainaloon eikä pahastunut rokotuksestakaan. Se alkoi jopa puskea eläinlääkäriä ja sai kehuja siroista piirteistään. Paluumatkalla Juju veti silti taas ämyrin esiin ja sain lohdukseni kuulla tarinoita muidenkin mekkaloivista kateista. Kotona kurnauttajani oli heti oma tyytyväinen itsensä ja antoi Nupun ymmärtää, että kaikkihan sujui kuin rasvattu...

Miten näin pienestä ja kauniista olennosta voi lähteä niin muhkea megamouku?
Jos kissat harrastaisivat oopperalaulantaa, Juju päihittäisi Pavarottit sun muut.