Nuppufjallajökull

Se on täällä taas, kissatalouksien painajaismainen ajanjakso: karvanvaihtopäivät. Vaaleaa karvanöyhtää leijailee kaikkialla, mihin katsoo. Sitä myös laskeutuu niin vaatteille, matoille kuin kahvikuppiinkin. Olen myös todennut, etten tarvitse koskaan ripisienpidennyksiä, sillä harva se päivä ongin ripsistäni pitkiä, hennon kikkaraisia kissankarvoja. Mieheni taas ei tarvitse osallistua movember-tempaukseen, sillä kissankarvat käyvät niin ikään viiksistä. Huuliin ne tarttuvat oikein mukavasti, varsinkin jos rohkenee käyttää huulirasvaa.

Olen kuitenkin osannut varautua karvanvaihtoon paremmin kuin viime keväänä. Kissojen turkinhoitovälineistö on saanut uusia jäseniä, joista varsinkin kumisuka on noussut Nupun uudeksi suosikiksi. Se lötkähtää heti kyljelleen, kun aloitan sukimisen, ja vain hetkeä myöhemmin Nuppu on jo selällään. Kun masusta on suittu irtokarvat, Nuppu lätsähtää mahalleen kampelaksi. Sen takatassut retkottavat sivuilla, eikä lättänämpää kissaa ole koskaan nähty. Asento on kuitenkin mainio, ja saan päälle rentouttavan flow’n. Olen joskus haaveillut omasta islanninhevosesta, ja Nuppua kumisualla harjatessani voin hetken kuvitella valmistautuvani ratsastusretkeen halki tulen ja jään maan…

Tämä poni ei tarvitse riimua pysyäkseen paikallaan.

Masurapsu saa kaviot nousemaan kohti kattoa.

Ja vielä toisin päin...

Kenestä lähti noin paljon karvaa?!