Super-Nuppu ja Juju the Kid

Helleviikko on muuttanut minut laiskanlylleröiseksi lukutoukaksi. Olen vorninut kesälukemistoni ääreltä vain sen verran, että olen huolehtinut kahdelle karvaturrillemme riittävästi ruumiin ja sielun ravintoa. Pienistä virikkeistä on virinnyt yllättävän vuolas virta, ja silmäkulmastani olen saanut seurata, kuinka kahdesta kotikissasta on kuoriutunut todellisia action-sankareita. Juju the Kid on liitänyt tuli hännän alla ympäri asuntoa Super-Nuppu kannoillaan. Voisi kuvitella, että moiset energianpurkaukset saisivat asuntomme hehkumaan, mutta toistaiseksi sisäilma on pysynyt hyvinkin siedettävissä lämpötiloissa. Niinpä olen jatkanut Nupun ja Jujun usuttamista aktiiviuralle, jonka tarkoitus on pitää tassufiksoitunut typykkämme kaidalla polulla.

Juju the Kidin supervoimiin kuuluu myös
pikalukutaito. Niinpä se kelasi kirjani sekunnissa
läpi, jotta voisin keskittyä taas sen leikittämiseen.

Miten pienistä räsynukeista siis saa räjähtävää voimaa uhkuvia touhupommeja? Meillä kaava on seuraavanlainen: Lelu potenssiin raksu on yhtä kuin sata kertaa kehräys ja loikka. Turmiolliset palkintokikkareet ovat siis toimineet supersankarien polttoaineena. Aamuihimme on muodostunut ihka uusi rutiini: Nuppu tulee pöykkäämään minua, istahtaa eteeni vetoavan näköisenä ja sanoo yhden, maagisen vokaalin, joka on "ä".

Onpas nätti ja kiva pieni kissa. Mitähän se on vailla?

Voi että se on söpönöpöhöpö! Tykkäisiköhän se, jos
sille laittaisi tuonne labyrinttiin vaikka leivänmuruja?

"Ä!" Hui, halinallesta tulikin tyrannosaurus rex. Ei kun tietenkin tyrannosaurus RAX!

Tottelen tietenkin prinsessaamme ja seuraan sitä kiltisti kaapille, joka sisältää raksupussin. Robottimaisesti kauhaisen pussista noin 12 raksua ja seuraan Nuppua ruokalabyrintille. Se sanoo uudestaan "ä!" joten pudotan suurimman osan nameista labyrinttiin. Sen jälkeen kierrämme vielä piilopaikat: kolme raksua upotetaan kuljetuskassin uumeniin, yksi asetetaan sohvan kaiteelle ja yksi ikkunalaudalle kissankarkottimen päälle. Tämän jälkeen saamme lähteä töihin, sillä Nuppu aloittaa aktivoimaan itseään labyrintin äärellä.

Hetkinen... Lasketaanko tätä aktivoinniksi, jos neiti huijaa velipojan tekemään ns. likaisen työn?

Raksutonta ja sikäli luonnonmukaisempaa aktivointia on vuorossa iltaisin. Koska Nuppu on ammattitanssija ja yksi sen supervoimista on vihollisen pyörryttäminen tanssin avulla, päästän sen parketille kissantanssittimen kanssa. Tässä Nuppu esittää ihailijoilleen Tchaikovskyn Pähkinänsärkijä-baletista teoksen "Makeishaltijattaren tanssi":

Huippuballerinoilta kysytään usein, meneekö niiden pää ihan
pyörälle pirueteista. Nuppu vastasi kysymykseen tällä ilmeellä.

Jujun lintukoiravaistot heräävät, kun esiin kaivetaan sulkavirveli. Se virittää tassuihinsa supersankarijouset, joilla voi loikata vaikkapa pilvenpiirtäjän yli. Kun emo lopulta taas tilttaa ja palaa kirjojensa maailmaan, supersankareiden ilta on vasta alussa...

Ellei Super-Nuppu olisi liihotellut äkkiä paikalle,
hiirineito olisi luiskahtanut alas kirkontornista.

Juju taas syöksyi apuun, kun hiirineito oli hukkua linnan
vallihautaan. Uskomattoman tapaturma-altis jyrsijä!

Ahma vs. saimaannorppa

Katsoimme eräänä iltana kaitafilmejä ajalta, jolloin videokuvaaminen oli vain harvojen herkkua. Oli huvittava katsoa, kuinka ihmiset peittelivät kauhuissaan kasvojaan tai ilvehtivät omituisesti kameralle. Jotkut meistä tekevät näin nykyisinkin – muiden muassa Nuppu.

Vielä jokin aika sitten Nuppua sai filmata kaikessa rauhassa. Se saattoi painaa tassun poskea vasten, ja jos sen päähän olisi painanut silloin lakin ja toiseen tassuun ujuttanut ruusun, lopputulos olisi ollut upea ylioppilaskuva kenen tahansa olohuoneen seinälle tai ainakin kiitoskorttiin. Nykyisin Nupulla on kuitenkin menossa irvistelyvaihe. Aina kun Nuppu tekee jotain söpöä ja yritän ottaa siitä kuvan, se kyllästyy poseeraamiseen ja yrittää sirkuttaa minut luokseen. Nupun ääni on vieno ja pieni, mutta kuvista tulee todella vavisuttavia – kuin olisin mennyt herättämään nälkäisen ahman päiväuniltaan. Kun lopetan zoomailun, Nuppu palautuu taas kehrääväksi saimaannorpaksi, josta yritin alun perin ottaa kuvan…

"Skviik! Tämä kori on varattu, ole hyvä ja ota vuoronumero."

"Kvääk! Eino repi tunnelin kattoon reiän."

"SKRÄÄK! Laita se Dallas taas pyörimään!"

"Tsirp! Tahtoo bussimatkalle, kun Jujukin pääsee!"

"Sväyyyy! Entäs sitten, jos menin taas pöydälle?!"

"Gärrr! Tyynyn alla on takuulla herne."

"Skrrääääk! Miten niin en voi olla Amerikan seuraava huippumalli?
Kuka tätä blogia oikein kirjoittaa?"

Ja tähän loppuun yksi ihana saimaannorppa. Taitaa olla vielä kuutti.