sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vähärottainen ruokavalio

Nuppu rakastaa raksuja, ja voi sitä onnen päivää, kun ostimme kissoille seitsemän kilon satsin emon hyväksymiä papanoita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa pähkiessäni kultamussujeni ruokavaliota ja todennut, että sen säätäminen on kissanomistajuuden hankalin osa-alue. Kun keskustelin aiheesta erään eläinlääkärin kanssa, hän totesi minulle hauskan nasevasti, että rotta on kissan ruokaa. Harkitsin rotanloukkujen virittämistä kerrostalomme vintille tai lähikahvilan roskisten juureen, mutta päätin kuitenkin antaa rottien elää onnellisina yhdyskunnissaan. Ideaalissa maailmassa kissaeläimet söisivät toki vain savannilta kaappaamiaan gaselleja ja aavikkorottia, mutta en ole täysin varma, mitä esimerkiksi Nuppu tekisi oikean hiiren nähdessään. Se voisi joko sanoa ”skviik” ja köpöttää karkuun tai suikata suukon hiirulaisen pienelle, karvaiselle otsalle.


Niinpä meidän kissojemme liha kulkeutuu ruokakuppiin pakastearkusta. Vaikka veriset broilerinsydämet hieman puistattavat minua, ne saavat niin Jujun kuin Nupun suun napsumaan. Juju jäytää oman liha-annoksensa kuin raavas leijona, kun taas Nuppu napostelee hienon neidin tavoin. Kaunis käytös unohtuu siinä vaiheessa, kun raksut rapsahtavat kippoon. Nuppu saattaa joskus ahneuksissaan työntää veljensä syrjemmäs niin, että Jujun tassut vain liukuvat laminaatilla. Tätä emme tietenkään suvaitse vaan huolehdimme, että Jujukin saa aina oman osuuden ruoastaan, joka maistuu ilmeisen hyvältä vaikka rotatonta onkin.

Nuppu teki Grumpy cat -imitaation, koska en
avannut raksusäkkiä kyllin nopeasti...

3 kommenttia:

  1. Kauniit kissat siellä :) kiva lueskella muidenkin räsyistä juttuja. Itselläni on 6kk vanha Jami. Jos kiinnostaa niin meidänkin blogiin saa tulla kurkistelemaan :)

    Katja

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Katja! :) Kävinkin heti lukemassa teidän blogia, ja kovin tutuilta kuulostavat rallit ja kiipeilypuun rakennuspuuhat... Niistä kirjoitan minäkin pian lisää... :) Ihania kavereitakin Jamilla on! Rapsutuksia sinne karvakorvien valtakuntaan!

    VastaaPoista
  3. Juu kaikessa haluaa Jami olla mukana. Niin kuin sanotaan, et ragdollit on koiria kissan ruumiissa pitää hyvin paikkansa :) Haluaa auttaa, välillä niinkin paljon että on tiellä. Mutta töistä on kiva tulla kotiin kun Jami juoksee ensimmäisenä vastaan koirat perässä :) Rapsutuksia sinne myös kisuille!

    VastaaPoista