Kissat muusina

Ennen kuin kukaan ehtii säikähtää otsikon kaksiselitteisyyttä, haluan heti painottaa, että tämänkertainen blogimerkintäni liittyy taiteeseen ja muusiin – ei perunoihin ja muusiin. Olen huomannut, että kissoilla on luovuuteeni merkittävä vaikutus. Kehräyshurina saa aivorattaani pyörimään (hitaasti mutta varmasti), näytön takaa pilkottavat korvat luovat juuri oikeanlaisen tunnelman, ja pienet silkkisen pään pökkäykset rohkaisevat minua jatkamaan silloin, kun olen jo valmis luovuttamaan. Palleroiset muusani ovat aina läsnä, kun kirjoitan, ja osallistuvat usein puuhaan itsekin. Kerran silmäni välttäessä Nuppu oli ystävällisesti aloittanut tarinan puolestani. Avauslause kuului: ”Cd 4”. Harmi vain, että teemana oli talvi eikä musiikki.

Muusa paitsi inspiroi myös editoi.

Ilman muusia tätäkään blogia ei olisi.

Toisinaan muusuus menee hieman överiksi. On vaikea kirjoittaa, kun Juju räpeltää viidettä kertaa koneen sammuksiin tai yrittää nakertaa leikkisästi sähköjohtoa. Maalaamisen vaikeusaste taas kasvaa huimasti, kun kankaan päällä rötköttää selällään kultaisennoutajan kokoinen (ja oloinen) kissa, joka kaipaa masuunsa rapsutuksia ja suukkoja. Pienet mutkat matkassa eivät minua silti haittaa, sillä loppujen lopuksi kissojen hupsuttelu on taidemuodoista parhain!

Hyvää muusuutta. Näin se toimii parhaimmillaan.

Tästäkin näystä vielä inspiroituu.

Tässä taiteilijalle tulee jo pahoja aavistuksia...

Muusuus gone bad. Mutta kuka muusa nyt jaksaisi olla aina eteerinen?