torstai 17. lokakuuta 2013

Mammanpoika

Juju on meidän kissoistamme se vakavammin otettava. Se käyttäytyy joskus kuin kissa, eli ei välttämättä muka tunnista nimeään tai siirtyy kaksi askelta kauemmas, kun sitä yrittää silittää. Jujun akilleenkantapää olen kuitenkin minä: iki-ihana ”emo”, joka antaa ruokaa, leikkii peekaboota, kiskoo selkä vääränä sturtsihiirtä pitkin asuntoa ja opettaa kaikki syksyn hittitemput kuten kierähtämisen selän kautta ympäri. Juju palkitsee minut osoittamalla erityistä lämpöä ja rakkautta. Se puskee, pötkähtelee, kehrää sylissäni ja seurailee minua piinaavan uskollisesti. Hellyttävin juttu tosin tapahtui viime viikolla, kun menin pesemään hampaitani suljetun oven taakse.


Koska sähköhammasharjani surisi kohtuullisen kovaa, en kuullut Jujun ikävämiukua. Se kantautui kuitenkin mieheni korviin ja sai hänet epäilemään sekä kuuloaan että mielenterveyttään. Juju oli nimittäin huutanut ”mamaa!” ja voin vakuuttaa, ettemme ole harjoitelleet koulutussessioiden aikana puhumista. Jujun sukujuuret ovat rapakon takana, joten minusta on aivan luonnollista, että se sanoi ensimmäisen sanansa englanniksi. Olen erittäin otettu, että Juju puhui minulle noin kauniisti, mutta saatan pyörtyä, jos pieni kissapoikani alkaa vielä laajentaa sanavarastoaan...
Mitä tapahtuu, jos emo katoaa näkyvistä?
"MAMAAAAA! Uu-uu-uuuu!"
I see a little silhouette of a cat...



1 kommentti:

  1. Muistin tuon Mamaaa! -Queens-kuvatekstin, mutten enää, mihin se liittyi. Aika ajoin luen koko ihanan hupsutusblogin uudestaan.

    VastaaPoista