The Look of Love

Nykyisin olen jo niin tottunut omiin ragdolleihini, etten enää edes tule ajatelleeksi, miten erilaisia ne ovat muihin kissoihin verrattuna. Minusta on aivan normaalia, että kissat heiluttelevat usein häntäänsä, koska hännän heiluttaminen vain on niin mukavaa. En ihmettele, että miukuleitani saa paijata ja pyöritellä vaikka miten päin ja ne vain kehräävät. Pidän itsestäänselvyytenä myös sitä, että sekä Nuppu että Juju katsovat aina suoraan silmiin – eivät taisteluun haastaen vaan suurta ihailua ja lempeyttä osoittaen.

Eivätkö kaikki kissat muka lepäile tällä tavalla bloggaavien emojensa sylissä?

Kun näin Jujun ensimmäisen kerran, muistan ihmetelleeni silmiin katsomista. Aiemmin tuntemani kissat eivät ole napittaneet minua koskaan samalla tavalla, ja tuntui kummalliselta ja melkein ihmismäiseltä, että pieni kissa katsoi minua niin kauniisti ja rehdisti. Aluksi meille tullessaan Nuppu vältteli suoraa katsekontaktia, mutta kun tulimme kunnolla tutuiksi, myös Nuppu alkoi katsoa silmiin. Nykyisin osaamme keskustella lempein katsein: siristelemme toisillemme ja annamme luomien lupsahtaa hitaasti kiinni. Suurin silmin tuijottaessaan kissat yleensä viestivät, että ne haluaisivat kellonajasta riippuen joko ruokaa tai leikkiseuraa. Vielä tähän päivään mennessä en ole koskaan saanut osakseni vihaista katsetta, sillä raggarini ovat täynnä rakkautta.

Tämä katse sulattaa minut kerta toisensa jälkeen.

Näillä safiirisilmillä kelpaa tuijottaa myös naapurit pyörryksiin

Katse voi myös välittää viestin "Nämä pienet ragdollit on
hylätty tähän keittiön matolle ihan ilman ruokaa ja paijausta..."