Kissaemo matkoilla

Niin symbioottinen kuin suhteeni Nuppuun ja Jujuun onkin, joudumme aina joskus tilanteeseen, jossa fyysinen etäisyytemme kasvaa. Olin valmistautunut eroon parhaani mukaan, mutta silti minua kirpaisi jättää kissat kotiin, kun lähdin itse viikonlopuksi sukuloimaan. Juju ei tehnyt hyvästejä helpommiksi vaan nökötti sylissäni iät ja ajat ja painoi pienet silkinpehmoiset kasvonsa kaulaani vasten kuin olisi varastoinut läheisyyttä. Nuppu taas ei ollut reissuun lähdöstäni moksiskaan, sillä se arvasi, että mieheni lellisi sitä aamusta iltaan.

"Ciao bella! Meillä alkaa kissanpäivät!"

Matkani aikana ikävöin kovasti Nuppua ja Jujua, joita olen katsellut viimeisen vuoden aikana niin paljon, että silmäni ovat jo kalibroituneet ragdollien mittasuhteisiin. Tästä syystä Nupun ja Jujun täysikasvuiset ”maalaisserkut” näyttivät mielestäni pikkuruisilta kissanpennuilta. Misu osasi tehdä temppuja yhtä näppärästi kuin Juju, ja Pipsalla ja Missellä varmasti riittäisi rottatarinoita, jotka saisivat kaupunkikissani naukaisemaan hämmästyksestä. Kissaserkuilla on myös se ihanuus, mistä minun kultamussuni vasta haaveilevat: ikioma kili. Se kiipeili juuri niin taitavasti kuin kuvitella saattaa ja olisi ollut mitä mahtavin tuliainen. En kuitenkaan raaskinut siepata pikku Tyttiä, vaan tyydyn kertomaan siitä suloisia iltasatuja. Kukapa tietää, vaikka jokin kaunis kesäpäivä Nuppu ja Juju vielä tekisivät retken vehreisiin maalaismaisemiin Tyttiä ja serkkuja tapaamaan...

Kun palasin matkalta, huomasin pian, kenen kissa Juju nykyään on. Valitettavasti ei minun...

Näin tyytyväisenä se on vain mieheni sylissä.

Väännetään nyt vielä veistä haavassa...
Näääääiiin tyytyväisenä!
Joululomalla aion valloittaa taas Jujun
pienen sydämen itselleni!