Näytetään tekstit, joissa on tunniste supikoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste supikoira. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Piilokameran linssissä

Törmäsin tässä jokin päivä Facebookia selatessani hillittömiin riistakamerakuviin, joissa metsäneläimet on yllätetty hassuista tilanteista. Kun ihmiset käpertyvät peittojensa alle, piikkisiat tanssivat charlestonia, sudet leikkivät tennispallolla ja pesukarhut kapuavat toistensa hartioille, jotta yltäisivät maistamaan lintulaudan pöperöitä. Myös lemmikeillä on oma salattu elämänsä, jota halusin päästä tirkistämään. Siksi piilotin kaksioomme liikkeestä aktivoituvia riistakameroita ja menin nukkumaan jännittynein mielin. Minkälaisia hetkiä yön pimeydessä tallentuisi? Sen näemme nyt, sillä on tullut aika purkaa aineisto tänne blogiin.
Hahaa! Ensimmäinen utelias nuuskuttaja saapui tutkimaan kameraa.
On mahdotonta sanoa, onko kyseessä supikoira, pesukarhu vai kultapanda.


Tämäkin pallero voi söpön kärsänsä perusteella olla vaikkapa sikapossu.

Otuksilla oli toisaalta kovin epäpossumaiset pumpulikorvat.


Ahaa! Ne ovat jonkinasteisia kissaeläimiä. Ehkä aasialaisia arokissoja
eli manuleita tai vaihtoehtoisesti lemmikkitasoisia ragdolleja.

Kamerat olivat havainneet tuhansittain pöhköjä vilauksia puuhkahännistä, villahousuista, vipattavista viiksistä ja pinkeistä anturoista, mutta lopulta materiaalin seasta nousi esiin otoksia, joiden perusteella pääsin melko hyvin jyvälle siitä, mitä tapahtuu, kun soihdut sammuvat ja kaikki väki nukkuu...

 
Kauneutta arvostavat otukset pysähtyvät ihailemaan taivaalla leiskuvia räggärintulia.
Taru kertoo, että nuo maagiset valot ovat kipinöitä, joita lentää ragdollin turkista
silloin, kun se puhdistaa karvapeitettään raspimaisella kielellään.

Mikä tuuri, että toimenpide oli tallentunut myös filmille!
 
Ruokintapisteellä kävi yön sydämessä melkoinen vilske.
 
Kun lintulaudalta oli nokittu kaikki jyvät ja akanat,
tämä pöllö (= hoothoot) lehahti etsimään lisää herkkuja.
 
Pian yösyömingit jatkuivat, ja ruokalistalle päätyi
niin karitsapullia kuin haisulirottiakin.
Oli toki hauska nähdä, millaisia fiestoja öiseen aikaan vietetään, mutta kaikkein eksoottisinta oli bongata yllättäviä harrastuksia, lajien välistä ystävyyttä ja kiintopisteitä moderniin tekniikkaan.

 
Pikku futarit näkevät treenata pimeässäkin!

Tähän räpsyyn kaapattiin lemmikkitasoinen manuli, jussipaitaan pukeutunut päästäinen,
yököttävä haisulirotta, leijaileva kultahamsteri ja valppaasti vaaniva susihukka.
 
Riistakameran kelmeässä valossa todistettiin, että
felinet ja caninet voivat jakaa pesän näin rauhanomaisesti.

Aamuyön pikkutunneilla kuului enää kliksutusta ja näppiksen nakutusta, sillä
toinen manuleista chattaili sydämen valittunsa kanssa. Kiinni jäit, morsmaikku!
 
Koska olen niin utelias ja aavistuksen nenäkäs, yksi kameroistani oli viritetty äänittämään liikkuvaa kuvaa. Varpaiden puhdistuksen, pienimuotoisten sumopainiotteluiden ja villapöksyissä paikkaa vaihtavien nökäreiden lisäksi pääsin käsiksi pätkään, joka yllätti minut täysin. Onko videolla nähtävä toiminta lajityypillistä muillekin kissaeläimille, vai asustaako meillä tuiki harvinainen leicciös itsecseen cattimus?

perjantai 13. marraskuuta 2015

Hupsujen kotieläinmessut

Viikko sitten Messukeskuksen valtasivat monenmoiset otukset haisunäädistä alpakoihin. Menossa mukana oli myös traktoreita, Kivikis-myyjiä, raksudiilereitä, lapsiperheitä, hevosenkenkäseppiä sekä bloggaajia. Monet viimeksi mainituista olivat tajunneet hankkia blogipassit ja suunnitella päivän huolella toisin kuin Hupsujen emo, joka pölähti paikalle niin ex tempore, että oli unohtanut ladata kameransa akut. Punaisen hälytysvalon vilkkuessa ei paljon kuvia näpsitty, mutta onneksi messupäivä oli muuten antoisa kiitos ihanien eläinten ja mukavien bloggaajakollegoiden!

 
Ilman muuta messuilla on aina mukavaa!

Velloin holtittomasti valtaisien ihmismassojen virrassa, mutta päädyin lopulta silläkin keinolla aika mukaviin kohteisiin:


 
Olin esimerkiksi kannustamassa tätä komistusta voittoon,
kun valittiin vuoden parasta 1-vuotiasta suomenhevosorivarsaa.
Aallot huuhtoivat minut myös ponipuolelle.

Kaikkein eniten nauroin näille röhkyleille, joista toinen antoi
kämmenselkääni yllättävän töpselikärsätöppäyksen.

Riemastuin ajauduttuani aasien alueelle, mutta mitä tapahtui, kun käytin kameran
viimeisiä akunjämiä?! No, aina ei voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...

Koska kuvasaalis jäi kovin laihaksi, päätin lihottaa messupostaustani järjestämällä lemmikkikarnevaalille jatkot Hupsuttamon puolella. Samalla pystyisin tarjoamaan kissoilleni ainutlaatuisia elämyksiä ja ymmärryksen siitä, millaista olisi kuulua messujen tähtieläinten ylvääseen kaartiin.
 
Nuppua huoletti, koska sekään ei ollut tajunnut tilata bloggaripassia.
Se pääsi kuitenkin ilmaiseksi sisälle, koska osasi inistä niin vetoavasti.

Ensimmäiseksi vuorossa oli alpakka-agilitya. Oikeilla messuilla olin kuullut, että alpakat ovat Andeilta kotoisin olevia laumaeläimiä, jotka ovat luonnostaan pomppaavaa sorttia. Niille rakennettiin siellä koirien agilityrataa muistuttava esterata, jossa piti ylittää renkaat, pujotella tolppia, seisoa paikoillaan matolla ja hypätä esteitä. Kaikkein omituisin (ja ilmeisesti vaikein) tehtävä näille pakoeläimille oli seistä matolla samalla, kun ohjaaja kyykistyi niiden jalkoihin nostelemaan palloja sankoon! Ei kovin jännittävää katsottavaa, ja kun siihen lisättiin alpakoiden lievähkö perässävedettävyystaipumus ja sääntö, jonka mukaan jokaista estettä sai yrittää kolme kertaa, ei tämän emon kärsivällisyys riittänyt kuin kahden suorituksen seuraamiseen. Mutta miten kävi Hupsuttamon alpakka-agilityssä?


Alpakka näytti varsin tyytyväiseltä ja jopa laiskalta karsinassaan.

Radalle päästyään se muuttui kuitenkin oikeaksi alpakkaraketiksi,
joka ylitti jokaisen esteen ensimmäisellä yrityksellä. Tätä alpakkaa
eivät koirasudet (joita messuilla myös näkyi) niin vain nappaisi!

Alpakoiden jälkeen agilityradalla nähtiin myös
Suomen estepupuyhdistyksen taitureita.

Hengästyttävän estefinaalin jälkeen oli aika siirtyä näyttelyalueelle. Toinen toistaan trimmatummat fifit tepsuttivat jakkupukuisten omistajiensa vierellä rinkiä ympäri, ja kuohkeaksi puunattuja rotukissoja venytettiin maailmalta matkustaneiden tuomarien silmien edessä.

 
Ringissä 1 esiteltiin ragdoll-rodun parhaimmistoa. Saimme onneksi myös esittelijän,
joka on paitsi alansa huippu myös julkisuuden henkilö ja Nupun rakas anoppi:
bloggaajapassilla Hupsujen messuille saapunut Marraskuun murusten emo.
 
Taka-alalla himmailevien tuomarien ilmeet ovat epäileväisiä, mutta
päätin jo ennen näyttelyn alkua, että lähdemme kisaan leikkimielellä.

Ringissä 2 kauneuttaan pääsivät demonstroimaan pehmoiset supikoirat,
joista esittelijä varmasti tykkää siinä missä susikoirista ja koirasusistakin.

Venytetyistä näyttelypötkylöistä mieleeni juolahti siirtyä herkkuosastolle ostamaan pussillinen metrilakuja. Onneksi niitä oli tarjolla myös meidän hupsuilla kinkereillämme:

 
Salmiakkivadelma oli päässyt loppumaan, mutta
onneksi toffeevaniljaa oli vielä ainakin kaksi metriä.

Päivän jännittävin osuus oli ilman muuta palkintojen jako. Taitavimmat ja kauneimmat eläinystävät saivat tunnustuksena mukaansa hienot ruusukkeet, joita kelpaa esitellä samalla, kun kertoo tarinoita kaikkien aikojen parhaista lemmikkimessuista!


Voittaja-alpakka oli sen verran ujo saaliseläin,
että se piilotteli sorkkiaan esteiden takana.

Lopulta pitkäkoipinen otus saatiin hinattua palkintopallille.
Ties mihin tämä laaman sukulainen vielä urallaan yltää!

Messujen kaunein pörröeläin sai niin ikään hienon ruusukkeen.

Se taisi olla paitsi kisojen kaunein myös ahnein turrikka...

perjantai 27. helmikuuta 2015

Supikissan raapies

Kodissamme asustaa kolmen eri lajikkeen edustajia: kaksi ragdollia, yksi aamutorkkuja ja yksi kummajainen, joka herää aamulenkille kolmena arkiaamuna kello 4:40. Minun REM-uneni ei onneksi miehen hullutuksista häiriinny, vaan jatkan autuaana nukkumista siinä vaiheessa, kun Nuppu ja Juju hiipivät eteisessä ”iskää” vastaan. Ne venyttelevät unenlämpöisinä ja vetäytyvät parin pötkähdyksen jälkeen takaisin torkuttelemaan.

Aamuyön hiljaisina hetkinä on käynyt ilmi, että Nuppu nukkuu yönsä suloisesti tassupedissä.

Oikea herätys koittaa kello 6:20, ja silloin minäkin jaksan vääntäytyä peiton alta kuulemaan jännittäviä tarinoita, joita miehellä on aina kerrottavanaan. Vuosien saatossa olemme Nupun ja Jujun kanssa tajunneet, että missaamme kaikenlaista hauskaa tutiessamme. Emme saa ihailla, kuinka ketut jolkuttavat sillalla vastaan tai peurat sinkoilevat metsätien yli. Yhtä lailla meiltä on jäänyt näkemättä polulla vipeltävä minkki ja mäyräkoiraa sinnikkäästi ulkoiluttava täti. Toisinaan mies kuitenkin hairahtuu havainnoissaan, sillä eräänä aamuna ”kettu” oli ollut flexin päässä ja herttainen ”metsähiiri” jatkoi matkaansa rapisevana vaahteranlehtenä. Tästä syystä meitä hieman mietityttää, kuinka suhtautuisimme hänen tuoreimpaan luontobongaukseensa, supikoiraan.


Sanoitko, että se oli rusehtava lyllertäjä, jolla oli naamassa tummaa ja valkoista?

Koko supikoirakonsepti heitti häränpeffaa, kun keskustelu polveili siihen suuntaan, että rekisteriotetta lukuun ottamatta meillä ei ole mitään takuuta Nupun lajikkeesta. Mitä jos mies bongasi lenkillään ragdollin, mutta Nuppu onkin supi?


Vasemmalla on supi nojatuolissa, oikealla Nuppu sängyllä. Kuin kaksi marjaa, vai mitä?

Pelottavinta hommassa on se, että supikoirat ovat aikain saatossa levittäneet monenlaisia tauteja, kuten rabiesta. Sitä ei meidän lempeällä Nupullamme tietenkään ole, mutta raapies löytyy: sinnikäs into raapia mattoa, tuolia tai kiipeilytelinettä aina, kun se haluaa huomiota. Ja kyllähän Nuppu sitä saakin, sillä kuka nyt voisi olla ihastelematta tällaista näkyä:

Äärimmäisen harvinainen supikissa uskaltautuu harvoin ihmisasuntoon, mutta jos
niin käy, ei kannata säästellä suukkoja tai rapsutuksia, oli sillä raapies tai ei.