sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Piilokameran linssissä

Törmäsin tässä jokin päivä Facebookia selatessani hillittömiin riistakamerakuviin, joissa metsäneläimet on yllätetty hassuista tilanteista. Kun ihmiset käpertyvät peittojensa alle, piikkisiat tanssivat charlestonia, sudet leikkivät tennispallolla ja pesukarhut kapuavat toistensa hartioille, jotta yltäisivät maistamaan lintulaudan pöperöitä. Myös lemmikeillä on oma salattu elämänsä, jota halusin päästä tirkistämään. Siksi piilotin kaksioomme liikkeestä aktivoituvia riistakameroita ja menin nukkumaan jännittynein mielin. Minkälaisia hetkiä yön pimeydessä tallentuisi? Sen näemme nyt, sillä on tullut aika purkaa aineisto tänne blogiin.
Hahaa! Ensimmäinen utelias nuuskuttaja saapui tutkimaan kameraa.
On mahdotonta sanoa, onko kyseessä supikoira, pesukarhu vai kultapanda.


Tämäkin pallero voi söpön kärsänsä perusteella olla vaikkapa sikapossu.

Otuksilla oli toisaalta kovin epäpossumaiset pumpulikorvat.


Ahaa! Ne ovat jonkinasteisia kissaeläimiä. Ehkä aasialaisia arokissoja
eli manuleita tai vaihtoehtoisesti lemmikkitasoisia ragdolleja.

Kamerat olivat havainneet tuhansittain pöhköjä vilauksia puuhkahännistä, villahousuista, vipattavista viiksistä ja pinkeistä anturoista, mutta lopulta materiaalin seasta nousi esiin otoksia, joiden perusteella pääsin melko hyvin jyvälle siitä, mitä tapahtuu, kun soihdut sammuvat ja kaikki väki nukkuu...

 
Kauneutta arvostavat otukset pysähtyvät ihailemaan taivaalla leiskuvia räggärintulia.
Taru kertoo, että nuo maagiset valot ovat kipinöitä, joita lentää ragdollin turkista
silloin, kun se puhdistaa karvapeitettään raspimaisella kielellään.

Mikä tuuri, että toimenpide oli tallentunut myös filmille!
 
Ruokintapisteellä kävi yön sydämessä melkoinen vilske.
 
Kun lintulaudalta oli nokittu kaikki jyvät ja akanat,
tämä pöllö (= hoothoot) lehahti etsimään lisää herkkuja.
 
Pian yösyömingit jatkuivat, ja ruokalistalle päätyi
niin karitsapullia kuin haisulirottiakin.
Oli toki hauska nähdä, millaisia fiestoja öiseen aikaan vietetään, mutta kaikkein eksoottisinta oli bongata yllättäviä harrastuksia, lajien välistä ystävyyttä ja kiintopisteitä moderniin tekniikkaan.

 
Pikku futarit näkevät treenata pimeässäkin!

Tähän räpsyyn kaapattiin lemmikkitasoinen manuli, jussipaitaan pukeutunut päästäinen,
yököttävä haisulirotta, leijaileva kultahamsteri ja valppaasti vaaniva susihukka.
 
Riistakameran kelmeässä valossa todistettiin, että
felinet ja caninet voivat jakaa pesän näin rauhanomaisesti.

Aamuyön pikkutunneilla kuului enää kliksutusta ja näppiksen nakutusta, sillä
toinen manuleista chattaili sydämen valittunsa kanssa. Kiinni jäit, morsmaikku!
 
Koska olen niin utelias ja aavistuksen nenäkäs, yksi kameroistani oli viritetty äänittämään liikkuvaa kuvaa. Varpaiden puhdistuksen, pienimuotoisten sumopainiotteluiden ja villapöksyissä paikkaa vaihtavien nökäreiden lisäksi pääsin käsiksi pätkään, joka yllätti minut täysin. Onko videolla nähtävä toiminta lajityypillistä muillekin kissaeläimille, vai asustaako meillä tuiki harvinainen leicciös itsecseen cattimus?

26 kommenttia:

  1. Jännittävää! Onko teillä tosiaan voinut olla läppäri lattialla koko yön, eikä kukaan ole sitä sekoittanut?? Meillä sen yli tassuteltaisiin, sen päällä istuttaisiin ja nurkkia kokeiltaisiin hampailla ihan heti. Ei tulisi kuvamateriaalia.

    Jännittävää on myös nähdä mitä taloudessa tapahtuu silloin, kun muut eivät ole näkemässä. Kiitos tästä etologis-journalistisesta tutkimuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota, ööh. Pakko ehkä tunnustaa, että yökuvaus saattoi olla silkkaa hupsutusta ja mielikuvituksen vapaamuotoista viljelyä. :-D Nupun ei oikeasti anneta tassuttaa läppäriä, vaan chattailyä Ruffen kanssa valvotaan hyvinkin tarkasti. Totta kai näin utelias emokissi haluaa myös nähdä, mitä nuoripari keskustelee.

      Poista
  2. Voisi hyvin olla totta. Ihanat puuhkahäntä ja räppäri siellä touhuavat. Lähikuvat ovat tosi söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että todellinen kuvamateriaali olisi ihan tätä samaa kamaa. :-D Nassut ovat sitä söpömpiä, mitä lähempää niitä katsoo. Parasta on, kun menee niin lähelle, että oma nenä osuu tuollaiseen kuonosysteemiin. <3

      Poista
  3. Onpas teillä kokonainen eläintarha siellä! Kovasti kissan näköisiä otuksia monet, mutta sehän on hyvä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että jopa yli 80 % otuksista on ihanan kissamaisia! <3

      Poista
  4. Hoothoot bongattu myös meillä. Upeet noi räggärintulet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoothootit ovat aina kivoja, kuten myös noctowlit! :o) Vakka ajatus talvesta vähän ahdistaa, niin hyvä puoli on, että pakkasöinä nuo räggärintulet leiskuvat erityisen kauniisti!

      Poista
  5. Ooh! Paljonkohan salakuvaamisesta joutuu ihmispolo kärsimään?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulemma paljon: sen verran vain, että kameroiden linssit ovat nyt täynnä pieniä nenän painaumia. <3

      Poista
  6. Ihania hupsuja, meillä olisi varmaan samantapaista jos olisi kamerat myös sisällä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! ;) En tiedä, mitä meillä OIKEASTI tallentuisi, jos olisi yökameroita. Voi olla, että yllättyisin pahemman kerran. :-D

      Poista
  7. Oon monta kertaa miettinyt, mitä meidän tallissa tapahtuu öisin, pitää varmaan asennella jonkinlainen kamera niin saa siitäkin selvyyden. Näyttää toimivan! ;D Joskus laitettiin ihan oikea riistakamera ratsastusreitin varrelle ihan vain mielenkiinnosta ja saatiin napattua tyynesti ohi steppaileva ilves (!?) ja supi. Kaikkea jännää sitä tapahtuu kun me ihmiset vaan uinumme tyytyväisinä peiton alla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, miten jännä riistakamerataltiointi teillä! :)) Mä niin jäisin koukkuun tuollaiseen eläinkuvaamiseen. Olisi kiva joskus olla oikean eläinkuvaajan matkassa ja kytistää vaikka karhuja tms. :) Olisipa hauska nähdä myös teidän jengi silloin, kun tyypit eivät tiedä, että niitä kuvataan! :-D Varmasti hurjat bileet käynnissä Vilin johdolla!

      Poista
  8. Hootootheja, manuleita ja räggäreitäkin - onpas porukkaa 😀 Hyvä ettei Ursaringia tai Enteitä, olis voinut olla jo liian hurjaa menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan ei tullut noita mainitsemiasi hurjimuksia! :-o En haluaisi myöskään mitään Dragoniteja tai Tyrannitaria paikkoja mylläämään. Hoothootin lisäksi meiltä on kuitenkin bongattu yksi Furret. Se tuli eilen mun masun päälle nukkumaan -> talvikausi on siis virallisesti alkanut. <3

      Poista
  9. Aika jänniä kuvakulmia yön tunteina saatu ikuistettua, kissahan on muistaakseni yöeläin niin silloin sattuu ja tapahtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yökamerafiltteri toi kyllä esiin aika söpöjä juttuja kullanmuruista! :-D Meidän katit taitavat olla aika tasarytmisiä: tuntuu, että niillä puksuttaa sellainen uni-valve-uni-valve-setti aika tasaisesti yötä päivää - ja aika lailla rutiininomaisesti. Aina kun saavun töistä kotiin, menee päälle villivaihde. <3

      Poista
  10. Oi mitä bongauksia! Keräätkö vuoden- vai elämänpinnoja, kuten lintulistaajat?

    Se olikin siis vihje, kun Ninni tässä eräänä aamuna herätti minut sanomalla: "Mäyrr-rä!" Luulin identiteettikriisiksi, muttei ilmeisesti ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tällainen laiftaim-bongaustavoite! :-D Parhaita eläinhavaintoja villissä luonnossa ovat olleet söpö pikku lumikko, uiva peura vasansa kanssa, tiellä tallustellut mäyrr-rä (<3) ja parin metrin päässä saalistava ketturepolainen. Voi kun bongaisin myös Ninni-mäyrr-rän! <3

      Poista
  11. Kylläpä kameroista paljastui vilkas ja monipuolinen yöelämä. Mitäköhän kaikkea jännittävää jäi tallentumatta? Syvällinen keskustelu felinen ja caninen välilllä?

    Leicciös itsecseen cattimus on kyllä kätevä siitä, ettei ihmistä välttämättä tarvitakaan aina leikittämään, paitsi jos cattimus kaipaa leikkiin enemmän satunnaisuutta ja lisäpotkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin halunnut saada talteen sen feline-canine-keskustelun! :o) Ehkä täytyy virittää oikeasti kamerat + hyvät mikrofonit.

      Nuppu on hellyttävä leiccijä, koska ulkopuolista innostajaa ei tarvita juuri koskaan. Leiccicavericksi kelpaavat niin pölypallerot kuin leivänmurut! :-D Juju sen sijaan kaipaa emon avuksi, jotta leikistä tulee mahdollisimman jänskä.

      Poista
  12. Olisipa hauskaa jos kotona olisi yöllisiä kameroita, mutta ei täällä varmaan muuta tehtäisi kuin nukuttaisi. Ruffe tietysti chättäisi valitulleen <3 Cocollakin riittää leikkiin vain pompula ei paljoa emoja tarvitse, sitä on sitten kiva kannella ympäri kämppää ja piilottaa jonnekkin kolosiin. Minulta on kaikki pompulat hävinnyt?? Minne lie Coco vienyt.. paikkoja kun on monia :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että oikea kameramatsku saattaisi olla vähän uneliasta. Nuppu köllöttäisi tassupedissä ja Juitsin koipi sojottaisi kiipeilypuun korista. :-D Paitsi toki aamuyöstä Nuppu takuulla herää chättäämään Ruffen kanssa.
      Cocolla ja Nupulla on taas yhteistä! Nuppukin kantelee pompuloita aina yhtä onnessaan - ja nauroin yhtenä päivänä ääneen, kun Nuppu kaapi näkymätöntä hiekkaa mun kahvin päälle! Tuli ihan Coco-höppänä mieleen! <3

      Poista
  13. Ainutlaatuista kuvamatriaalia, kerrassaan :D
    Videon karvapallo ihastutti kävelyllään ihan valtavasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :-D Mä katsoin Nupun kävelyn ainakin sata kertaa, koska se on niin hellyttävän näköistä taaperrusta. Vähän meinasi tassut mennä solmuun, mutta ei sitten kuitenkaan. ♥

      Poista