Fiinittömyyden huippu

Nuppu on yleensä silkkaa aistien sinfoniaa. Sitä on suoranainen ilo katsella: sillä on lumoavat sinisilmät, ja se on osannut sävyttää turkkinsa juuri oikeiden värikarttojen mukaan. Nuppu myös kuulostaa kauniilta kuin keväiset pikkulinnut, ja silittäessä kämmen uppoaa ihanasti sen silkkiseen untuvakarvaan. Nuppu myös tuoksuu paremmalta kuin yksikään hajuvesi, ja tunnustan hieman maistaneenikin herkullista kissatyttöäni pusuhetkien lomassa. Mutta koska maailma on täynnä poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia, Nupun hienostuneisuuteen on tullut menneellä viikolla pienoisia säröjä.

Nuppu on aina elegantti kuin filmitähti Audrey Hepburn. Vai onko sittenkään?

Mitä esimerkiksi tapahtui lauantaiaamuna? Nuppu heräsi aamuauringon ensisäteisiin ja tuli sirkuttamaan meille ovien läpi hyvän huomenen. Olisi ollut kohteliasta vastata siihen, mutta koska oli viikonloppu ja meitä väsytti, painoimme vain tyynyä korvalle ja jatkoimme unia. Silloin fiini neitosemme hieman suivaantui ja otti käyttöön järeämmät konstit. Ei sentään moottorisahaa mutta terhakat pikku etutöppösensä, joilla se onnistui avaamaan makuuhuoneen pariovet. Tyytyväisenä kehräten se marssi luoksemme ja hyppäsi sänkyyn, vaikka selitin unenpöpperöisenä, etteivät hienot leidit astele sisälle karmit kaulassa.

Kovin pienet esteet eivät tätä kissakaveria pitele!

Nuppu ei ollut moksiskaan, vaikka väitin sen käytöstä tyylittömäksi. Luulen, että kyseessä voi olla jotakin teini-ikäisen neidin anarkiaa, sillä seuraavaksi sain todistaa, miten Nuppu nuoli vessanpönttöä! Se on toki aina tullut posliini-istuimelle seuraamaan, kun meikkaan, laitan hiuksia tai pesen hampaita, mutta toistaiseksi se on seurannut operaatiota söpösti pöntöllä istuen eikä sen pintaa radikaalisti kiillottaen.

Tästä kuvasta puuttuu vain, että Nuppu näyttäisi kieltä
ja sen korvassa olisi hurja piikkilävistys.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan pahin odotti minua maanantaiaamuna. Vitkuttelin hieman nousemista, ja kun vihdoin länttäsin oikean jalkani lattialle, se laskeutui johonkin pahaenteisen lässähtävään... Kyllä, Nuppu-neidin villahousuihin oli tarttunut hieman löysähkö kikkare (vai liekö ollut kirjain "ä" sanasta ähäkutti), joka oli pudonnut sänkymme viereen (onni onnettomuudessa) ja päätynyt jalkapohjaani (onnettomuus onnessa). Ahdistavan suihkuun nilkutuksen jälkeen pesun saivat niin jalka, matto kuin Nupun peppukarvatkin, enkä muista, milloin viikko olisi alkanut yhtä ruskeissa sävyissä. Nuppu tuntuu kuitenkin olevan kaikin puolin kunnossa ja hupaisalla päällä. Ehkä se ajatteli, että olen antanut siitä blogissamme liian hienohelmaisen kuvan ja kehitti minulle toisenlaista kirjoitettavaa. Tässä siis toteamus teeman mukaisesti ruskeaa beigellä: Nuppu on toden totta muutakin kuin herkkusuukkoja ja karamellin tuoksua!

Ei auttanut miuku markkinoilla, vaan tiukkaan jääneet kikkareet vaahdotettiin viemäriin.

Nuppu väittää, että Nuppu on nössö nimi.
Se haluaisi mieluummin olla Räyhis tai Risu.

Vietin eilen etätyöpäivän, mutta Räyhis terrorisoi hommaa kiipeämällä syliin kehräämään.

Oikeasti Räyhis on kuitenkin hellyttävä halinalle murrosiän kuohuista huolimatta. <3

Liukasliikkeinen lintukoira

Vaikka Juju on puhdasrotuinen, rekisteröity ragdoll-kissa, olen jo pidemmän aikaa ollut vakuuttunut, että jossain sen sukuhaarassa täytyy olla myös vähintään yksi bordercollie. Kuinka muuten se voisi olla niin ketterä agilityn-taitaja? Viime aikoina minua on alkanut mietityttää, että Jujussa on oltava myös loraus lintukoiran verta. Ehkä sen isoisomummu oli metsäkanoja viekkaasti vaaniva weimarinseisoja ja serkun kaiman veljenpojan lanko taas terhakka walesinspringerspanieli, joka laukkasi korvat iloisesti lerppuen jokaisen ohi kiitävän tipun perään. Nämä johtopäätökset on vedetty ihan vain Jujun päivittäisiä linnustusnäytöksiä seuraamalla.

Ihan vinkkinä vain, että Nakke Nakuttajan kannattaisi räpistellä pakoon ja vähän äkkiä!

No niin, Nakke sai huomata, ettei Topin ja Tessun kaltaista
satukirjaystävyyttä välttämättä esiinny tosielämässä.

Halusin tietysti analysoida Jujun linnustustaustoja mahdollisimman tarkasti ja turvauduin Wikipedian apuun. Kaikkitietävä Internet kertoi minulle, että jos epäilee ragdollinsa olevan vaikkapa vain sadasosan verran lintukoirain jaloa sukua, kannattaa tarkkailla sen saalistustaipumuksia. Hyvä lintukoira nimittäin sovittaa kuulemma hakunsa maaston mukaisesti. Tätä se varmaan tarkoittaa:

Jos maasto on kumpuilevaa, lintukoiran kannattaa
kiivetä kuivuneen puun nokkaan katsomaan,
missä siipiveikot siestaansa viettävät.

Kun töyhtöfutishyyppä on havaittu, hyvä lintukoira liukuu
maahan ja lähtee jäljittämään riistanrääpäleen olinpaikkaa.

Ai niin, haku piti sovittaa maaston mukaiseksi, kas näin!

Jos superoikeaoppisia ollaan, pätevän lintukoiran kuuluisi saaliin paikannettuaan jäädä seisomaan liikahtamatta ja osoittaa riistan sijainti. Tein monenlaisia Google-hakuja, mutta en löytänyt edes keskustelupalstoilta vastauksia siihen, haittaako ketään (ja jos, niin ketä ja miksi?), jos lintukoiran peppu tuppaa silloin heilumaan.

Hetkeksi aika pysähtyy, ja riikinkukko ihmettelee, miten hiljaista metsässä onkaan.

Lintukoirista lukiessani opin myös ammattimaisen kuuloisen termin "avanssi", joka tarkoittaa riistan säikäyttelyä. Aiheesta puhuttaessa käytettiin ilmausta "röyhkeä ajaminen", jota Juju halusi demonstroida tällä viisisekuntisella videopätkällä:

Lintukoirain ammattiliiton sivuilla sanottiin, että vain parhaat
lintukoirat onnistuvat nappaamaan harvinaisia täpläsulkatinttejä.

Lintukoirissa on se hauska piirre, että saaliin napattuaan ne tahkovat tirppaparan karvatöppösillään tajuttomaksi, noukkivat sen siroon lintukoirakitaansa ja kiikuttavat sen päättäväisesti ikiomaan pesäänsä. Hihkuin innosta näitä tiedonmurusia lukiessani, sillä olisin itse voinut kirjoittaa sanasta sanaan samalla tavalla. Jujun pesä sijaitsee olohuoneen pöydän alla ruskeassa rapinakassissa. En ole kurkistanut sinne, mutta veikkaan, että luola on jo täynnä sulkia ja höyhennöyhtää.

Lapasotka tai lunni, ihan sama, sillä Juju tunkee ne kaikki tyynni salaiseen aarrekammioonsa.

Kuinka moni muu lintukoira osaa pakata saaliinsa yhtä näppärästi ja vielä vartioi sitä?

Koska uskon tietenkin kaiken, minkä netistä luen, sain vihdoin sielulleni rauhan: Juju on totta tosiaan noin 40-prosenttisesti lintukoira. Jos joku muukin kamppailee samanlaisten kysymysten parissa, voin antaa vielä yhden kuvamuotoisen vinkin siitä, miten voi helposti erottaa, onko kyseessä lintukoira vai ragdoll:

Lintukoira nappaa höyhenpeitteisen kaverin karvaisella tassulla lukko-otteeseen...

...kun taas ragdoll käyttää sitä iki-ihanana puuhkana.

Raksut paratiisin porteilla

Kaksiomme on Nupulle kuin taivaallinen pyhäkkö, joka varjelee ytimessään onnen suurinta huipentumaa: raksusäkkiä. Nuppu itse on ottanut paikkansa raksujen ylipapittarena, jonka tärkein tehtävä on valvoa raksujen henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Se on vastuussa siitä, että raksulauman jokainen jäsen siirtyy aikanaan tästä maailmasta paratiisiin eli Nuppulaisen masuun. Tehtävä on vaativa, ja koska Nuppu ottaa sen niin vakavasti, pieniä sekaannuksia sattuu aina silloin tällöin. Toisinaan voitaisiin puhua jopa suuren luokan väärinymmärryksistä.

"Ei hätää, raksut. Suunnatkaa vain tunnelin läpi valoa kohti!"

Ensimmäiset virhearvioinnit koetaan yleensä jo aamutuimaan. Pörröinen papitar analysoi liikkeittämme ja saa muka valtavasti vihjeitä siitä, että ryhmä väsyneitä raksuja olisi siirtymässä pian Nupun ruokakupin kautta tuonpuoleiseen. Nuppu suorittaa monenmoiset ennakoivat uhrimenot: se kiehnää jaloissamme, kellistyy matolle ja lausuu mystisiä loitsuja, joissa toistuvat muinaiskieliset sanat "kviih", "ihh" ja "kväk-kvää". Kuinka nöyryyttävää onkaan kaikille osapuolille, kun ufo laskeutuu Nupun eteen ilman raksun raksua!

Nuppu raottaa suppusuutaan, koska se on vakuuttunut,
että raksuja sataa pian taivaalta kuin mannaa.

Illatkaan eivät ole helppoja, vaan tyypillisin kömmähdys menee suurin piirtein näin: Istun sohvalla ja kirjoitan blogia. Nuppu ja Juju köllöttävät lattialla taju näennäisesti kankaalla. Kun kamppailu sanojen kanssa käy liian tuskaiseksi, päätän hakea keittiöstä jotain pientä, aivosoluja virkistävää purtavaa. Ehdin astua tuskin paria askelta, kun Nuppu ampaisee jo karvaisena tykinkuulana liikkeelle ja täräyttää jalkojani päin. Tilanteessa on kuitenkin järkeä, sillä Nuppu on tietysti valmis uhraamaan vaikka itsensä raksukatraansa vuoksi. Loogikantajuni joutuu kuitenkin koetukselle paluumatkalla, sillä kolari tapahtuu toisinaan myös siihen suuntaan. Kun Nuppu ei olekaan kohdannut raksuja reissullamme, se kai olettaa muutaman kurittoman kikkareen paenneen ja perustaneen oman lahkon sohvatyynyjen väliin. Niinpä sen täytyy ehtiä olkkariin ennen minua silläkin uhalla, että se kierii pohjettani päin kuin karvainen keilapallo...

Sekunti vain, niin tämä lötkäre kimpoaa kumipallona koipiani päin!

Nuppu on ymmärtänyt, että jos kananmunaa katsoo riittävän lempeästi,
se kuoriutuu ja sisältä piipertää lisää kaitsettavia sen pyhään laumaan.

Vaikka ruoka-aika on mennyt kauan sitten, Nuppu on
saanut jostain päähänsä, että raksujen yölliset
voodoo-seremoniat ovat vasta aluillaan.

Pieni iso synttäri-Juju

Juju on tiennyt aamusta asti, että tänään on aivan erityinen päivä. Ja mitenpä se olisi voinut olla tietämättä sitä, koska lauloin sille onnittelulaulun heti, kun sain hilattua luomet ylös iiristeni päältä ja karauteltua hieman kurkkuani. Pieni pojanjuippi täyttää tänään kokonaiset kaksi vuotta ja on siitä itse niin mielissään, ettei tiedä, miten päin hurisisi. Se vastaanotti suukkomylläkkäni väläyttelemällä iki-ihanaa pappailmettään, jossa leuka työnnetään voimakkaasti eteenpäin ja silmät viirutetaan unisirrille. Niinpä tulin hellyydenpuuskassa luvanneeksi, että Juju saa tänään synttärisankarina etuoikeuden tehdä ihan mitä huvittaa ilman kieltoja tai nuhteluja. Ja nokkela poika ottikin lupauksesta kaiken irti:

Synttärisankarin oli pakko päästä katsomaan, mitä aamupalapöydässä on.

Jos sitä rapisevaa magnesiumia ei saa avata, niin Juju
haluaa narskuttaa tuolin pikkuiseen synttärikitaansa.

No niin, tässä tuli ensimmäinen kielto. Ihmisten tonnikala ei
 ole kissoja varten, joten jouduin lupaamaan, että kokki
valmistaa Jujulle illalliseksi tunabruleen.

Juju hyväksyi vaihtokaupan mutta halusi
makoilla aamiaisemme ajan tuolilla.

Vastakkaisella puolella oli tällainen synttärideitti.
Ensimmäistä kertaa tajusin, että meillä täytyisi
olla isompi pöytä ja enemmän tuoleja.

Syntymäpäivisin emolla on tapana heittäytyä nolon nostalgiseksi ja kertoa kullanmuruille tarinoita ajoista, jolloin ne olivat citykanejakin pienempiä pupujussukoita. Muistan yhä selvästi, kuinka kasvattaja nosti unisen kissanpoikasen syliini, ja ihmettelin, mahtaako sellainen lerppana vallan pudota otteestani. Rakastuin silmittömästi söpöön pojanpalleroon, joka esiteltiin minulle nimellä "Unelma Onnesta", ja vaihdoimme ensimmäiset pusut saman tien. En ollut vielä koskaan elämäni aikana hymyillyt yhtä leveästi!

Tässä Juju pääsi ensimmäistä kertaa maman syliin. Ilma oli heti rakkaudesta sakeana!

Pikku marakatti aloitti kiipeilyn kotiin päästyään.

Pikku Jujua odotti monta kivaa lelua.

Pieni ja tosi pieni sekä lättynen, jolle on juuri käymässä köpelösti.

Tätä mieltä Juju oli tänään ohjelmanumerosta, jossa muisteltiin menneitä ja luettiin vauvakirjaa.

Kahden vuoden ikä on jännittävä, sillä vaikka Juju on toisaalta jo iso poika, se on silti emon pieni vauveli. Eilen olin poikkeuksellisesti pois kotoa pidemmän päivän, ja kun vihdoin rapistelin oven auki, Juju juoksi luokseni niin onnellisena, ettei jäänyt epäselvyyttä siitä, oliko se odotellut minua vai ei. Se kulki perässäni, pötkähteli eteeni ja kiehnutteli vieressäni koko illan.

Tänä aamuna mammaripoju oli ainakin vartin verran
onnesta kehräten emon kammattavana ja paijattavana.

Jujun reipastumisen taas huomaa esimerkiksi siitä, että se on nykyisin varsin sosiaalinen, kun luoksemme saapuu vieraita. Poitsu tepsuttaa heti summerisäikäyksestä toettuaan eteiseen, nuuhkii niin tulijat kuin heidän kenkänsäkin ja osallistuu iloisesti seuranpitoon siinä, missä isosisko heittäytyy ujoksi ja jopa apaattiseksi sängynaluslapaseksi.

Tällaisena vieraat eivät yleensä Nuppua näe, vaikka asento on neidille hyvinkin tavallinen. 

Toistaiseksi bileet ovat olleet riehakkaat ja Jujun näköiset, ja niiden on tarkoitus jatkua pitkälle yöhön. Tässä vielä pieniä tunnelmapaloja synttäripäivän kulusta:

Iltapäivällä kissat pääsivät Jujun kunniaksi järjestettyyn limudiskoon.

Meno yltyi pian melko hurjapäiseksi.

Sankarin nenänpää punoitti huolestuttavasti siihen nähden,
että kysessä oli tosiaan ihan vain limudisko.

Pienen rauhoittumistauon jälkeen tutkittiin porukalla kissanminttukassia.

Kun kokki oli haudutellut päivän tunabruleeta, se tarjoiltiin herralle kultalautaselta.
Nuppu tilasi listalta "kananuggetteja", sillä liika gourmet on sen mielestä epäilyttävää.

Loppuun vielä Jujun virallinen kaksivuotispotretti. Onnea, kultamussu! <3