Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissanminttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissanminttu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2019

Itsenäisyysbanaani

Tänään on taas kerran Suomen synttäripäivä, ja koska Hupsuille ei vieläkään läpsähtänyt kutsua linnaan, olemme bilettäneet ihan vain oman jengin kesken kotosalla. Voisi kuvitella, että kaikki olisi tänään ylevää ja sinivalkoista, mutta ei – teemamme on huomattavasti eksoottisempi. Ja ironista kyllä sinikeltainen!

 
Tadaa! Hupsujen harras itsenäisyysbanaani!

En olisi ikinä kuvitellut, että pikku hampaiden moneen kertaan rei'ittämä kissanminttuhedelmä nousisi vielä uuteen kukoistukseensa, mutta niin se vain onnistui luomaan kulahtaneen ja moneen kertaan nuuhkitun nahkansa, kun sidoin sen ympärille pakettinarua.

 
Jopa Purpelo innostui tömistämään perääni,
kun juoksin asuntoa ympäri bansku kintereilläni.
 
Lopulta Nuppu ojensi tassunsa ja toivotti Banskulle läimäyksen kera hyvää itsenäisyyspäivää.

Eikä tässä suinkaan kaikki päivän banaanit, sillä itsenäisyyskahvihetkeämme ilahduttivat kummityttöni isän Japanista tuomat banaanileivokset:
 
Ne ovat pehmoisia pötkylöitä – melkein yhtä palleroisia kuin Nuppu ja Juipsi.
 
Niin ihanalta kuin Japanin banskut tuoksuvatkin, ne eivät ole pienten kisujen ravintoa.

Toisin kuin tämä Abu-apinan nassuttama päivän virallinen juhlamakupala!

Hupsut jatkavat nyt banaanipirskeitään ja toivottavat teille kaikille
oikein ihanaa itsenäisyyspäivää! 
♥

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hupsut heijastukset

Viime viikolla Jujulta pääsi loppumaan sekä kana että kani (= Jujun lempparimärkäruoka), joten kiireisten asioideni top-listan ykköseksi kiri visiitti lähiostarille. Kun viipotin kohti kissainruokamyymälää, joku huusi kovaan ääneen ”Hei, heijastintyttö!” Koska muita välkkyjä ei ollut lähistöllä, päättelin, että itseäni huomattavasti nuorempi pojankloppi yritti kaupitella jotakin juuri minulle. Mumisin ”ei kiitos” ja lisäsin vauhtiani. Samalla kuitenkin tajusin nolona, etten ole vieläkään tehnyt postausta maailman parhaasta joululahjaheijastimesta, joka on niin hieno, että nousi jopa minua identifioivaksi tekijäksi. En ollut poitsulle punanuttu tai huppupää vaan heijastintyttö. Ja nyt saatte nähdä, miksi:
 
Näin upea heijastimeni on! Kuka tunnistaa, ketkä ovat taideteoksen muusat?

Oikein! Tässä huippumallien alkuperäisposeeraus.

Ihanan heijastimen takana on blogikaveriemme Amen ja Tuiken emo, joka on varsin näppärä tassuistaan – ja luova kuin mikä! Heijastimen kuvaaminen blogiin jäi aikanaan välistä, sillä olin siitä niin innoissani, että kiinnitin sen heti takkiini ja esittelin sitä ylpeänä kaikille. Pimenevät illat eivät tuntuneet missään, kun Nuppu ja Juju säihkyivät kaikkialla mukanani. Ehdinpä käydä ennen joulua myös heijastimen alkulähteillä Pikkukissan ja Piipittäjän luona.
 
Ame oli yhtä kaunis ja ihana kuin aina ennenkin!

Visiitin kohokohta oli, kun Tuikkukin uskaltautui seurustelemaan kanssani.

Miten ihmeessä sekin onnistui näyttämään ihan pikkukissalta?!

Pentumaista riehuntaakin nähtiin!
 
Minun oli myös pakko napata kuva
tästä sisustuksellisesta yksityiskohdasta!

Heijastin ei ole suinkaan ainoa hauska yllätys, jonka me ei-yhtä-innovatiiviset Hupsut olemme entisiltä naapureiltamme saaneet. Höpsylät vastaanottivat jo syyskuussa mehevän kissanminttulähetyksen, josta emme muistaneet tuoreeltaan postata. Siinä missä Nuppu huppeloituu hammashoidosta, Juju menee villiksi näistä kuonoa ja mieltä hellivistä yrteistä. Vaikka viljelmät ovat jo kuukausia vanhoja, ne saivat vielä tänäänkin Jujun nenän vipattamaan kuin kanilla.

 
Juju lupasi nuuhkaista ihan pikkuisen ja sivistyneesti...

...mutta pian nenästäkin roikkui minttua ja matto oli silpun peitossa!
 
”Lisää, mama, lisää!!!”
 
Nupullakin heräsi mielenkiinto, mutta pikku höppänä ei ymmärrä
hyvän mintun päälle vaan luuli, että minigrip on Se Juttu.

Kun pössyt oli pössytelty ja molemmat kissat käyttäytyivät taas hillitysti,
otin poseerauskuvan kolmesta aarteestani.
 
Kiitos vielä Amelle, Tuikelle ja Tiukelle! :) Jos joku muukin muuten
haluaisi omista lemmikeistään heijastimen, niin sellaista voi kysellä
pientä korvausta vastaan Tiukelta. Tsekkaa tämä postaus.

Kissanminttuisen vinkeää viikkoa kaikille – ja pysytelkäähän lämpiminä!

lauantai 9. elokuuta 2014

Pieni iso synttäri-Juju

Juju on tiennyt aamusta asti, että tänään on aivan erityinen päivä. Ja mitenpä se olisi voinut olla tietämättä sitä, koska lauloin sille onnittelulaulun heti, kun sain hilattua luomet ylös iiristeni päältä ja karauteltua hieman kurkkuani. Pieni pojanjuippi täyttää tänään kokonaiset kaksi vuotta ja on siitä itse niin mielissään, ettei tiedä, miten päin hurisisi. Se vastaanotti suukkomylläkkäni väläyttelemällä iki-ihanaa pappailmettään, jossa leuka työnnetään voimakkaasti eteenpäin ja silmät viirutetaan unisirrille. Niinpä tulin hellyydenpuuskassa luvanneeksi, että Juju saa tänään synttärisankarina etuoikeuden tehdä ihan mitä huvittaa ilman kieltoja tai nuhteluja. Ja nokkela poika ottikin lupauksesta kaiken irti:

Synttärisankarin oli pakko päästä katsomaan, mitä aamupalapöydässä on.

Jos sitä rapisevaa magnesiumia ei saa avata, niin Juju
haluaa narskuttaa tuolin pikkuiseen synttärikitaansa.

No niin, tässä tuli ensimmäinen kielto. Ihmisten tonnikala ei
 ole kissoja varten, joten jouduin lupaamaan, että kokki
valmistaa Jujulle illalliseksi tunabruleen.

Juju hyväksyi vaihtokaupan mutta halusi
makoilla aamiaisemme ajan tuolilla.

Vastakkaisella puolella oli tällainen synttärideitti.
Ensimmäistä kertaa tajusin, että meillä täytyisi
olla isompi pöytä ja enemmän tuoleja.


Syntymäpäivisin emolla on tapana heittäytyä nolon nostalgiseksi ja kertoa kullanmuruille tarinoita ajoista, jolloin ne olivat citykanejakin pienempiä pupujussukoita. Muistan yhä selvästi, kuinka kasvattaja nosti unisen kissanpoikasen syliini, ja ihmettelin, mahtaako sellainen lerppana vallan pudota otteestani. Rakastuin silmittömästi söpöön pojanpalleroon, joka esiteltiin minulle nimellä "Unelma Onnesta", ja vaihdoimme ensimmäiset pusut saman tien. En ollut vielä koskaan elämäni aikana hymyillyt yhtä leveästi!

Tässä Juju pääsi ensimmäistä kertaa maman syliin. Ilma oli heti rakkaudesta sakeana!
Pikku marakatti aloitti kiipeilyn kotiin päästyään.
Pikku Jujua odotti monta kivaa lelua.
Pieni ja tosi pieni sekä lättynen, jolle on juuri käymässä köpelösti.

Tätä mieltä Juju oli tänään ohjelmanumerosta, jossa muisteltiin menneitä ja luettiin vauvakirjaa.


Kahden vuoden ikä on jännittävä, sillä vaikka Juju on toisaalta jo iso poika, se on silti emon pieni vauveli. Eilen olin poikkeuksellisesti pois kotoa pidemmän päivän, ja kun vihdoin rapistelin oven auki, Juju juoksi luokseni niin onnellisena, ettei jäänyt epäselvyyttä siitä, oliko se odotellut minua vai ei. Se kulki perässäni, pötkähteli eteeni ja kiehnutteli vieressäni koko illan.

Tänä aamuna mammaripoju oli ainakin vartin verran
onnesta kehräten emon kammattavana ja paijattavana.

Jujun reipastumisen taas huomaa esimerkiksi siitä, että se on nykyisin varsin sosiaalinen, kun luoksemme saapuu vieraita. Poitsu tepsuttaa heti summerisäikäyksestä toettuaan eteiseen, nuuhkii niin tulijat kuin heidän kenkänsäkin ja osallistuu iloisesti seuranpitoon siinä, missä isosisko heittäytyy ujoksi ja jopa apaattiseksi sängynaluslapaseksi.

Tällaisena vieraat eivät yleensä Nuppua näe, vaikka asento on neidille hyvinkin tavallinen. 
Toistaiseksi bileet ovat olleet riehakkaat ja Jujun näköiset, ja niiden on tarkoitus jatkua pitkälle yöhön. Tässä vielä pieniä tunnelmapaloja synttäripäivän kulusta:

Iltapäivällä kissat pääsivät Jujun kunniaksi järjestettyyn limudiskoon.

Meno yltyi pian melko hurjapäiseksi.

Sankarin nenänpää punoitti huolestuttavasti siihen nähden,
että kysessä oli tosiaan ihan vain limudisko.

Pienen rauhoittumistauon jälkeen tutkittiin porukalla kissanminttukassia.

Kun kokki oli haudutellut päivän tunabruleeta, se tarjoiltiin herralle kultalautaselta.
Nuppu tilasi listalta "kananuggetteja", sillä liika gourmet on sen mielestä epäilyttävää.

Loppuun vielä Jujun virallinen kaksivuotispotretti. Onnea, kultamussu! <3

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kassi-Elmo

Joskus Nuppu ei voi ymmärtää veljeään sitten alkuunkaan. Juju on tunnetusti kapinallinen nuorimies, ja mikäs sen trendikkäämpää, mutta viime aikoina poitsusta on tullut hivenen liiankin katu-uskottava. Se pössyttelee itsensä tilaan, jossa se heittää kuperkeikkaa kuin pieni, karvainen permantovoimistelija. Koska Jujun yhteydet ulkomaailmaan ovat erittäin rajatut, se ei voi diilata itselleen mitä tahansa virvokkeita. Niinpä se tyytyy täysin laillisesti huumaavaan tuotteeseen: kissanminttuun.

Juju haaveilee kesästä Amsterdamin jokilaivaoilla.

Mjaaauuu, kissanminttua!

Mistä Juju sitten saa tällaiset pään nolosti sekoittavat tuotteet? Voisi luulla, että se olisi moukunut tai viittonut tilauksensa jollekin ikkunan takana hiipivälle sliipatulle kujakatille, mutta ei. Totuus on niinkin karmiva, että oma "iskä" tuo kauppareissuiltaan tällaisia kyseenalaisia leluja. Uusimmassa hupsutuksessa yhdistyvät Jujun kaksi suurinta intohimoa: paperikassit ja kissanminttu. Siinä missä ennen muinoin muotia oli "wash & go", tilalle on tullut "scratch & sniff", eli sangaton paperikassi, josta eritty raapiessa kissanminttua. Nuppu ei kestä katsoa, kuinka antaumuksella Juju ruskeassa pussukassa rapistelee. Yksi asia on varma: Nupusta ei tule ikinä Kassi-Almaa, sillä Kassi-Almat eivät pääse Voguen kanteen.

Nupun tulevaisuus näyttää näin kirkkaalta,
eikä menestykseen tarvita kissanminttukokeiluita.

Kassi-Elmo Juju sen sijaan esittelee mielellään
uuden pössytuoteensa, Supercat-luolat.
Luolaan on pakko päästä, oli se sitten maassa tai puussa.

Mutta hetkinen? Mitenkäs tämä katti puuhun lennähti? Kassi-Elmo taisi tehdä Dumbot.
Mitä pidempään Juju puussa kökkii, sitä enemmän sitä hymyilyttää.

Mitä kauemmin tämä meno jatkuu, sitä pikemmin nähdään tällainen ilmoitus...