keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tohtori Jekyll ja Mr. Juju

Jujun elämää seuranneet ovat saattaneet jo huomata sen kaksi vastakkaista puolta. Toisaalta Juju on herkkä ja ujo nössykkä, jota maman pitää suojella hurjalta maailmalta. Toisaalta se sitten osaa varastaa show'n hinnalla millä hyvänsä. Se käyttäytyy välillä kuin mikäkin Kissadonian ruhtinas, joka menee minne kuono osoittaa ja pötkähtää halutessaan nukkumaan vaikka pehmoisen siskonsa päälle. Lomareissullamme mukana olivat sekä tohtori Jekyll että Mr. Juju, joten tylsyydestä ei ollut tietoakaan.

Voi miten kiltti ja pieni kissanpoikanen sieltä kurkkiikaan!

Senkin iso rötkäle! Äkkiä pois koriste-esineiden kimpusta!

Kiltti vai tuhma? Nyt en kyllä
osaa enää edes sanoa...

Kun kävimme viime syksynä Läntisessä Mummolassa, Juju oli enimmäkseen pupujussimoodissa. Se luikahti sekunnissa sohvan taakse, kun portaista alkoi kuulua ääntä. Vaan toisin oli tällä kertaa! Yläkerta poltteli pikkuista Jujua niin kovasti, että saimme olla vuoronperään nostamassa sitä pois portilta. Se jäi aidan eteen naukumaan, kurkisteli kaiteiden läpi ja mittaili, miten se pääsisi yläkertaan. Yhden kerran Juippi onnistuikin siirtämään itsensä jollain keinolla portin yli. Meille jäi epäselväksi, miten kaikki kävi, mutta veikkaan, että Juju kaivoi itselleen reitin pyyhkeiden välistä. Se on niin älykäs poika, että osaisi varmasti rakentaa portin ylitystä varten vaikkapa jonkin lentohärvelin, jos sille vain tarjottaisiin oikeat työkalut.

Tällainen näky oli aina vastassa, kun saavuin yläkerrasta:
tassua antava kissapoika, joka niin kovasti halusi päästä
uusia paikkoja tutkimaan. Tai sitten Juju vain halusi
tulla mammanpoikana hakemaan pusuja emolta.


Mr. Jujun teki kovasti mieli päästä myös saunaosastolle. Se moukui vaativasti pukuhuoneen ovella, mutta kun ovi yllättäen avattiin, esiin puikahtikin tohtori Jekyll, joka oli huomattavasti matalampi, hiljaisempi ja hyytyneempi kuin sarvipäinen kaksoisolentonsa. Se liimautui kynnykselle nytkyttämään kaulaansa ja katsoi hämillään, kun majatalon rempseä emäntä (joka sattui muuten olemaan nimeltään Nuppu!) köpötti suorinta tietä pesuhuoneen kautta saunan lauteille. Vaikka vietimme mummolassa kokonaiset viisi päivää, tohtori Jekyll ei koskaan päässyt pesuhuoneen kynnysmattoa pidemmälle. Onneksi tutkijaherra sentään uskaltautui ulos sen verran reippaasti, että pihamaalla nähtiin vilahduksia jopa Mr. Jujusta – tuosta kaikkien rakastamasta herttaisesta pikku riiviöstä...

Tässä tohtori Jekyll astelee korrektisti pihamaalla.

No mutta! Mr. Jujulle ei riitä edes hehtaarien laajuinen pihamaa! Rajoittava aita löytyi täältäkin.

Mr. Juju on päättänyt selvittää, miten se pääsisi aidan tuolle puolen.
Näkeehän sen hönömpikin, että ruoho on siellä vihreämpää.

Onneksi portin lähellä tohtori Jekyll sai taas vallan ja alkoi kummastella läpättävää tuulihyrrää.
Ohi hurahtava traktori varmisti, että Mr. Juju palaisi vasta seuraavalla ulkoilukerralla.
Meillä katsotaan futista vain silloin, kun fanit osoittavat suosiotaan
Kissadonian ruhtinaalle. Hurraa, Juju, Jekyll ja Hyde!

8 kommenttia:

  1. Mahtavaa kun noin hyvin osaa valjaissa ulkoilla, näkee sitten sinne aidan toisellekin puolelle :) Mä odotan jo illan seuraavaa fudismatsia, hyvällä tsägällä näke The Jujun ! (tai edes Jekylin tai Hyden) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Juju-tuuletukset ja hurraa-huudot raikuvat halki stadionin kotisohville asti! :-D Olen nyt reissussa ilman kissoja, joten täytyy itsekin avata telkka! Ikävä kun on jo kova.

      Poista
  2. Voi kun Jujunkin silmät on niiin ihanan siniset! Ja kyllähän se kieltämättä näyttää kuvisskain isommalta kuin meidän pienet kisut. :) Kiva kun kävitte meilläkin päin, me odotellaan jo teitä seuraavalle visiitille kisujen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi ihana nähdä, ja olen jo monet kerrat katsonut mun kilivideot läpi! <3 Harmi, kun välimatka on niin pitkä, mutta täytyy silti tavata aina, kun suinkin onnistuu! Tulkaa tekin meillä käymään ja ihmettelemään ISOJA katinmöhkäleitä! ;-)

      Poista
  3. Bloggerilla on nyt jotain sinua vastaan kun näin tämänkin postauksen vasta tänään etusivulla... Ihan ihme touhua! Juju on hirmuisen söpö ulkoilija ja vihreät valjaat sopivat hänelle kuin nakutettu :3 Meillä ei katsota jalkapalloa mutta tuuletan silti Jujun puolesta hirmuisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nyt Blogger-parka oli onneksi syytön: kirjoitin postauksen kotona torstaina mutta julkaisin vasta eilen, ettei tule pitkää taukoa reissailuni takia. En minäkään ole katsonut hetkeäkään jalkapalloa, mutta jos Juju olisi mukana, niin olisin kuin liimattu ruutuun. :-) Tänään näenkin taas omat hupsut! <3

      Poista
  4. Kivoja kuvia :) Waau viime kerrasta kun kävin blogissasi on jo aikaa mutta täällähän on tapahtunut totaalinen ulkoasun muutos! Hieno!! Liityin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, kun löysit takaisin! Hitaasti mutta varmasti yritän kehittää blogia, ja uusi ilme tuli kesäloman kunniaksi. :)

      Poista