Paluu töihin, nooooou!

Loman alkaessa tuntuu kuin seisoisi turkoosin meren äärellä ja katselisi loputonta, auringonpaisteista ulappaa. Ei tiedä, menisikö uimaan vai kasaisiko pienen lautan, jolla lipuisi kohti loputtomia seikkailuja. Nuppu ottaisi tietysti paatin kannella aurinkoa vaaleanpunaisissa bikineissä ja Juju kääntelisi villisti ruoria seilorinhattu silmillään. Totuus on kuitenkin toinen, ja jälleen kerran kävi niin, että ensin oli pilviä tyyrpuurissa, sadetta paapuurissa, ja sitten kaappikellon viisari vain retkahti sen verran, että olikin aika panna pillit pussiin ja palata laitumilta pilttuuseen. Fiilis oli aika lailla tämä:

"Krrrrääääääähhhh!"

Kesäloman viimeisenä päivänä halusin kuitenkin surkuttelun sijaan tehdä jotakin mukavaa. Niinpä käytin kissoja vuorotellen ulkona. Priimuksena ulos pääsi viriketyöstettävämme, Nuppu, joka taapersi tutulta ruohopläntiltä jo autotallien ovia ihmettelemään. Juju sen sijaan ei ollut yhtä mobilistisella tuulella. Se kyhjötti tovin jaloissani korviaan käännellen, mutta uskaltautui lopulta liikkeelle.

"No hiivitään nyt sitten vähän kalterien viertä emon mieliksi..."

"Onkohan Nupulla riittävästi rahaa lunnaisiin?
Eihän tästä vankilasta muuten pääse..."

"Kohta muuten alkaa stressitasot nousta
tälläkin kissalla. Emon äly hoi, älä jätä!"

Kuten tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta huomasitte, ulkoilumme ei mennyt yhtä mallikkaasti loppuun asti. Koska Jujulla ei (edelleenkään) ole peukkua, se ei voinut liftata kotiin. Se ei myöskään omista avaimia siihen kadun varrella nököttävään punaiseen urheiluautoon, joten silläkään ei päässyt hurauttamaan oman rapun eteen. Niinpä Juju viritti esiin viskibassomaisen mourunsa. Ääni kajahteli kaupunkipihan sementtiporsaista avaruuteen saakka, joten otin toki vinkistä vaarin ja lähdin kiikuttamaan kissapoloa kohti turvasatamaa. Oli kuin kohtalon ivaa, että ovella meitä vastaan tuli vielä naapurin täti, jonka kärryjen kyydissä oli jotakin aivan hurjaa: pieni taapero, joka hihkaisi "kissa!" Sain mourunan yli selitettyä, että pikku Jujua hieman jännittää nyt, mutta seuraava muistikuva meillä onkin oman kodin lämmöstä ja keittiöstä, jossa syötin Jujulle solkenaan kanaherkkuja testatakseni, jäikö sille pysyviä traumoja. Ruokahalusta päätellen onneksi ei!

Minultakaan ei mennyt ruokahalu, vaan sujautin loman lopusta
lamaantuneena pakastepitsan uunin. Ajattelin lukea lehteä sillä välin,
kun gourmet-tuotteeni paistui, mutta päädyin paijaamaan eräitä.

Ensimmäisenä työaamuna Juju vaikutti taas hieman
trauma-alttiilta ja yritti estää "iskän" katoamisen.

Nupun kommentti meille oli niinkin
kaihoisa kuin "Hasta la vista, babies!"

Ensimmäiset askeleet tavallisen arjen maailmaan ovat onneksi sujuneet hyvin. Kissat ovat saaneet palata tuttuihin, rauhoittaviin rutiineihin, eikä niitä ole liiemmin enää harmittanut. Jujuhan osaa nokkelana poikana laskea, kuinka monta tuntia emon ja iskän täytyy tehdä töitä, jotta kiposta löytyy aina herkkuruokaa eikä Zooplussankaan lasku jää maksamatta...

Nuppu odottaa jo kuumeisesti
puuhaylläripakettia Saksanmaalta!
Tulisikohan se perille nopeammin,
jos ne laittaisivat lähetykseen
ainutlaatuisen Nuppu-merkin?