Marple vai Poirot?

Eläimet ovat mystisiä olentoja, minkä olen toki tiennyt aina, mutta Nupun ja Jujun hankkimisen jälkeen olen joutunut ratkomaan jos jonkinlaisia arvoituksia. Välillä ne ovatkin jollain lailla selvinneet, mutta tarvitsisimme vähintään Agatha Christien sankareita, jotta Nupun sitkeä tassuongelma ratkeaisi.

"Vedetäänpä rauhassa ensin henkeä ja kerrataan,
mikä ongelma oikein olikaan..."

Melkein heti antibioottikuurin loputtua Nuppu aloitti innokkaan nuolemisen niin, että samainen oikea etutassu alkoi taas punoittaa. Koska iho meni lopulta rikki, varasin karvapallerolle ajan tarkempiin tutkimuksiin. Eilen kävimme siis jälleen kesäretkellä eläinlääkärillä, ja tällä kertaa Nuppua vähän rauhoitettiin röntgeniä varten. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä kurjaksi kuin jättäessäni pöpperöisen Nupun yksin kissaklinikalle tutkittavaksi. Puolitoista tuntia harhailin levottomana ja yritin saada ajan kulumaan. Kun hain Nupun, sain kuulla diagnoosin, joka oli toisaalta hurjan hyvä mutta toisaalta se pahin mahdollinen: kaikki on täysin kunnossa! Ei hiivaa, ei epätoivottuja bakteereita, ei merkkejä allergiasta, ei rakenteellisia ongelmia. Niinpä sain nipun papereita, joissa oli tietoa stressikissan hoitamisesta.

Kaikki ei maailmassa ole tietysti sitä, miltä näyttää,
mutta syystä tai toisesta pidän Nuppua aika rentona.

Miten meidän kultainen, rohkea, hassunkurinen, hyväntuulinen ja reipas Nuppu-kissamme voi olla stressaantunut? Kas, siinä pulma. Vielä hankalampi kysymys on, että mitä kummaa voin tehdä, jotta pienen muruseni olo paranisi? Juju ehdotti tilaamaan apuun belgialaisen herrasmiesviiksivallu Poirotin tai Briteistä pelmahtavan Sherlock Holmesin, jolle ratkaisu olisi takuulla varsin yksinkertainen. Nuppu taas inahteli siihen malliin, että se näkisi mieluummin asunnossamme herttaisen mutta välkyn neiti Marplen, joka toisi mukanaan pari virikkeistävää lankakerää. Koska minulla ei kuitenkaan ole tarvittavia puhelinnumeroita, ryhdyin itse neiti Marple-Poirotiksi ja aloin tutkia sekä syitä että syyllisiä.

Kenen tai minkä vika on, että Nupun kaltainen ihanuus
joutuu pitämään tällaista peittoon mätsäävää töttää?!

1. Liian vähän tekemistä?

Nupulla ja Jujulla on kaksi kiipeilytelinettä, pääsy ikkunalaudoille joka huoneessa, kolme tunnelia, välkkyvä pallorata, aktivoiva kalapeli, paljon palloja, hiuslenksuja ja kissanminttuleluja, saalistusleikitystä ainakin puoli tuntia päivässä, ulkoilutreenejä, temppukoulua (Nupullakin, vaikka se ei Jujun kaltainen sähikäinen olekaan) ja paljon onnellisia nukkumahetkiä toisen katin tai emon kyljessä. Jotta aktiviteetteja olisi takuulla riittävästi, tilasin tänään oikean superpuuhapaketin Zooplussalta. Ehkä kivat yllätykset saavat Nupun mielen kohoamaan korkeuksiin, varsinkin kun ostin aktivointileluihin sen suosikkiraksuja:

Olen tehnyt kaikkeni, ettei meillä syötäisi
RC:a, mutta se oli pienenä Nupun suosikki
eikä aiheuttanut oireita muille kuin emolle,
joka rypisteli kulmia tuoteselostetta lukiessaan.

Koska Nuppu ei ole millekään allerginen, en näe mitään syytä,
miksei se saisi napostella lempinamejaan aktivointiyhteyksissä.
Ruokavalioon herkut eivät kuitenkaan palaa. Elleivät ne osoittaudu
ihmelääkkeeksi ja nuolemista hillitseväksi superseerumiksi.

2. Liian vähän vessoja?

Tiedän kyllä, että kissojen vessamääräsuositus on yksi per kissa + yksi ylimääräinen, eli matemaattisesti lahjattomanakin tajuan, että meidän kaksiossamme pitäisi olla kolme vessaa. Meillä on ollut silti vain yksi suuri hiekkis, koska mitään vessaongelmia ei ole koskaan ollut. Eläinlääkäri ei epäillyt, että ongelma liittyisi tähän, mutta lisäsin varmuuden vuoksi toisen vessan, koska ei siitä hiekkamurustelun lisäksi haittaakaan ole.

Vauvaveskihän se on, mutta toistaiseksi ei ole vielä parempaa.
Etualalla stressikissan näkertämä jumppakuutio...
Mieluummin kannattaakin valita kohteeksi se kuin tassu!

3. Liikaa mekkalaa?

Asuntomme on kovin rauhallinen paikka, mutta kattoremontista on toki kantautunut välillä nakuttelua ja poraamista. Lisäksi minun hermojani on koetellut yläkerran naapuri, joka on hankkinut itselleen pianon ja Aaronin soittovihkon. Kun "Pilviä päin" -teoksen sävelet kajahtavat tuhannetta kertaa ennen aamukahdeksaa tai iltakymmenen jälkeen, tarvitsisin itsekin sierainten täydeltä Feliwayta. Ostinkin tänään meille Feliway-haihduttimen, jotta rauhoittavat feromonit pääsisivät tekemään työtään myös kissojen elimistössä.

Olipa melkoinen työ etsiä 30-luvun talosta 
haihduttimelle sopiva pistorasia...

4. Liikaa muutoksia tai virikkeitä?

Saamieni paperien ja nettisivulinkkien mukaan kissa voi stressaantua pienimmistäkin muutoksista. En jaksa uskoa, että Nuppua ahdistaisi pihalla vilahtavat vieraat ihmiset tai eläimet, mutta toki kevääseen on mahtunut paljon pieniä muutoksia: kävimme kahdella matkalla, joskin kissat saivat olla turvallisesti kotona rakastamansa, tutun mummin hoivassa. Loma on tietysti muuttanut arkea, koska olemme melkein koko ajan kotona, ja kävimmepä yhdessä reissussakin ja aloitimme valjasulkoilun. Hassua kyllä, Nuppu on silti näyttänyt nauttivan uusista ympäristöistä ja puuhista. Se on leikkinyt innokkaasti, kellinyt selällään milloin missäkin ja näyttänyt perin juurin tyytyväiseltä. Siksi en usko, että virikkeet ovat Nupulle pahasta, mutta enpä minä toisaalta ole etologi, joten koskaan ei voi tietää. Pian elämä kuitenkin palaa perinteisiin uomiinsa, sillä kesäloma päättyy tarkalleen ottaen huomenna...

Nuppu rauhoittuu katsomalla lintuvideota.

5. Häiriköivä isoveli?

Koska skarppi salapoliisi ei jätä ainuttakaan johtolankaa tutkimatta, epäiltyjen listalle joutuu myös se vähiten syyllisen oloinen otus, eli pehmoinen pikkuveikka Juju. Sen on nähty kiusaavan Nuppua niin, että Nuppu on jo vingahdellut ja juossut sohvan alle kyyhöttämään. Toisaalta Nupunkin on nähty aloittavan painiotteluita, rääkkäävän pienempäänsä ja dominoivan ruokakupilla. Useimmiten kissat silti uinuvat vierekkäin ja putsailevat toisiaan, joten ota niistä nyt sitten selvää.

Se on silkkinen ja suloinen, vähän ujokin. Ei tosiaan
mikään koulukiusaajan prototyyppi!

Haa: osaa se silti uhitellakin pienille tytöntylleröille...

Ei ole ihme, jos Nupulla on joskus nurkkaan ahdistettu olo.

6. Häiriköivät palvelijat?

Voisimmekohan me, kissojen suurimmat fanit ja hoivaajat, aiheuttaa niille stressiä ja pahaa mieltä? Tämä ajatus on piinannut minua niin paljon, että tekisi mieli heittää suurennuslasi, piippu, irtoviikset, kutimet ja salapoliisihattu nurkkaan ja mennä itsekin sinne nyyköttämään. Mieheni varmasti vapautuu syytöksistä, koska hän on rento, rauhallinen ja optimistinen. Minä taas olen huolehtivampaa ja stressaavampaa sorttia, ja olen ottanut Nupun tassuongelman melkoisen raskaasti. Toisaalta kissat kuitenkin naurattavat ja piristävät minua joka päivä, joten en suinkaan ole koko ajan murehdusmoodissa. Eilen Nuppu myös tuli lääkärireissun jälkeen viereeni, painoi päänsä kämmenelleni ja nukahti siihen autuaan levollisena ilman tötteröä. Silloin tunsin vapautuvani epäilyistä ainakin päiväunien ajaksi.

Kyllä Nupulla on meidän kainalossamme hyvä olla! <3

Mutta miten tästä eteenpäin? Nupulle ei määrätty mitään lääkkeitä, vain tassun putsaamista ja tötterön käyttämistä, kunnes tassu parantuu. Jos mikään kotikonsteista ei auta nuolemisen hillintään, on olemassa rauhoittavia ravintolisiä kuten Calmex ja Zylkene, joita voimme kokeilla. Niin, sekä kissakuiskaaja, jolla olisi varmasti paljon hyviä vinkkejä.

Marple-Poirot ei siis ole vielä mysteeriä ratkaissut, mutta ainakin nyt on otettu askelia eteenpäin. Pitäkäähän peukkuja, että Nuppu-neitosen tassuvaiva saataisiin katoamaan ja höpsötysfiilikset kohoamaan!