perjantai 6. joulukuuta 2013

Mönkään mennyt temppukimara

Lomailumme jälkeen elämä hymyili hetken niin kauniisti, että sen valkoiset hampaat vain välkkyivät salamavaloissa. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan, sillä viikon sisällä tötterön poistamisesta Nupun oikea etutassu alkoi taas punoittaa. Kieriskelin epätoivon syövereissä, kun jouduin taas pujottamaan ärsyttävän muovikaulurin ihanan pikku ”Neebon” päähän. En tiedä, onko kyseessä sitkeä tulehdus, joka ei ehtinytkään täysin parantua, vai inha allergia. Jälkimmäisen varalta olen nyt muuttanut Nupun ruokavalion täysin raksuttomaksi ja tarjoan lihaa, jota Nuppu ei ole aiemmin juuri syönyt. Tassu näyttää jo terveeltä, mutta tötteröstä emme tällä kertaa luovu liian aikaisin.


Nuppu lähettää satelliitin välityksellä
hartaat itsenäisyyspäivätoivotukset!

Olen ollut tassusyistä hieman masentunut viime päivinä, mutta Nuppu on yrittänyt kohottaa tunnelmaa parhaansa mukaan. Se mönkii syliini kehräämään, leikkii kaikella kengännauhoista heijastimiin ja tiputtelee tonttu-ukkoja jyrkänteeltä alas.


Onkohan Reiska-tonttu toivonut taivaan kirkkaimmalta tähdeltä
benji-hyppyä ilman köyttä? Sellainen on nimittäin tulossa!
Yksi sen tempauksista ei ollut kovin ihastuttava mutta sai minut lopulta kuitenkin nauramaan: Pari päivää sitten Juju oli poikkeuksellisen täynnä intoa ja energiaa. Lupasin järjestää sille massiivisen temppukimaran, kunhan mieheni lähtisi lenkille. Pilkoin Jujulle neljä kanaherkkua sopiviksi suupaloiksi temppuilua varten, mutta juuri kun olimme aloittaneet hurjan agilityviiletyksen, luonto alkoi huhuilla Nuppu-neitiä. Se könysi tötteröineen vessalaatikkoon ja pursotti hiekalle kauniit pötkylät. Jokin vaisto ohjasi minua lähemmäs varmistamaan, että kaikki sujuisi hyvin, ja silloin näin kuin hidastetussa filmissä, kuinka Nuppu kääntyi ja kolasi tötteröllään pari kikkaretta! Laskin hädissäni naksuttimen ja namit maahan ja kiiruhdin irrottamaan kaulurin. Seuraavaksi tajusin Jujun napostelevan onnellisena kanapaloja, joten syöksyin pelastamaan viimeiset turvaan. Tässä vaiheessa Nuppu tutki jo kiinnostuneena tassuaan ja jouduin säntäämään väliin. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin lopulta pesemään tötterön samalla, kun piilottelin Jujun nameja ja pidin silmällä Nupun tassua. Eräänlainen temppukimara tämäkin, mutta toivon hartaasti, että seuraavalla kerralla luvassa on enemmän agilitya ja vähemmän torttuja (vaikka joulu jo lähestyykin).


Temppurata alkaa NYT!
Ensin nakerretaan palloja ja puhalletaan kynttilöitä...
...sitten päihitetään tonttu-ukko tuijotuskilpailussa...
...ja lopuksi ollaan hyvää pataa joulupukin kanssa,
jotta se toisi kilteille kissoille jotain kivaa aattoiltana.

4 kommenttia:

  1. Voi Nuppua! Toivottavasti tassu paranee nopeasti :) Ja ihanan jouluisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän on joulutunnelma ollut tuon tassukomplikaation takia laimea, mutta eipä näiden kattien seurassa voi kovin kauan synkistellä. Toivottavasti kokeiluni tepsivät, ja Nuppu pääsisi vihdoin tötsästään lopullisesti eroon - ja kunnolla tonttujen kimppuun.

      Poista
  2. Oi ihania kuvia kissimirreistäsi! Toivottavasti Nupun tassu paranisi pian!! Mukavan jouluisia kuvia, punaisine väreineen. Kaikkein eniten pidän tuosta ekasta kuvasta Nupusta ja viimesestä kuvasta missä on Juju ja tottu.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuppu on hellyttävän nallemainen tuossa ekassa kuvassa. :) Ja niinhän se on livenäkin. Jujussa ja tontussa on vähän samaa näköä. :-D Toivotaan, että saamme tassun nopeasti kuntoon. Kärsin tötteröstä varmasti enemmän kuin Nuppu, jolla on aina tasaisen kivaa.

      Poista