lauantai 26. elokuuta 2017

Possunsydäntä potilaalle

Vaikka blogimme on aina pyrkinyt olemaan hyväntuulinen ja hassu, menneisyyteemme on mahtunut useita vähemmän hupaisia ajanjaksoja. Nupulla on ollut pienestä asti sitkeä ja mystinen tassuvaiva, jota on tutkittu, ihmetelty ja jopa itkeä tihrustettu vuosien saatossa monen monituista kertaa. Pahimmillaan etutassun salakavala tulehduskierre jylläsi yhteen menoon yli puoli vuotta, mutta lopulta allergiatesti toi avun: Nupulla todettiin varastopunkkiallergia, minkä jälkeen kaikki kuivaruoka joutui taloudessamme boikottiin. Kun Nuppu siirtyi syömään pelkkää märkämuonaa ja ruokavalioon lisättiin raakaa lihaa, tassutilanne rauhoittui ja neito on saanut elää pääosin ilman kutinoita ja punoituksia.

Ulkoisesti Nuppu näyttää yhä terveeltä kuin pukki, ei punkki.

Varastopunkkiallergian lisäksi Nupulla on luultavasti herkkyyttä myös joillekin siitepölyille, sillä tassu on oireillut joka kesä juhannuksen kieppeillä. Varvasvaivat ovat onneksi menneet nopeasti ohi ihan vain tassua putsailemalla. Olin jo ajatellut, että meillä on homma visusti töppösessä, mutta jostain syystä Nupun tassu tulehtui nyt hieman pahemmin, eikä pikku desinfiointi ole enää riittänyt. Niinpä kaivoin eilen typerän tötterön kaapin perukoilta ja voitelin Nupun tassun huolellisesti kortisonivoiteella. Kun hoitotoimenpide oli suoritettu, mieleeni juolahti katsoa voiteen päiväys. Se oli mennyt aikoja sitten umpeen, mutta mikä pahinta, voidepurtilon kyljessä luki ”silmätippoja”.
 
”Hih! Ne oli ne mun simmutipat, mitä sä aikoinaan
tiputtelit mun otsalle kastimerkeiksi. Muistatko?”


Muistinhan minä. Mutta kuka kumma neropatti on keksinyt, että tassuvoiteen ja silmätippojen pitää näyttää ihan samiksilta? Molemmat tuubit on stailattu valko-sini-oransseiksi, nimetty kuin siamilaiset kaksoset (Isaderm ja Isathal) ja sekoitettu koostumukseltaan identtisiksi. Salaliitto, sanon minä!


”Niin, sillä lailla ne lääkefirmat vainoaa just sua, äiskä.”

Kun valitin töissä tyhmyyttäni, ihana kollega lohdutti minua, että olisi ollut pahempaa laittaa tassuvoidetta silmään kuin silmätippoja tassuun. Totta sekin, ja Nupun tassu tuskin meni silmätipoista kovin paljon pahemmaksi. Kilautin silti eläinlääkärille, tunnustin silmätippamokani ja pyysin reseptiä oikeaan voiteeseen. Se ei kuitenkaan onnistunut niin vain, sillä Nuppu oli käynyt näytillä viimeksi marraskuussa 2015. Miten aika rientääkään, kun tassut ovat kunnossa, rokotukset voimassa ja mieli pahaenteisen pirteä! Voidetta oli kuitenkin saatava viikonlopuksi, joten varasin Nupulle lääkäriajan ja pyysin, voisiko mies hoitaa reissun tällä kertaa, koska hän oli kätevästi kotosalla.


Mies lupasi tehdä parhaansa ja onnistui sullomaan sinne tänne
 luikertelevan ragdollin boksiin jo toisella yrittämällä.

Kun saavuin töistä, Juitsi punki ovenraosta minua vastaan. Se oli hengaillut jo pitkään ylhäisessä yksinäisyydessään ja ilahtui selvästi saadessaan maman kotiin. Olin käynyt shoppailemassa Nupun sairastelupäivän kunniaksi lohtuherkkuja, ja Juju seurasi kiinnostuneena kokkailujani. Reseptin varastin Riiviökissojen postauksesta, jossa neuvottiin valmistamaan kypsästä possunsydämestä ihania palkintonameja. Pian asuntoomme leijuikin kattilasta kuvottava kiehuvan siansydämen katku, joka sai allekirjoittaneen kasvissyöjän lähes kakomaan, mutta mitäpä en tekisi pikkumussuja ilahduttaakseni!


Jujusta kokkailu oli kivaa, ja mietin, miten mukava
 Nupun olisi tulla kotiin herkkuja maistelemaan.


Kun Nuppu palasi Hupsuttamoon, sitä kiinnosti lähinnä kävellä häntä matalalla asuntoa ympäri. Reissu oli silti sujunut hyvin, ja mies oli saanut tuta, millaista on kuljettaa Nupun näköistä teddynallea julkisilla paikoilla; se kun vetää magneetin lailla puoleensa ihailijoita. Nuppu oli ollut taas reipas tyttö lääkärin pakeilla, ja tassua lukuun ottamatta pupunen oli priimakunnossa. Mukaansa Nuppu sai oikean voidetuubin, joten viikonloppu saattoi käynnistyä pätevissä merkeissä.



Töttä putkahti päähän, mutta pian päästäisiin herkuttelemaan!

Käytin Riiviökissojen tapaan sydänpaloja vielä uunissakin, jotta niihin tarttuisi ihanan paahteinen maku. Kun namit olivat jäähtyneet, en enää malttanut odottaa, vaan kutsuin testimaistajat paikalle. Odotin, että Huitsi ja Nömpö hotoisivat ahneina sormenikin, mutta katit vain nuuhkaisivat sydänpaloja ja kääntyivät mielenosoituksellisesti anturoillaan! 
  
Mikä pettymys! Jäisivätkö nämä ihanuudet syömättä? 

Vai pitäisikö palveluskunnan napostella ne proteiinipitoisina välipaloina?
Onneksi en antanut taaskaan periksi, sillä lopulta keksin, miten saisin pikku höppänät tajuamaan, että sydäntä se on kypsäkin sydän: saksin palat koulutusnamien kokoisiksi ja aloin heitellä niitä lattialle. Juju pinkaisi heti ensimmäisen herkun perään ja lopsautti sen suuhunsa. Ja kuinka ollakaan, namuhan maistui hyvältä! Suupieliä nuoleskellen Justimus ryhtyi kerjäläiseksi – ja silloin myös Nuppu valveutui huomaamaan, että tarjolla oli ruokaa. Tämä kissaemo taas kehräsi onnesta, koska kissojen syöttäminen ”tassusta” nyt vain tuntuu niin ihanalta, erityisesti Nupun, koska se on joutunut olemaan ilman nameja jo monta vuotta.

 
Näin suuren suosion sydänherkut lopulta saavuttivat!

Aina pussin rapsahtaessa Nuppu kurkistaa
tötterönsä suojista kuin söpö pikku mangusti.

Ja näitä terveysnamujahan riittää! Hyvä, Nuppu!

Kiitos, Humina ja Riiviöt, kun vinkkasitte tällaisista herkuista! Nyt Nuppua voi palkita aina, kun tassua joudutaan näpertelemään. Namien voimalla parantelu sujuu varmasti mukavammin! Postauksen loppuun lisään vielä kaikille liikkuvan kuvan ystäville videomateriaalia Possunsydäntä potilaalle -projektista. Varoitukset oravaäänestä ja loppukevennyksen diskobiitistä, sillä tämä kissaemo ei osaa käyttää Snapchatiakaan kohtuudella...


Iloista viikonloppua – ja terveitä tassuja kaikille!
Toivottavat Hupsuttamon kermapeput.

24 kommenttia:

  1. Voi tassu! Toivottavasti vaiva nyt taas paranee. Meilläkin on Figolla aina joskus vähän harrastusta tassun nyppimiseen, mutta useimmiten ovat menneet ohi itsellään tai vain puhdistamalla. Ihan harvoin on enää joutunut Isadermiä käyttämään. Toisaalta Figo saakin jatkuvasti kortisonia pienen annoksen.

    Tiesitkö muuten, että nuo silmätipat ja Isaderm-voide eivät niin erilaisia olleetkaan? Molemmissa on sama antibiootti, mutta silmätipoissa ei ole kortisonia ;)

    Terveitä tassuja ja iloista viikonloppua! Maistukoon myös possun ♥ Nupulle ja Jujulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsin reteästi veikata, että Isaderm ja Isathal ovat sukulaisia ja sisältävät samoja taudinnujertajia. ;) Mutta pyrin silti pitämään simmutiput simmuille ja tassutiput tassuille. Tiput ojennukseen, mars!

      Nyt oli ollut taas uusi lääkäri tassua ihmettelemässä ja ehdottanut, että jos tulee kierre, niin voisi kokeilla siedätystä. Mutta toivotaan, että tämä menisi nopsasti ohi. Nyt Nuppu on ainakin ihan rauhallisesti ilman tötteröä eikä näpertele varpaita ollenkaan. En taas oikein tiedä, mistä tassu ärtyi, mutta yksi epäilys on se, että vakkariruoan koostumusta on muutettu. Grr. Semmoista ei saisi mennä tekemään.

      Nuppu ja Juju kiittävät viikonlopputoivotuksista! Hyvin on ♥ yhä maistunut. :)

      Poista
    2. Loppu hyvin. Mutta vink, jos tulee lääkehätä ja näin viikonloppuisin varsinkin, niin kannattaa kysellä tutuilta kissaihmisiltä myös. Joskus onnistuu. Meilläkin ois ollut heittää Isadermiä.

      Poista
    3. Ehdinkin vähän jännätä, että mitä jos jäädään ilman voidetta viikonlopuksi, mutta tosiaan - kissaihmiset eivät jätä toisiaan pulaan! ♥

      Poista
  2. Parenemisia Nupulle!
    Hih, palvelija ei tunnista simmuja ja tassuja, eiku anteeksi se oli lääkkeitä...
    Kivan näköistä herkkua teille on tehty.
    Pärjäilkää!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Rokkimimmit! :) Täällä menevät tassut, nassut, simmut ja hännät sekaisin, mutta onneksi on muuten hyvä meno! :)

      Poista
  3. Mahtavaa, että hupsut tykkäsivät namusista! Nupulle pikaista paranemista ja hauskaa viikonloppua teille kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämä namut ovat olleet viikonlopun pelastus, joten onneksi postasitte reseptin. En olisi itse moista tullut edes ajatelleeksi.

      Poista
  4. Mä jo kerkesin säikähtää, ettei aromikkaat namuset kelvanneetkaan Jujulle ja Nupulle. Onneksi hoksasivat, että vaikka mamia kokkailu etoi, sydän on sydäntä. ^.^ (Mun pitäis kokeilla tehdä noita namuja ehkä silloin, kun mies ei ole kotona kakomassa :D) Toivottavasti tassukutva menee pikapikaa ohi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ehdin hetkeksi masentua, että oliko yökkiminen ihan turhaa, mutta onneksi ei! :) Näin ollen pääsen keittelemään hajumöllökkää toistekin kuin mikäkin noita-akka. :o) Homma kuitenkin kannattaa, koska namien avulla pääsee kissojen suureen suosioon. Suosittelen kuitenkin, että kokkailet mieheltä salaa, jos on yhtään kakomistaipumusta. Sitten vielä hyvät tuuletukset päälle, niin avot! :-D

      Poista
  5. Hih, ai joutui mies Nupun kuskiksi ja saamaan ihailua 😁 Ihana että Nuppu saa herkkuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mies pääsi selittämään, ettei Nuppu ole pyhä birma vaan ragdoll ja kuulemaan monta lemmikkitarinaa labradorinnoutajista lähtien! :-D Nuppu on maailman söpöin pikku kerjäläinen, ja se osaa yhä monta hienoa temppua. Ihanaa, kun voi tosiaan hemmotella nyt Nuppuakin. <3

      Poista
  6. Nuppu siitä varmasti pian paranee kun on noin makoisia lohtuherkkujakin :)
    Juju on pikkasen iloinen tilanteesta kun saa siinä potilaan ohessa myös lohtuherkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvältä näyttää kyllä Nuppuskan tilanne: tassu rauhoittui jo ensimmäisestä voiteella hivelystä niin paljon, ettei tötteröä ole tarvittu. Toivottavasti ei tarvitakaan! Namusia ollaan silti syöty onnellisina. <3

      Poista
  7. Paranemisia Nupulle - ja toivottavasti kaikilla on ollut mukava vk-loppu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kiittää! <3 Ja meillä on kuin onkin ollut mukava viikonloppu! Tassu on rauhoittunut kummasti, mutta namien tenho tuntuu säilyvän. :)

      Poista
  8. Paljon paranemisia nöpperssönille ♥ Kiva että herkkusydämmet maistui! Arvaa muuten räkätinkö kun Jujun tanssivideo pauhasi snapchatissä ja näytin sen heti miehelle.. :') Jujun snäppivideot on ihan parhaita! Ruffe lähettää Nupulle parantavia lentosuukkoja, toivottavasti tassu on jo parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ömppis kiittää paranemisterkuista ja kellahti kyljelleen vastaanottamaan sulhonsa lentosuukkoja. ♥ Me oltiin vähän liian rentoja tuon tassun kanssa, joten eikös se alkanut taas punehtua. Nyt täytyy pitää taas töttistä vähän enemmän (vaikka säälittää niin hirveästi), mutta toivottavasti pian helpottaa.

      Ihanaa, että joku muukin jaksaa nauraa niille Jujun snäpeille! :-D Olen kyllä niin halpa huvitettava... Nauroin myös ihan hulluna sille teidän snäpille! Miksi kaikki oravaäänellä sanottu kuulostaakin niin hassulta?!

      Poista
  9. Noi tötteröt on aina aika ikäviä päässä noista nelijalkaisista, mutta onneksi toipilaalla on paljon lohduttajia ympärillä ja näköjään ihania herkkujakin! Tsempit tassun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan yritetty pitää töttähetket mahdollisimman vähäisinä. Nuppu suhtautuu härveliin onneksi ihanan rennosti ja tyytyväisesti - ehkä osittain namienkin ansiosta. :)

      Poista
  10. Olisi voinut näin lihansyöjällekin tehdä pahaa noiden keitteleminen...
    Hyvä, että saitte oikeaa Isaxxx:ää ja tassu on parempi 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvempi kokkikolmonen ehkä innostuisi siitä sydänlemahduksesta! :-D Enpä keitellyt enää uusia herkkuja tällä viikolla. Yksi hajuton viikko piti saada tähän väliin. Tassu on onneksi jo melkein terve! <3

      Poista
  11. Tässä oli taas niin monenlaista ettei tiedä mihin kommentoisi! Mainio lopputulos kuitenkin, ja ihastuttava tarina. Hupsulaiset meni namiansaan, hihi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin viritellä namiansa taas jokin kerta! :-D Harmi vain, että ajatus possunsydämen keittämisestä saa mut vieläkin nyrpistämään nenää... Brr!

      Poista