perjantai 1. syyskuuta 2017

Nelivuotismuistelot


Tuntuu, että perustin tämän blogin vasta eilen. Toisaalta taas en edes muista aikaa, jolloin en olisi blogannut. Faktat kuitenkin paljastavat, että olen raapustanut Hupsujen ikiomalle nettisivustolle postauksia joka ikinen kuukausi jo neljän vuoden ajan. Blogihuuma oli villeimmillään syksyllä 2013, jolloin tuuttasin ilmoille tekstiä lähes päivittäin. Sen jälkeen tahti on tasaantunut, ja kriittisin hetkemme ajoittui huhtikuuhun 2016, jolloin sain puserrettua blogosfääriin vain yhden postauksen. Pohdin vakavasti, oliko hömpsöttely tullut tiensä päähän, mutta pieni tauko sai minut heti ikävöimään teitä blogikavereita, eikä Hupsujen päälle ehtinyt kerääntyä kovin paksua pölypeitettä ennen kuin teimme paluun raportointitaajuuksille.
 
”Jos maman ideat joskus loppuvat, niin ei hätää,
me muistetaan kyllä Bloggerin salasana.”

Vuosipäivänä on paikallaan matkata menneisiin, ja ajattelin toteuttaa muistelot tänä vuonna ystäväkirjamaisen listauksen muodossa. Olen paukuttanut tänne blogiin jo 380 postausta, ja mukaan on mahtunut monenlaisia selontekoja. Blogisynttäripäivän kunniaksi suuntaamme nyt katseemme niihin postauksiin, jotka ovat jättäneet meihin syystä tai toisesta vahvan muistijäljen.

 
”Onko se jälki mun korvassa?! Yäk! Irrota se, Nuppu!”

1. Hassuin postauksemme:

Olen pohjimmiltani hieman alakuloisuuteen taipuvainen Ihaa-aasi, ja ehkä siitä syystä perustin aikoinani blogin, jonka halusin tuovan iloa ja piristystä paitsi itselleni myös muille. Nupun ja Jujun kanssa saa nauraa vähän väliä, ja tunnustan hihittäväni usein myös blogia kirjoittaessani. Kissojen ilmeet ja touhut ovat superpöhköjä, ja minusta on hauskaa pöhköistää niitä lisää luomalla kuvamaailman ympärille tarinoita. Kaikkein eniten olen nauranut postauksellemme Titanicin kannella, ja mies voi todistaa, että vesi valui silmistäni, kun otimme Nupusta ”Once more you open the door” -kuvia:


 
Nuppu oli sorja kuin Kate Winslet!


Katsokaa nyt, mikä asento! :-D :-D :-D

Hervottoman nauruhepulin aiheutti myös Harjaava hattivatti -postauksessa esiintynyt epämääräinen tumppu.
 
Se ei koskaan onnistunut korvaamaan perinteisiä harjoja,
jollaiset tilasimme lopulta Floridan alligaattoreilta.

2. Luetuin postauksemme?

Vaikka itse lukisin blogistamme mieluiten pöhköilyjuttuja, kuten Rits räts sähköjänikset tai Pir niin kuin piraija, suuri yleisö on toista mieltä. Tai no, kovin suurta yleisöä blogillamme ei ole, ja Google Analyticsia silmäiltyäni ymmärrän syyt. Kaikkien aikojen luetuin postauksemme on nimittäin Uudet valjaat vievät jalat alta! Juttu ei ole mielestäni erityisen jännittävä, mutta luulen sen kiinnostavan käytännönläheisyydellään. Otsikossa ei ole kikkailtu, vaan menin kerrankin suoraan asiaan ja tarjosin melko havainnollistavia kokemuksia kissan totuttamisesta valjaisiin. Vaikka konsepti toimii hyvin hakukoneissa, en aio jatkossakaan kirjoittaa kovin Google-optimoituja tekstejä, sillä hassuttelu on paljon hauskempaa.

 
Näin pätevästi hoidimme tuotesijoittelun kaikkien aikojen luetuimmassa postauksessamme.
Huomatkaa iiriksiä hivelevä kuvan laatu, joka oli tyypillistä 2014-vuoden Hupsuille.

3. Työläin postauksemme?

Kun aloin blogata, en käyttänyt postauksen laatimiseen koskaan varttia enempää. Kuvituksen viran saatoin langettaa hämärän kännykkäräpsyn harteille, kuten vaikkapa Herra Apinamies -postaus osoittaa. Muiden blogeja seuratessani aloin tajuta, että kuvillakin on suuri rooli, ja vuoden 2014 lopulla ostin meille kameran. Vuonna 2015 kuvauskalustoon saapui vielä ulkoinen salamakin, ja jossain vaiheessa vuotta 2016 aloin käsitellä räpsyjäni Light Room -ohjelmalla. Yhden postauksen tekemiseen uppoaa nykyisin helposti useita tunteja, ja koska päivitettävänä on myös Facebookia, Instagramia, Snapchatia ja YouTubea, ei ole ihme, että tahtimme on verkkaistunut. Kaikkien aikojen työläin postauksemme oli kuitenkin aikaavievä aivan muista kuin teknisistä syistä. Material Girl -postauksessa turhien tavaroiden listaamiseen ja esittelyyn kului varmaankin kokonainen päivä, mutta haaste oli aivan hillitön, joten jokainen siihen uponnut hetki oli kokemisen väärti!

 
Vieläkö muistatte, mikä oli turhista ostoksistamme se kaikkein turhin?

4. Omituisin postauksemme?

Näppikseltäni on livahtanut nettiin montakin lörpötystä, jonka julkaisun jälkeen olen miettinyt, meninkö jo liian pitkälle ja haetaanko minut puupaa-autolla jonnekin rauhoittumaan. Yksi tällainen postaus oli tämän vuoden tammikuussa ilmestynyt Kohteliaasti pöpi, jossa höpöttelin kehittämästäni nenänuolutekniikasta ja ihmislähtöisestä kehräyksestä. Onneksi keneltäkään ei loppunut huumorintaju, vaan joukostanne löytyi jopa niitä, jotka harrastavat kissamaista leipurointia. Jälleen kerran nauroin ääneen kommenttikentän puolella ja muistin, miksi bloggaaminen on harrastusten aatelia! Toisella tapaa kummallinen taisi olla Antoine de Saint-Exupéryä mukaileva Pikku Prinssi -postaukseni, joka tuntui hyvältä idealta siihen aikaan mutta vaikuttaa varmasti tarinaa tuntemattomille vähintään viiripäiseltä.

 
Tai ehkä baobab-puiden kasvattaminen on kissablogeissa ihan peruskauraa.

5. Apein postauksemme?

Vaikka Hupsujen missio on piristää ja hassuttaa, ei kukaan voi olla aina hilpeä. Vastoinkäymisiä ei voi välttää, ja varsinkin Nupun sairastelujen takia olen joutunut kirjoittamaan blogia välillä itku kurkussa. Silloinkin olen yrittänyt pitää positiivisen pohjavireen, mutta postauksesta Noitatohtori hakusessa kuultaa läpi kovan luokan epätoivo. Tuntui, että kaikki edistysaskeleet vetäistiin vessanpöntöstä alas ja aloitimme sairastelumysteerin ratkaisemisen taas kerran alkupisteestä. Onneksi pohjalta oli suunta vain ylöspäin, ja vaikka Nupulla on jälleen kerran ollut tassupulmia, ne ovat onneksi pysyneet paremmin hallinnassa.

 
Enää en olisi ihan yhtä valmis spiritistiseen istuntoon
tai tohtorimanaukseen kuin silloin joskus.

6. Musikaalisin postauksemme?

Koska olen musiikista pitävä kissaemo, sulosäveliä on solutettu blogiimme tasaisin väliajoin. Nuppu on kuunnellut Weberin klarinettikvintettoa, Juju on kauhistellut viulun vingutusta, ja vain hetki sitten kotiimme asettui taloksi Travis-niminen ukulele. Kaikkein musikaalisimpia postauksiamme on kuitenkin featuroinut räppäri Juju biiseillään Tassut ilmaan! ja Kevät hittaa spottii! Minusta tuntuu, että räpäytyksiä on tulossa lisääkin, sillä sen verran hauskaa meistä on kulkea lippis väärinpäin.

 
Räppäripoju on päheä myös rusetti kaulassa.

7. Eläimellisin postauksemme?

Jokaisessa Hupsujen postauksessa on päätähtiensä takia varsin animaagista menoa, mutta läheskään aina emme rajoitu pelkästään kissoihin. Blogissamme on tutustuttu niin koiriin, vuohiin, hevosiin, vasikoihin kuin supikoiriinkin, ja varsinkin kesäisin räpsytän kamerani täyteen karvakaverien kuvia. Eniten kissoja löytyy postauksesta Sulhaspusuja ja kissaennätys, ja eniten eri eläimiä on luultavasti postauksessa Tuhinaa ja hymyjä. Blogimme ehdottomasti suosituin vieraseläinpostaus on kuitenkin Treenaava paisti. Sitä tähditti suloinen ja persoonallinen kanarouva, joka on valitettavasti siirtynyt jo vehreämmille agilitymaille mutta kotkottaa silti ikuisesti sydämessämme. 
 
Tämän reippailijan ansiosta minusta tuli lopullisesti kasvissyöjä.

8. Sporttisin postauksemme?

Liikunnasta puhuttaessa katseet kääntyvät heti taloutemme miesväkeen. Siinä missä miespalvelija pinkoo maratoneja, Juitsi on radal eka radal vika. Aktiivinen pikkupoika on suihkinut slalomia ja liidellyt yli esteiden. Kaikken sporttisimmaksi postaukseksemme valitsen silti Aktivoivaa kissapilatesta. Kukapa olisi uskonut, millaisiin liikesarjoihin taipuisimme yhdessä pienen sporttiräsyni kanssa!
 
Sulokkaat liikeemme saivat sohvaperuna Nupunkin innostumaan lajista. 

9. Noloin postauksemme?

Kuten kaikki jo tietävät, Nuppu on kihloissa Marraskuun muruset -blogista tutun Rufuksen kanssa. Nuorenparin flirttailu alkoi tammikuussa 2014 blogiemme kommenteissa. Ensimmäisen kerran suhteesta puhuttiin avoimesti blogissamme yksivuotiskarkeloidemme aikaan. Siitä lähtien seurustelusta on raportoitu haukan lailla, joten blogiin päätyi myös hieman nolo episodi Ryppyjä räggärirakkaudessa. Nuppu on asiasta yhä hämillään, vaikka väärinkäsitykset on korjattu ja rakkaus kukoistaa. Emon mielestä blogiarkistoissa möllöttää toinen vieläkin nolompi postaus: Antihöpsö Blogger -otsikon alta löytyy surkuhupaisaa jupinaa, jossa syyttelen Bloggeria kommenttien vähyydestä. Hmmh. Mutta ainakin postaus todistaa, että kommentointi on ollut mielestäni aina yksi blogin hauskimmista aspekteista.

 
Nupusta on silti nolompaa, että se jäi kiinni stalkkauksesta.

10. Söpöin postauksemme?

Jos minulta kysytään, postaus on aina söpö, kunhan siinä näkyy edes ripaus Huitsia ja Nöpöstiinaa. Olen kuitenkin listannut kissaduoni hellyttävimmät tavat postaukseen Hampaita vihlovaa söpöstelyä ja aprikoinut karvaturrikoiden ihanuutta esimerkiksi lällynä lauantaina. Silti mieleeni nousi vahvimpana muisto hetkestä, jonka jaoin Nupun kanssa kerran, kun sillä oli taas ollut vaikeampi tötteröjakso. Etsin postausta pitkään ja hartaasti, ja kyseessä oli Silkkistä silkkua. Muistan, että minua hellytti suunnattomasti myös teidän lukijoiden kommentit, joista välittyi, että tiesitte tasan tarkkaan, mistä puhun. <3 

 
Sydän, sydän, sydän te!

Kiitos siis teille kaikille, jotka olette tehneet näistä neljästä blogivuodestamme niin antoisia! K
uten muutkin ovat synttäripostauksissaan tuumailleet, bloggaaminen olisi varmasti monta kertaa tyrehtynyt ilman vastavuoroisuutta. Viidenteen vuoteen Hupsut lähtevät innokkaina ja uudesta ulkoasusta yhä vain riemastuneina. Toivottavasti seuraavakin vuosi tuo mukanaan paljon mukavaa postattavaa ja jaksatte pysytellä kanavalla!

 
”Kato, Nuppu, miten kivan näköinen blogi! Laitetaanko kirjanmerkkeihin?”


28 kommenttia:

  1. Neljä hurraa huutoa hauskimmalle blogille! Hyvä että Juju muistaa salasanan blogiin 😁 Ps. En uskaltanut mainita kylässä käydessäni, että pelkäsin jos piraijat syö minut, mutta onneksi niin ei käynyt 😊 - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia hurrauksista!❤️ Oisit voinut mainita piraijoista täällä käydessä, niin oltaisiin voitu järjestää sulle show! :-D Piraijat onneksi popsivat vain tarkoin määriteltyjä herkkuja, joihin yleisön jäsenet eivät onneksi kuulu. Katsojat ovat tosin vaarassa saada puskuja ja pusuja.

      Poista
  2. Onnea te ja blogi, ja toivomme monta vuotta jatkoa hupsutteluille ja höpsöttelyille! Kiitos te ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️ Mekin toivotaan, että hupsuhöpsötys jatkuu vielä piiiiiitkään. :)

      Poista
  3. Paljon onnea nelivuotiaalle! :) teidän höpsöttelyt piristävät aina päivää :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ❤️ Ihana kuulla, että hassutukset ilahduttavat!

      Poista
  4. Hyvää vuosipäivää blogille! ❤ Teidän juttuja on ollut kiva seurata ja lukea tämän lyhyen aikaa mitä olen ollut mukana, jatkoa edelleen messissä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Ihanaa, kun löysit meidät ja pysyttelet vastakin mukana! :)))

      Poista
  5. Onnittelut neljästä vuodesta. Ihan itse en ole alusta asti seurannut, mutta nyt blogisi löydettyäni en taatusti jätä juttuja lukematta. Joten jatkoa vaan mooonta vuotta vielä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) Ja ihanaa, että olette nyt löytäneet tänne meille ja me teille. :) Jatkakaamme siis visiittien, hupsuttelujen ja rokkailujen merkeissä!

      Poista
  6. Paljon onnea vuosipäivänä! Viivästyi onnittelut, kun piti käydä tutkimassa linkattuja postauksia taas uudemman kerran ^.^ Jokaisesta postauksesta löytyy joka lukukerta jotain, mihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota ja siksi niitä lueskelenkin moneen otteeseen. Kaiken kruunaa hienot kuvat suloisesta Nupusta ja herrasmies-Jujusta. <3 ..Niinkuin tässäkin eka kuva Juitsista koneen äärellä, hih :D <3 Hupsua ja tosi höpsöä viidettä vuotta! ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purrrr, purrr, purrr! :))) Ja hurjasti kiitoksia! Onpa ihanaa, että matsku kestää useammatkin lukukerrat! Muakin nauratti Juju tuossa ekassa kuvassa - vasen tassu roikkui niin huvittavasti vartaloa myöten. <3 Rennosti näyttää bloggailu jatkuvan!

      Poista
  7. Tämä blogi on niin täysin omanlaisensa! Ja mainio sellainen kans. Jatkakaa vaan hupsuttelua! Paljon onnea ja kiitoksia ekoista neljästä vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista! Nyt täällä huristaan jo niin kovaa, että uusilta naapureilta tulee pian valitus! :-D Hupsutus jatkuu, ja aina olen innoissani teidänkin postauksista ja kommenteista. Jos jälkimmäisiä ei enää näkyisi, niin Blogger saisi taas kuulla kunniansa. :-D

      Poista
  8. Tämä blogi on ainoa laatuaan ja teidän hupsuttelujanne on aina kiva lukea. Monta, monta tulevaa bloggausvuotta toivottaen - P, Sofi ja Olga
    Ps. Mami vielä haluaa sanoa, että on ollut tosi kiva tutustua teidän emoonnekin ihan livenä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset onnitteluista ja ihanasta palautteesta! <3 Samat sanat myös teidän mamista! Hänen kanssaan oli niin kiva tutkia Palmaakin. :-D

      Poista
  9. Laaja kirjo aiheita mahtuu neljään vuoteen, avaruudesta merille ja hiekkarannoille. Jatkaa samaan malliin vaan!
    Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän jatketaan! :-D Ja katsotaan, saanko muovattuja katteja boldeiksi ja italiceiksi! Ihanaa, kun luet meidän juttuja aina vain! <3

      Poista
  10. Onnea teille kaikille ❤❤❤❤. Mulla on tuo Titanic -postaus päivittäin mielessä, ei tarvitse kuin katsoa meidän kissojen tynnyriin, niin alan hihittämään. Kiitos, että olette ❤❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iiiiiihanista sanoista!❤❤❤ Onpa hauskaa, että Titanic aiheuttaa yhä hihittelyä! :-D Mäkään en voi pitää sitä pömpeliä ihan vain tavallisena raapimatynnyrinä. Titanic mikä Titanic! :-D (Ja nyt soi taas päässä My Heart Will Go On...) ;-)

      Poista
  11. Tämä on mun ehdoton suosikkiblogi joka ei saa loppua koskaan :D <3

    Terkkuja myös Nuppu räsyltä Oulusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti!❤ Kiitos! Me yritetään jatkaa "4eva" niin kuin räppäri Juju trendikkäästi sanoisi! :o)
      Nuppua alkoi hirmuisesti kiinnostaa kaiman terveiset - ja täältä vilkutetaan Oulun Nupullle nyt innokkain tassuin ja kätösin!❤

      Poista
  12. Paljon Onnea nelivuotiaalle blogille ja aina vaan lisää tarinoita ja kuvia odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)) Ihanaa, kun ei ole tullut hupsutustila vielä täyteen! :)

      Poista
  13. Lemppari blogi, onneksi teidät löysin ja saimme räggärirakkauden kukoistamaan! Meillä on vähän taas kestänyt tämä kommentoini, mutta aina kuitenkin tullaan kommentoimaan.. Teidän kaikki postaukset on ihan parhaista parhainta ja niitä olenkin aina odottamassa ja lukemassa heti ensimmäisenä. Kiva kun ootte täällä ♥ Onnea neljästä vuodesta! Meilläkin se on kohta ovella :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kun meinasi mennä ohi tämä kommentti! Onneksi ei mennyt, koska siitä tuli taas niin hyvä mieli!♥♥♥♥ (<- Huom! Sydämet kaikilta neljältä vuodelta!) Kiitos onnitteluista ja siitä, että olette olemassa paitsi siellä Marraskuunmuruttamossa niin myös täällä Hupsujen kommenttiraidassa ja äfbeessä ja instassa - ja tietty snäppihassulassa! :'-D Jatketaan samaan malliin - kohtahan teilläkin tosiaan on nelivuotisbileet!

      Poista
  14. Myöhästyneet onnittelut blogin vuosipäivän johdosta! Vuodet kyllä vierii oikeasti ihan älytöntä vauhtia, ei tässä enää perässä pysy... tää oli tosi kiva postaus ja treenaava paisti sai mut nauramaan keskellä kaupunkia. :D täytynee myöntää, että Pirkkiksen postaus on tullut täällä luettua aika moneen kertaan. :) jatkakaa samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista! :) Tähän postaukseen oli pakko saada ihana Pirkkis mukaan!♥ Olen kyllä itsekin katsonut sitä videota monta kertaa hellytyksestä mössönä. En malta odottaa, mitä seuraava kotkottajasukupolvi keksiikään. :)) Jatkakaamme bloggailua samaan tahtiin siellä ja täällä!

      Poista