lauantai 18. lokakuuta 2014

Sokrates ja Platoniina

Tänään hupsut eivät höpsöttele, vaan viettävät mustavalkoista teemapäivää sen kunniaksi, että teknisesti lahjaton emo on saanut päähänsä leikkiä laina-Olympuksella ja alkeellisella kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvissa on mustan ja valkoisen lisäksi myös laaja valikoima harmaan eri sävyjä, mutta mielipiteissä ei säästellä, vaan Nuppu ja Juju kertovat rehdisti kaikki syvällisimmät ajatuksensa sekä radikaaleimmat näkemyksensä:


”Rotta EI ole kissan ruokaa. Raksut OVAT, vaikka emo hannaa vastaan.”
”Bordercolliet ja räggärit kilpailevat eri agilityluokissa vain siksi,
ettei hauvaparkojen tarvitsisi luikkia kotiin korvat lerpattaen.”

”Kauneus ei ole katsojan silmässä vaan kissan kuonossa, korvissa ja simmuissa.
Ja hännässä ja tassuissa. Ja pehmoisessa keskipötkylävartalossa.”
”Suomen talous saadaan pelastettua vain, jos ragdollit päästetään vallan kahvaan.”
”Viikset sopivat neideille siinä missä herroillekin. Tasa-arvo kunniaan!”

”Maailmasta tulisi poistaa kaikki nopeusrajoitukset. Tai ainakin eteisen Raprap-baanalta.”
”Kissaemoille täytyisi määrätä pakollinen
non-stop-kissapusutusvelvoite aamukuudesta iltakymmeneen.”
”Carpe diem, eli tartu tassuun. Jos ei muulloin niin edes silloin,
kun on aika leikata kynnet. Meillä se hetki on edessä tänään.”

Mikä oli mielestänne kuvista kiehtovin? Seuraavaksi jatkamme fotografisia harjoituksia taas sateenkaaren kaikissa väreissä...

20 kommenttia:

  1. Viiksikuva viehättää tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupusta taitaa tulla oikea trendsetter, kun viiksikuva on kerännyt suurta suosiota. :)

      Poista
  2. Emäntä: Viiksikuva tai sitten tuo Suomen talous kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Onneksi en numeroinut kuvia. Näin on paljon hauskempaa kuulla vastaukset.

      Poista
  3. Me tykätään tarttua tassuun ja joku päivä se pitäisi kyllä tehdä, jäänyt taas tekemättä ja siitä syystä kynnet ovat alkaneet tarttua helposti sohvaan ja mattoihin. Cocon tassuja tutkiessa sen kynnet näyttääkin aika pitkille, voikun tuo miesihminen osaisi sen tehdä niin ei itse tarvitsisi mutta äidin duuni on äidin duunia. Tänään taitaa meiltäkin siis lähteä kynnet! ;--) Kivoja mustavalkokuvia, itse en ole vielä hennonnut kauniita värejä mustavalkoisiksi muuttaa mutta ehkä joku päivä meidänkin blogissa on mustaa valkoisella huii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin suosikki taitaa olla carpe tassu, koska Jujun korvanöyhtä näkyy niin hellyttävästi. <3 Meilläkin kynsien leikkaaminen on ihan vain äiskän juttu. Samoin hampaiden harjaus ja kaikki pesut muutenkin. Muakin riipaisi ottaa värit pois, mutta tein kuvista kopiot, joilla leikin. Originaalit voisin ehkä laittaa Facebookin puolelle ihailtavaksi. :) Nuppu odottaa jo näkevänsä Ruffe-komistuksen karismaattisesti mustavalkoisissa väreissä. <3

      Poista
  4. Vaikea valita agility-kohdan salaperäisten silmien ja neitiviiksien välillä, mutta kenties sittenkin ne viikset, kun näyttää niin kuin niissä olisi kastepisaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä valinnassa saa antaa useammankin vaihtoehdon. :) Nuppu täällä tuulettaa viiksiensä kanssa. Ne ovat nyt selvästi karkaamassa muulta joukolta, vaikka ei ole vielä edes movemberin aika. Mieheni kannatti Jujun agilitykuvaa, joten sekin napsii tasaisesti pisteitä. :)

      Poista
  5. Valitse näistä yksi....upeita kuvia kaikki ! Jos ihan pakko valita niin ekassa kuvassa näkyy se kissan turkin pehmeys, tekis mieli silittää. Myös talousjohtajan aatokset kuva on sellainen että tekis mieli antaa nenä-pusu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä valintoja molemmat, koska silityksiä ja pusuja tuli molemmille kateille! <3 Tykkään itsekin siitä Nupun pötköttelykuvasta. Harmi, ettei hienossa kamerassa ole sellaista lisäasetusta, joka tekisi kuvista yhtä pehmoisia kuin räggärin turkki. Se on nimittäin sanoinkuvaamattoman pehmoinen, silkkisempi kuin angorapupuilla!

      Poista
  6. Hankalahan noista on valita yksi, kun kaikki ovat niin ihania! Misu, Misse ja Pipsa kylläkin väittävät olevansa hiukan erimieltä tuon ensimmäisen rotta-raksu jutun suhteen.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että Nuppu joutuisi aika monen katin kanssa karvanuottasille tuosta kärkevästä rotta-mielipiteestään. :-D Nupulle vain jäi traumat meidän entisestä eläinlääkäristä, joka uhosi, että vain rotta on kissan ruokaa ja jos en syötä sille rottia, on ihan sama, mitä ruokakuppiin laitan. Vaihdoimme eläinlääkäriä. ;)

      Poista
  7. Viiksikuva kieltämättä iskee napsakasti. Mutta on todettava, että mielipiteidenkin puolesta kisut ovat olleet hyvin reippaalla tuulella, asiaahan tulee laidasta laitaan! Miiru on vahvasti samaa mieltä kissapusutusvelvollisuudesta sekä (kissa)nopeusrajoitusten poistosta, Pipsu puolestaan nostaa tassunsa kannattamaan kauneusasiaa. Vastaamme kuitenkin edelleen: "Viikset"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt heitettiin tosiaan nössöilyt nurkkaan ja vähän tuuletettiin pääkoppaa. :o) Se tekikin hyvää, sillä molemmat naukumaukut ovat olleet koko viikonlopun oikein lempeitä ja hassunkurisia. Mukavaa, että Miirun ja Pipsunkin kannattamia asioita ajettiin meidän radikalismin hetkellä. :) Ja Nuppu on nyt hirmuisen ylpeä viiksistään.

      Poista
  8. Nypnyp viikset!

    - Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ömp ömpillä on taas yksi polleuden aihe lisää! ;o)

      Poista
    2. Meirän lempikuva on kyl kaikki nua viiksikuvat...että naaraspualisillakin saa olla tuallaaset tuntosarvet,koska ne on just sitä ,ei pelekästään mikkään viikset.....t Väinöö ja Kiisu

      Poista
    3. Onpa mahtia, että meillä on niin tasa-arvoista ja vapautunutta lukijakuntaa, että viikset viehättävät niin tytöillä kuin pojillakin. <3 Ja viiksikuviahan meillä riittää. Lisää tulee taas ensi kerralla! :-D

      Poista
  9. Ihan siirappia,mehän eletään tätä todeksi joka hetki,sanois Väinö tähän....Mutta Kiisu haluaa hehkuttaa,ihminen kun on,että teidän kirjoitusten kautta välittyy se rakkaus luojanluomaan..onneksi ei olla eksytty siitä liian kauas....Niin,siis luettiin teidän vanhempia juttuja...ihanaa,kun ootte olemassa(en kyl löydä sydämiä näiltä näppäimistöiltä):):):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta viestistä, joka tuli nyt kyllä enemmän kuin tarpeeseen piristämään syysapeaa fiilistä! <3 (Tuollainen sydän löytyi tältä näppikseltä!) :o) Onpa kiva kuulla, että vanhemmat tekstit eivät nukkaannu arkiston uumenissa vaan saavat tulla luetuiksi. Nupulta ja Jujulta kovasti kehräilyjä! Toivottavasti näppistä taotaan taas pian, ja uudet tekstit näkevät ei nyt ehkä päivänvaloa mutta ainakin ruudun hohdetta! :)

      Poista