Pakulla neuvolaan

Tällä viikolla kalenteri kääntyi ovelasti lokakuun puolelle, vaikka kukaan ei ollut kysynyt, olisinko minä siihen vielä valmis. En ollut, mutta niin se oikea syksy vain tuli. Sen myötä tajusin, että minun olisi kipin kapin varattava Nupulle ja Jujulle eläinlääkäriaika vuosittaiseen tarkastukseen ja flunssarokotukseen. Päätin, että tällä kertaa miehenikin saisi luvan lähteä reissulle mukaan, sillä halusin hoidella kaksi pörriäistä yhdellä hännänhuiskauksella. Mutta mikä oli miehen reaktio? Hän tunsi piinaavaa etukäteishäpeää Jujun kumeasta kollimourusta, joka iskee aina bussimatkoilla. Mies ei kuitenkaan kieltäytynyt retkeilystä Melukylän lasten kanssa vaan keksi nokkelan keinon säilyttää kasvonsa: siirtäisimme kissat paikasta A paikkaan B netin kautta tilattavalla minibussilla.

Kun kerroin kissoille, että tilaisimme niille Kutsuplussan minibussin, molemmat sekoittivat
sen Paku ovelle -palveluun ja väittivät, ettei se ole aristokateille sopiva kulkuväline.

Kutsuplus-palvelu osoittautui autottoman kaksoiskissatalouden pelastukseksi. Minibussin sai tilata lähipysäkillemme, ja se vei meidät suorinta reittiä eläinlääkärin ovelle, sillä muita asiakkaita ei sattunut olemaan. Lysti kustansi vain alle neljä euroa per nenä (ja nolla euroa per kuono), eikä miumau-konsertti saanut kuskia pyörittämään silmiään tai naksuttelemaan kieltään. Hän vain katsoi lempeästi katteja ja kertoi, että hänen kotoaan löytyy samanmoinen otus, joka ei myöskään pidä matkustamisesta. Kuski vielä varmisteli, että pärjäämmehän varmasti, kun retuutimme maukukuorolaisten kopat ulos, ja kyllähän toki, sillä matka oli sujunut helpommin kuin koskaan aikaisemmin!

Nuppu (vas.) reissasi iskän kanssa ja Juju (oik.)
nautti minibussielämyksestä emon jaloissa.

Juju (vas.) ja Nuppu (oik.) lueskelivat juorulehtiä
aikansa kuluksi kissaklinikan odotushuoneessa.

Nuppu oli tohkeissaan, sillä pääsimme sen lempilääkärin vastaanotolle. Kun lääkäri kysyi, kummasta katista aloittaisimme, Nuppu viittasi yli-innokkaasti ja luikahti vapaaksi vankilastaan. Se hömpsötti tapansa mukaan tutkimuspöydällä ja kehrätä huristeli läpi tutkimuksen. Pikku höppänän korvia piti pikkuisen puhallella sydämen kuuntelun ajan, jotta se lopettaisi kehräilynsä edes hetkeksi. Kaikki oli onneksi kunnossa, ja eläinlääkäri oli iloinen Nupun tassusta, joka on ollut kunnossa jo kolmen kuukauden ajan. Jättimäisen hyttysen imaisustakin selvittiin pelkällä pikku inahduksella, joten neuvolaosuus oli onnellisesti ohi ensimmäisen potilaan kohdalta.

”Eikö voitaisi vielä tutkia lisää ja leikkiä taas sillä stetoskoopilla?" Nuppu ehdotti,
mutta aika aikaa kutakin, sillä pikkuveljenkin piti päästä tohtorin syyniin.

Juju oli ensimmäistä kertaa uudessa eläinlääkärissä ja käyttäytyi niin mallikelpoisesti, että emo oli haljeta ylpeydestä! Sitä kehuttiin atleettiseksi pojaksi, eikä se säpsähtänyt edes rokotteesta. Emon harmiksi ja häpeäksi molempien kissojen takimmaisista hampaista löytyi jonkin verran hammaskiveä, mutta sitä ei poistettu vaan keräillään vielä vuoden ajan. Emo keksisi hauskempiakin keräilykohteita kuten lapselliset kissapipot tai 50-luvun dekkarit, mutta niistä ei ollut vastaanotolla mitään puhetta. Lupasimme pyhästi jatkaa hammaspeikkojen hätistelyä niin, etteivät takahampaankutaleetkaan enää selviä pikku pölyhuiskinnalla vaan luututaan tästä lähtien pitkän kaavan mukaan.

Juju nökötti näin söpösti myös lääkärissä.
Saman katseen sain osakseni, kun sen
sydäntä kuunneltiin ja virtaviivaista
vartaloa hypisteltiin. No big deal.

Lääkärireissulla näimme pari muutakin ”lötköä” niin kuin eräs toinen ragdollin omistaja kissaansa kutsui. Kyseessä oli varmasti varttuneempia kolleja, sillä kokoa ja pörheyttä oli hurjasti enemmän kuin meidän sirpakoissa pikku otuksissamme. Odotushuoneessa olisi riittänyt jännää tutkittavaa pitkäksi aikaa, mutta poimimme miniräggärit mukaamme ja menimme pysäkille odottamaan ”paluupakua”. Seurasimme futuristisesti älypuhelimen kartasta, kuinka minibussi lähestyi oikeaa osoitetta ja nappasi meidät mukaansa minuutilleen oikeaan aikaan. Saimme köröttää taas keskenämme, ja tuota pikaa olimmekin jo bussipysäkillä aivan koti-ikkunan alla. Kissat olivat hyväntuulisia reissun jälkeen ja luulen, että yhteinen pakuseikkailu virkisti niiden mieltä.

Kiitos HSL ja Kutsuplus-palvelu! Ilman teitä Nuppu Nöppersön
nököttäisi yhä kissaklinikan ankealla betonipihalla.