Elämäni zombina

Jos Dracula iskisi hampaat kaulaani, minusta tulisi tietysti vampyyri. Mutta miten päädytään zombiksi? Sekin selvisi tänä viikonloppuna. Homma on loppujen lopuksi aika yksinkertainen: ei tarvita kuin pari kattia ja raolleen jätetty makuuhuoneen ovi...

Nuppumatti ei jaksanut odottaa,
uskaltautuisiko Dracula peremmälle vai ei.

Kun mieheni lähti viikonloppureissulle, päätin heti, että viettäisimme Nupun ja Jujun kanssa ihanat iltamat. Juhlien perimmäinen tarkoitus olisi tietysti viihtyä, rentoutua ja syventää pentu-emo-suhdettamme, mutta salaa toivoin, että pikku kainalokanaset simahtaisivat lopulta viereeni tuhisemaan koko yöksi. Nukkuisimme yhdessä levollisesti kuin tukit ja heräisimme aamulla virkeinä aurinkoiseen aamuun ja puhkeaisimme laulamaan iloista My Little Kitten -laulua.

Illan bileosio menikin aivan toivotunlaisesti:

Aluksi leikimme kiipeilypuuhippaa.

 

Sitten oli muppettien nukketeatteriesitys.

Naruarpajaisissa oli luvassa jättipalkintoja.

Mutta Juju voitti sen kaikkein pienimmän hiirulaisen.
Poika on tullut selvästi emoonsa.

Lohdutukseksi avasimme biopussin ja pelmautimme
esiin kuvottavan hajurotan juhlavine aromeineen.

Nukkumaanmenon lähestyessä hoidimme kaikki tutut kuviot: illallisen jälkeen emo tarkasti, minkälaisia viestejä uudelle hiekalle oli jätetty ja korjasi löydökset visusti talteen poop happens -pussiin. 

Nuppu ei ole luultavasti edes huomannut,
että toisessa veskissä onkin uudenlaista
hiekkaa. Ei kerrota sille, että Take Care
on paljon edullisempaa kuin Ever Clean.

Sitten harjattiin hampaat ja lähdettiin vetäytymään öiselle orrelle, johon oli tarkoitus mahduttaa niin kanaemo kuin kaksi tipuakin. Poikasista pörheämpi mennä viipotti kuitenkin omille teilleen kanaemon harmiksi. Toisin kuin mieheni etukäteen arveli, annoin tipusen päättää itse, missä se tahtoisi yönsä viettää. Olihan minulla yhä kukonpoika seuranani. Se kävikin ihanasti hautomaan jalkojani ja elättelin toivoa, että aamulla polvitaipeestani löytyisi tuore kananmuna, josta voisimme paistaa maukasta kokkelia.

Ylläripylläri! Kukonpoika pyöräytti Lilleri-Lallerin!

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, vaan jossain vaiheessa toinen tipu räpisteli paikalle sen verran äänekkäästi kaakattaen, ettei siihen voinut olla heräämättä. Lapsosille tuli myös pientä nahinaa, ja heräsin useita kertoja yön aikana niin suukkoihin, mukilointiin, kehräyshurinaan kuin hiusteni pupellukseenkin. Aamulla monitoimitipu-Nuppu hoiti vielä kunnialla herätyskellon virkaa, ja hyvä niin, sillä minulla oli lähtö kummityttöni nelivuotissynttärijuhlille.

Nuppu pyysi, etten hirveästi kolistelisi, sillä uni painoi jo sen simmuja.

Illalla edellisyön pätkäunet alkoivat vaatia veroaan ja yritin mennä hyvissä ajoin nukkumaan. Tällä kertaa molemmat untuvikot olivat heti juonessa mukana ja jouduin nukkumaan sängyssämme vinottain, jotta mahduin siihen. Juju oli parkittanut itsensä kaakkoon, kun taas Nuppu oli kerällä luoteessa. Niinpä minä itse sojotin pää kohti koillista ja jalat visusti lounaassa. (Vaikka ruoalla ei tietenkään saisi leikkiä.) Silmäni muurautuivat unisina umpeen, mutta kuulin sekä kaakosta että luoteesta nassutusta, joka oli paitsi hellyttävää myös ärsyttävää. Koska se jatkui ja jatkui, tönin kevyesti Nuppua. Se loukkaantui hieman ja mönki kaakkoon parempaan seuraan. Tuplanassutus muuttui pian kunnon painiksi ja inahduksiksi, joten jouduin tuuppimaan hellästi molempia katteja. Yön aikana heräsin ehkä sata kertaa milloin mihinkin häiriöön, esimerkiksi siihen, että Juju piteli topakasti tassuillaan jalkaterästäni kiinni ja iski siihen pienet naskalinsa! Toki leikkisästi huristen ja hellin tarkoitusperin, mutta unet karkasivat hetkeksi, kun jouduin käpertymään tiiviimmin vällyjen väliin. Aamulla, kun olin vihdoin vaipunut syvempään uneen, heräsin siihen, että minua pönkättiin päähän kerta toisensa jälkeen. Nuppu oli kuin sinnikäs pässi, joka aikoi puskea minua niin kauan, että saisi tukun heiniä. Ymmärsin vihdoin, miltä tuntuu aidosta pässin pökkimästä villasukasta: väsyneeltä, virttyneeltä ja kaikin puolin kulahtaneelta.

Ei kai ihme, että Nuppu on kasvattanut sarvet, jos se hengaa tällaisessa seurassa päivät pitkät.

Tänään en ole suuriin sankaritekoihin pystynyt, ellei sellaiseksi lasketa Dysonin ulkoiluttamista asunnossamme. Kun mieheni kohta palaa kotiin, täällä odottavat hupsu, höpsö ja tosi sippi, jolla on pelottavan mustat silmänaluset. Toivottavasti elämäni zombina päättyy ensi yöhön ja pikkutipusille visusti määrättyyn porttikieltoon.

Nukkukaa siinä, beibit, kun vielä voitte! Illalla trukkikädet porautuvat
pienten räggärien alle ja nostavat unilötkäreet paremmille orsille tutimaan.