Hupsujen koulukuvaus

Sain pari viikkoa sitten hyppysiini mainoslippusen, joka vaikutti kamalan kiinnostavalta. Siinä kerrottiin, että paikallisessa Mustissa ja Mirrissä järjestettäisiin pian lemmikkien koulukuvaus. Taustan ja teeman saisi valita karvaturriinsa sopivaksi, ja kuvasta voisi teettää kaikkea avaimenperistä canvas-tauluihin. Näin heti sieluni silmin, kuinka siemailisin palavereissa kahvia iki-ihanasta Nuppu-mukista ja kaivaisin iPadin esiin trendikkäästä Juju-olkalaukusta. Kotimme seinää koristaisi pian suunnaton kissakollaasi, ja joulun tietämillä sukulaiset ja tuttavat saisivat kaksikostamme taidekortteja, joiden pikselit olisivat kerrankin kohdillaan. Mahdatteko arvata, minkä virheen kuitenkin tein seuraavaksi? Aivan. Kerroin suunnitelmasta Nupulle ja Jujulle, vaikka en ollut miettinyt, ehtisinkö edes kuskata niitä kyseisenä päivänä ostoskeskukseen jonottelemaan sadantuhannen muun yhtä fotogeenisen karvakerän kanssa.

Ottaisimme tällaisia Nuppu-laukkuja kolme kappaletta,
ja koirahan tulee kai kaupanpäällisenä?

Iskälle valkattaisiin kuvastosta tällainen Juju-lamborghini ovelle ajettuna.

Kun Nupulle selvisi, ettei mallikeikkaa tulisikaan, alkoi kamala vikinä. Sain osakseni mihhausta, minkutusta ja komentavaa ininää. Toisaalta viesti saattoi liittyä osittain ruoka-aikaan ja raksuihin, mutta tulkitsin sirkutukset myös aiheellisena kritiikkinä koulukuvauksen peruuntumisesta. Niinpä lupasin järjestää kissoille yhtä hienot kuvaukset kotioloissa. Kamerana toimisi hitaasti runksuttava, parhaat päivänsä nähnyt älypuhelin, valaistuksesta vastaisi yksinäinen olohuoneen jalkalamppu, ja taustalle virittäisimme vanhan eteisverhon.

Hyvä on, eihän tämä ole sama asia kuin se ostarin hieno eläinkuvaus,
mutta neiti huippumalli voisi silti näyttää suopeampaa naamaa.

Jujukin löi kapuloita rattaisiin minkä kerkesi. Onneksi kuvaajan taskusta löytyi murennettuja
kananameja. Jujun vastaveto olivat pitkät tassut, joilla namit ronkittiin nousematta tyynylle.

Kuvaaja yritti uutta näkökulmaa ja viritti taustaverhon sohvalle. Ei ollut hyvä sekään.

Kun emolta meinasi tirahtaa pettymyksen kyynel, toinen malleista (tuo pikku mamis)
hätääntyi ja alkoi tuottaa freimi toisensa perään hengästyttävän upeaa materiaalia!

Juju lupasi poseerata nätisti, jos en naurata. Kuka nyt haluaisi
itsestään kuvan, jossa posket hytkyvät ja silmäluomet lurpsuvat!

Nupullekin tuli kiire ottaa osaa kuvauksiin. Tässä otoksessa vertaillaan
aristokraattisia profiileita. Vai lensikö kuvausstudioon naakka?

Se on naakka! Miksi se istuu kattokruunussa?
Vaihtaisi samalla ne simahtaneet lamput!

”No nyt se nokkii emon sohvatyynyä. Ettei vain jättäisi sinne mitään epämääräisiä terveisiä.”

Lopulta 50 % kuvattavista hahmotti, missä kamera tai ainakin kuvaaja on!

Nuppu ei koko koulukuvauksen aikana lämmennyt touhulle pätkääkään.
Ymmärrän kyllä, että sille jäi raksu pahasti hampaankoloon. Ehkä vielä
jonakin päivänä Nuppu-neiti saa toteuttaa unelmansa ihan oikeasti.

Kuvaukset päättyivät silti onnellisiin tunnelmiin. Tärkeintä ei ole linssiluteilu
vaan oma veli, joka lohduttaa silloin, kun emo mokaa mallikiertueen.

Koska kuvaukset kestivät kauan, materiaalia tuli monen filmirullan verran. Latailemme ennen näkemättömiä kuva-aarteita Facebookiin, jonne pätkähtää vielä tämän illan aikana ”Koulukuvat”-kansio. Toistaiseksi emme ole keksineet, kuinka halukkaat voisivat tilata sieltä esimerkiksi tarrakuva-arkin, mutta jos oikea asetus löytyy, ruksimme sen ilman muuta.

Onko kukaan teistä lukijoista käynyt ihka oikeissa kuvauksissa? Nuppu olisi hurjan kiinnostunut kuulemaan kokemuksistanne.