Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulehdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulehdus. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. marraskuuta 2015

Kissaunen syväanalyysi

Näin viime yönä unta, jossa oli mielestäni kiehtovia psykologisia ulottuvuuksia: olin autossa, jonka takapenkillä oli matkustajana Nuppu. Se istui tukevasti lasten turvaistuimessa, ja sen pörröisen rintamuksen ja karvaisen masun yli oli vedetty turvavyö. Kesken automatkan kurkistin, miten Nupulla menee, ja olin saada sydärin: Nupun sijaan vauvaistuimessa kököttikin marakatti, jonka naama muistutti erehdyttävästi WhatsAppin keskusteluissa käyttämääni apina-emojia. Aloin panikoida Nupun katoamista, mutta silloin rakas mussukkani kurkistikin suloisesti apinan takaa ja tajusin, että sehän vain piteli marakattia lempeästi sylissään. Olisiko aika kilauttaa psykiatrille, vai osaankohan tulkita unen omin neuvoin?


Nupun mielestä silmissä vilisevät apinat kertovat suuresta loman tarpeesta.
Hyvä pointti, sillä kesästä on jo ikuisuus ja syyslomakin jäi välistä!

Oikeasti uneni kertoo varmasti siitä, että Nuppu on ollut melkoinen huollettava keväästä asti. Ensin oli toivotonta tassutaistoa, kuukauden kortisonikuuri ja lopuksi inha tyttöjen vaiva, jota paranneltiin kahden viikon mittaisella antibioottikuurilla. Nuppua hoivatessani olen usein miettinyt, että se on kuin suloinen pikku vauveli, joka ei osaa kertoa, mikä vaivaa. Eilen beibiäni ei onneksi vaivannut enää mikään, vaan Nuppu sai jälkitarkastuskäynnillä terveen paperit. Tulehdus oli parantunut, kohtu oli hyvässä kunnossa, ja uusin epäilty tulehduksen aiheuttaja on kortisoni.

 
Juitsi on helpottunut, ettei sitä syytetä enää vauvakuumeiluista.
Parin viikon silmälläpidon jälkeen totesin, että kattien nujakointi on
ihan vain vaaratonta ja perinteistä karvakeräpainia ja tassumoukarointia.

Nuppu oli eilen taas maailman esimerkillisin kissapotilas. Se oli nätisti selällään pusuteltavanani, kun sen kohtu ultrattiin. Liekö siitäkin tullut aivoissani yhtymäkohtia vauvoihin. Toivoimme, ettei Nuppua olisi tarvinnut rauhoittaa koko käynnillä, mutta kurkistus hännän alle oli neidille liikaa. Nuppu inisi ja venkoili niin, että oli parasta rauhoittaa sitä hieman. Operaatio oli onneksi nopeasti ohi, ja pääsin seurailemaan, kuinka Nuppu heräili nukutuksesta. Sen silmiin oli laitettu kosteustippoja, ja se nukkui pinkin pyyhkeen alla lämminvesipullojen välissä reppanan näköisenä. Jouduin räpyttelemään hiukan kyyneliä omistakin silmistä hellytyksestä, huolesta ja vähän säälistäkin. Nuppu sai nimittäin vielä rokotuksenkin, joten sillä oli jälleen melkoinen reissu!

 
Nupun mielestä tällaiset reissut riittäisivät jo. Seuraavaksi voitaisiin mennä vaikka telttailemaan!

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, eikä Nupussa ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt mitään oireita rokotuksesta. Kun pääsimme kotiin, neitonen tassutteli heti ympäriinsä eikä malttanut pysyä hetkeäkään aloillaan. Siinä oli taas ripaus Matrix-Nuppua, mutta se ei suostunut illalla hampaiden harjaukseen, vaikka yleensä homma hoituu sekunnissa. Pelkäsin jo, että Nuppu on minulle vihainen, mutta onneksi sillä ei ole repertuaarissaan kyseistä tunnetta, vaan pelkkää rakkautta, joka ilmeni paijausta kerjäävinä pötkähdyksinä.

 
Nuppu näytti hempeytensä myös tuomalla Jujulle klinikalta tuliaisena sairaalapatjan.

Juitsi kökötti tyytyväisenä tuliaisen päällä, kun hilasin sitä parketilla edestakaisin. 
 
Ja saihan Nuppu itsekin matkustaa lentävällä matolla!

Tämän polveilevan selostuksen jälkeen alussa kertomani uni kuulostaa varmasti jo hyvinkin loogiselta: Nuppu on rakas pienokaiseni, josta olen aina välillä huolissani ja josta haluan pitää parasta mahdollista huolta. Mutta entäs se apina sitten?
 
No sehän symboloi tietysti ikiomaa kotimarakattiamme Jujua!

torstai 19. marraskuuta 2015

Kiltti Matrix-kissa

Sanotaan, että moni kakku on päältä kaunis mutta silkkaa silppua sisältä. Onneksi on olemassa myös torttuja, jotka paitsi näyttävät hemaisevilta myös vievät kielen mennessään. Sellainen on esimerkiksi meidän ihanainen nöpöstiinakissamme Nuppu. Se on juuri niin kaunis kuin Miss Ragdoll World vain voi olla, ja viimeaikaisten vastoinkäymisten aallokossa olen saanut jälleen kerran todistaa, että neitosemme sisinkin on silkkaa kultaa.

Vai mitähän herkkua tämän marenkihöttökakkusen sisällä mahtaa olla? Slurps!

Nupun lääkärikäynnistä on nyt kulunut yli viikko, ja edistystä on tapahtunut hurjasti. Viime keskiviikkona tilanne oli kurjimmillaan, sillä Nuppu oli juuri saanut tulehdusdiagnoosinsa. Sille oli annettu tutkimusten yhteydessä kipulääkettä, joka tunnetusti sekoittaa muutoin päihteetöntä elämää viettävän kisuseni pään. Niinpä Nuppu kävi ekstrakierroksilla koko illan. Sen liikkeet olivat tuplasti nopeampia kuin yleensä, ja sama päti myös sen aivosoluihin. Tästä syystä Nupusta tuli pelottavan älykäs Matrix-kissa, joka ymmärsi kaiken puheeni ja näki sieluni syyvyyksiin asti jättimäisillä pupilleillaan.



Katse oli ehkä hieman lasittunut, mutta töppösissä ja aivopoimuissa riitti vipinää.

Kun kysyin Nupulta kotiin saapuessamme, otetaanko sideharso pois, se ojensi minulle tassunsa, näytti kiitolliselta eikä pyristellyt lainkaan, kun kieputtelin siteen irti. En raaskinut heti laittaa Nupulle tötteröä, vaikka niin oli ohjeistettu, vaan lupasin sille, että se saisi olla nakuna, jos pysyttelisi keittiössä peffaansa nuolematta sen aikaa, kun pilkon possun sydämen ja muut lihat. Uskokaa tai älkää, mutta Nuppu teki juuri niin. Se istua nökötti matolla ja katsoi puuhiani korvat valppaasti heiluen, mutta ei lipaissut lainkaan villahousujaan. Muutaman kerran neitonen yritti lähteä harhailemaan jonnekin, mutta kun muistutin, mitä oli sovittu, se palasi taas viereeni lihaoperaatiota seuraamaan.

On harmi, etten tajunnut pyytää Nuppu-älykköä suunnittelemaan
itselleen sopivaa barf-ruokavaliota. Jos ravintoaineet olisi oikein
laskettu, siirtäisin katit mielelläni kokonaan raakaruokalinjastolle.

Nupun älykkyysbuusti laantui yön aikana – liekö tötterö tislannut viimeiset morfiinit sen elimistöstä – mutta tilalle saimme oman hempeän tyllerömme, joka tuli heti aamutuimaan tarpomaan tassuilla tyynyäni. Satelliitti ei haitannut potilasta hurinasta päätellen ollenkaan, eikä kullanmuru vastustellut aamusuihkuakaan. Kävimme toipumisen alkuvaiheessa pesulla aamuin ja illoin, ja se helpotti selvästi Nupun oloa. Käärin sen aina spa-hoidon päätteeksi joulukollin tuomaan pyyhkeeseen ja jatkoin kuivailua föönin hiljaisimmalla tasolla. Opin nimittäin, että täyspuhallus saa Nupun vain viuhtomaan ympäri kylppäriä, kun taas lempeä hönkäily kellauttaa sen selälleen lämmöstä nautiskelemaan.
 
Marraskuun kunniaksi Nupun päässä on soinut aurinkoinen ”Sunshine reggae”.
 
Antibiootit Nuppu on ottanut ensipupumaisen kiltisti. Vaikka pinkkejä tabletteja on popsittava kaksi aamuin illoin ja olemme vielä puolittaneet ne, Nupulla ei ole mennyt kertaakaan hermo. Se syö kärsivällisesti kaikki neljä naudan sisäfilesuikaleihin käärittyä tabletinpuolikasta ja on kuin ei muka huomaisikaan herkun sisältä kurkistelevia lääkemöykkyjä. Tästä syystä paraneminen lähti heti hyvin käyntiin eikä Nupun tarvinnut pitää tötteröä kuin pari akuuteinta vuorokautta.

Nyt Nuppu on voinut taas tanssia letkeästi sambaa ilman rihman kiertämää.

Sairastelu on tietysti aina kurja juttu, mutta olen ollut jälleen kerran onnellinen siitä, miten helpoksi Nuppu hoitamisen tekee. En voi olla pohtimatta, onko se oikeasti sisimmältään sittenkin älykäs Matrix-kissa, joka vain vetää perusarjessa hömppää luttanakissan roolia. Sillä kukapa voisi olla rakastamatta tällaista kaunotarta, joka on yhtä ihana niin sisältä kuin ulkoakin?
Nuppu tietää olevansa söötti mutta haluaa antaa krediittiä myös anopin säätämälle
kameralle sekä uudelle Lightroom-ohjelmalle, jota emo uskalsi jo vähän kokeilla.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Töttelistöö!

Olen pessimistisyyteen taipuvaa sorttia, joten jos minulta kysytään, haluanko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset, vaadin aina jälkimmäisiä. Muutenhan hyvä uutinen voi olla vaikkapa se, että ensi viikolla paistaa aurinko, ja huono uutinen se, että joudun viettämään koko viikon neljän seinän sisällä. Tämän saman logiikan mukaan haluan edetä myös blogipostausten suhteen. Aiheita on rästissä pitkä liuta, mutta aivan ensiksi on syytä kertoa ikävät uutiset: Nupulla on jälleen tötterö päässä. Tällä kertaa syy ei tosin ole tassu- vaan peppuliitännäinen.

 
Tällaisina hetkinä ei ole kivaa olla blogijulkkis. Peppu on pyhä asia.


Kaikki alkoi viikonloppuna, kun palasin lemmikkimessuilta ja jouduin todistamaan, kuinka Nuppu asioi hiekkiksellä ja lähti sipsuttamaan kohti olohuonetta tumma, kosteahko pötkylä villahousuissa kiikkuen. Arvaatte varmasti, että löyhkäävä vapaamatkustaja pudottautui paikkaan, joka oli kuin sitä varten tehty: valkoinen matto.

 
Nupun mielestä pötkylä olisi voinut matkata paljon pahempaankin
paikkaan, ja neiti on ilman muuta oikeassa.

Seuraavana aamuna kakkelikuvio toistui, mutta onneksi tällä kertaa ruskealle matolle, ja päättelin, että kattien ruokaan lisäämäni Salmopet oli vaikuttanut kurjasti Nuppu-paran masuun. Neitosen suolisto on tuottanut raakaruoan lisäyksen jälkeen täydellisiä unelmapötkyjä, joista mikään ei ole ollut lölly, haiseva tai salamatkustukseen taipuvainen. K
akkayllätys tuli siis aivan puskan takaa, eikä Nuppukaan ollut asiasta mielissään, vaan lupsutti peppukarvojaan niin puhtaiksi kuin suinkin kykeni.

 
Erityisen näpsäkkänä Nupun piti olla maanantaina, sillä meille oli tulossa jännittävä vieras:
Rufus-kissan emo eli Nupun anoppi Marraskuun muruset -blogista. Ehdotin pientä
harjaussessiota, mutta Nupun mielestä mikään ei voita santapaperipesua.

Meillä oli todella mukava ilta, josta on tulossa oma, iloinen postaus, mutta ainoa mieltäni kummastuttanut seikka oli, että Nuppu kiinnitti yhä vain enemmän huomiota peppuunsa, vaikka sillä oli maailman paras tilaisuus tutustua anoppiinsa ja kysyä kaikkia niitä Ruffeen liittyviä kysymyksiä, joita se on pyöritellyt mielessään. Mutta ei, peppu oli Nupulle kaikki kaikessa.

 
Silloinkin, kun Nuppu seurusteli, se seurusteli koipi tällä lailla pystyssä.

Ajattelin, että aamulla tilanne olisi jo parempi ja masu rauhoittunut, mutta kun Nuppu ei tullutkaan mönkimään peittoni alle, huolestuin toden teolla. Tutkin neitosen peppualueen, joka helotti jo huolestuttavan pinkkinä. Soitin heti kissaklinikan auettua Nupulle ajan tutkimuksiin tälle päivälle, koska olin jäämässä etätöihin kotiin ja pystyisin käyttämään pikkuistani päivällä lääkärissä. Ja olipa hyvä, että reissu tuli tehtyä näin pian, koska tämä vaiva ei olisi odottelulla parantunut.

 
Nupusta on tullut Kutsuplussan vakioasiakas, eikä kyyti jännitä enää tippaakaan!

Nupulla oli taas bileet, kun se pääsi eläinlääkärin vastaanottohuoneeseen. Se tarpoi etutassuillaan kuljetusboksin karva-alustaa ja sai lääkärin taas nauramaan hupsuttelullaan. Nupulla ei ollut mitään muita oireita kuin peffiksen punoitus, joten lääkäri ehdotti, että olisi hyvä rauhoittaa kissa ja ottaa pisunäyte mahdollisen tulehduksen tai kiteiden takia. Olin nimittäin myös huomannut, että Nuppu oli käynyt kahtena iltana tavallista useammin pisulla ja pisut olivat olleet normaalia pienempiä. Päätimme myös, että samalla kertaa Nupulle tehtäisiin hammashoito, sillä hammaskiveä oli ehtinyt kertyä ennen kuin aloitimme jokailtaiset legoharjailut.


Nykyisin hammasarsenaalistamme löytyy myös tällainen väline. 
Ostin sen, koska pakkauksessa oli kuva sekä Jujusta että Nupusta.

Olin taas itku kurkussa, kun jätin Nupun päiväunille lääkäriklinikalle. Asiaa ei parantanut, että sain bussikuskilta julkisen sättimisen, koska olin näyttänyt pysähtymismerkin liian lyhyesti, ja vielä kurjemmaksi tunsin oloni, kun viereeni istahti täti, joka olisi voinut päästä Guinnessin ennätyskirjaan kaikkien aikojen haisuleimpana tätinä. Jälkimmäisestä syystä jäin aiemmalla pysäkillä pois, ja koska olin kuolla nälkään, päätin tarpoa lähimpään burgeripaikkaan. Mutta kun olin kävellyt kilometrin verran ja haaveillut samalla, minkä aterian valitsisin, jouduin pettymään karvaasti, sillä paikka oli sulkenut ovensa remontin takia! Niinpä kävelin vielä toisenkin kilometrin lähikahvilaamme patongille ja lopulta Jujun seuraksi kotiin.


Jujua selvästi ihmetytti, mihin Nuppu oli unohtunut,
mutta vakuutin, että hakisin sen parin tunnin päästä kotiin.

Olin varma, että jokin kammottava maahinen on kironnut kaikki kissaklinikkavierailuni, mutta kuin ihmeen kaupalla paluu meni täysin putkeen. Eläinlääkärissä odotti kuitenkin hieman yllättäviä ja huolestuttavia uutisia. Nupulla ei ollut virtsakiteitä vaan emätintulehdus, joka on leikatuilla kissoilla harvinainen juttu. Minulta kysyttiin, onko taloudessa poikakissaa, joka olisi voinut yrittää astua Nuppua! Syyttävä sormi osoitti kohti kotona köllöttelevää Jujua.

 
Joo-o. Onhan se vähän äijämäinen retale...

Mitään raskauttavia todisteita Jujua vastaan ei ole, mutta en voi myöskään sulkea pois maskuliinisuuden mahdollisuutta. Kuten olen aiemmin kertonut, Jujulla on ollut koko kesän melko poikamainen meno: se kehitteli seisomapisutyylin, on rökittänyt Nuppua (vaikken ole mitään suoranaisia akteja nähnytkään), vaatinut jatkuvasti puuhailua, hoikistunut ja vähän nirsoillutkin.


No niin, lauma on taas koossa. Jos Jujuun on iskenyt vauvakuume,
asiasta täytyy keskustella ja jäppikselle on pakko kehittää hurjasti
muuta tekemistä, jotta mokomat kollihuurut haihtuisivat avaruuteen!
 

Nuppu sai nyt kahden viikon antibioottikuurin, ja sen täytyy pitää tötteröä parin päivän ajan. Sain myös ohjeeksi parturoida hieman hännänaluskarvoja ja käydä Nupun kanssa lämpimillä peppupesuilla, koska tulehdukseen kuuluu valuva erite, joka kuivuu helposti karvoihin ja vaikeuttaa pisulla käymistä. Tästä syystä Nuppu oli siis puuteroinut nenäänsä tavallista useammin.

 
Miten tuttu ja turvallinen näky. Huoh.

Jos kaikki sujuu hyvin ja tulehdus alkaa rauhoittua, seuraava kontrolli on kahden viikon päästä. Nuppu ei ole itse tilanteesta moksiskaan, eikä tötterökään juuri harmita. Mitään välitöntä vaaraa ei neitosella ole, ja on todennäköistä, että antibiootti parantaa ikävän vaivan. Pitäkää kuitenkin peukkuja, että pikkuinen kovan onnen tyttömme päihittäisi taas uuden vastoinkäymisen. Täällä sairastuvalla ei ole heitetty rukkasia tiskiin, vaan jatkamme kohti uusia, mukavampia aiheita. Niitä onkin luvassa jo lähiaikoina, sillä kun huonot uutiset on kerrottu, on aika siirtyä hyvien pariin. Onneksi niitä on paljon enemmän!
Seuraavaksi on luvassa esimerkiksi hyväntuulisia tötteröttömiä alpakoita!
 

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Marple vai Poirot?

Eläimet ovat mystisiä olentoja, minkä olen toki tiennyt aina, mutta Nupun ja Jujun hankkimisen jälkeen olen joutunut ratkomaan jos jonkinlaisia arvoituksia. Välillä ne ovatkin jollain lailla selvinneet, mutta tarvitsisimme vähintään Agatha Christien sankareita, jotta Nupun sitkeä tassuongelma ratkeaisi.

"Vedetäänpä rauhassa ensin henkeä ja kerrataan,
mikä ongelma oikein olikaan..."

Melkein heti antibioottikuurin loputtua Nuppu aloitti innokkaan nuolemisen niin, että samainen oikea etutassu alkoi taas punoittaa. Koska iho meni lopulta rikki, varasin karvapallerolle ajan tarkempiin tutkimuksiin. Eilen kävimme siis jälleen kesäretkellä eläinlääkärillä, ja tällä kertaa Nuppua vähän rauhoitettiin röntgeniä varten. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä kurjaksi kuin jättäessäni pöpperöisen Nupun yksin kissaklinikalle tutkittavaksi. Puolitoista tuntia harhailin levottomana ja yritin saada ajan kulumaan. Kun hain Nupun, sain kuulla diagnoosin, joka oli toisaalta hurjan hyvä mutta toisaalta se pahin mahdollinen: kaikki on täysin kunnossa! Ei hiivaa, ei epätoivottuja bakteereita, ei merkkejä allergiasta, ei rakenteellisia ongelmia. Niinpä sain nipun papereita, joissa oli tietoa stressikissan hoitamisesta.

Kaikki ei maailmassa ole tietysti sitä, miltä näyttää,
mutta syystä tai toisesta pidän Nuppua aika rentona.

Miten meidän kultainen, rohkea, hassunkurinen, hyväntuulinen ja reipas Nuppu-kissamme voi olla stressaantunut? Kas, siinä pulma. Vielä hankalampi kysymys on, että mitä kummaa voin tehdä, jotta pienen muruseni olo paranisi? Juju ehdotti tilaamaan apuun belgialaisen herrasmiesviiksivallu Poirotin tai Briteistä pelmahtavan Sherlock Holmesin, jolle ratkaisu olisi takuulla varsin yksinkertainen. Nuppu taas inahteli siihen malliin, että se näkisi mieluummin asunnossamme herttaisen mutta välkyn neiti Marplen, joka toisi mukanaan pari virikkeistävää lankakerää. Koska minulla ei kuitenkaan ole tarvittavia puhelinnumeroita, ryhdyin itse neiti Marple-Poirotiksi ja aloin tutkia sekä syitä että syyllisiä.


Kenen tai minkä vika on, että Nupun kaltainen ihanuus
joutuu pitämään tällaista peittoon mätsäävää töttää?!

1. Liian vähän tekemistä?

Nupulla ja Jujulla on kaksi kiipeilytelinettä, pääsy ikkunalaudoille joka huoneessa, kolme tunnelia, välkkyvä pallorata, aktivoiva kalapeli, paljon palloja, hiuslenksuja ja kissanminttuleluja, saalistusleikitystä ainakin puoli tuntia päivässä, ulkoilutreenejä, temppukoulua (Nupullakin, vaikka se ei Jujun kaltainen sähikäinen olekaan) ja paljon onnellisia nukkumahetkiä toisen katin tai emon kyljessä. Jotta aktiviteetteja olisi takuulla riittävästi, tilasin tänään oikean superpuuhapaketin Zooplussalta. Ehkä kivat yllätykset saavat Nupun mielen kohoamaan korkeuksiin, varsinkin kun ostin aktivointileluihin sen suosikkiraksuja:


Olen tehnyt kaikkeni, ettei meillä syötäisi
RC:a, mutta se oli pienenä Nupun suosikki
eikä aiheuttanut oireita muille kuin emolle,
joka rypisteli kulmia tuoteselostetta lukiessaan.


Koska Nuppu ei ole millekään allerginen, en näe mitään syytä,
miksei se saisi napostella lempinamejaan aktivointiyhteyksissä.
Ruokavalioon herkut eivät kuitenkaan palaa. Elleivät ne osoittaudu
ihmelääkkeeksi ja nuolemista hillitseväksi superseerumiksi.

2. Liian vähän vessoja?

Tiedän kyllä, että kissojen vessamääräsuositus on yksi per kissa + yksi ylimääräinen, eli matemaattisesti lahjattomanakin tajuan, että meidän kaksiossamme pitäisi olla kolme vessaa. Meillä on ollut silti vain yksi suuri hiekkis, koska mitään vessaongelmia ei ole koskaan ollut. Eläinlääkäri ei epäillyt, että ongelma liittyisi tähän, mutta lisäsin varmuuden vuoksi toisen vessan, koska ei siitä hiekkamurustelun lisäksi haittaakaan ole.


Vauvaveskihän se on, mutta toistaiseksi ei ole vielä parempaa.
Etualalla stressikissan näkertämä jumppakuutio...
Mieluummin kannattaakin valita kohteeksi se kuin tassu!


3. Liikaa mekkalaa?

Asuntomme on kovin rauhallinen paikka, mutta kattoremontista on toki kantautunut välillä nakuttelua ja poraamista. Lisäksi minun hermojani on koetellut yläkerran naapuri, joka on hankkinut itselleen pianon ja Aaronin soittovihkon. Kun "Pilviä päin" -teoksen sävelet kajahtavat tuhannetta kertaa ennen aamukahdeksaa tai iltakymmenen jälkeen, tarvitsisin itsekin sierainten täydeltä Feliwayta. Ostinkin tänään meille Feliway-haihduttimen, jotta rauhoittavat feromonit pääsisivät tekemään työtään myös kissojen elimistössä.


Olipa melkoinen työ etsiä 30-luvun talosta 
haihduttimelle sopiva pistorasia...

4. Liikaa muutoksia tai virikkeitä?

Saamieni paperien ja nettisivulinkkien mukaan kissa voi stressaantua pienimmistäkin muutoksista. En jaksa uskoa, että Nuppua ahdistaisi pihalla vilahtavat vieraat ihmiset tai eläimet, mutta toki kevääseen on mahtunut paljon pieniä muutoksia: kävimme kahdella matkalla, joskin kissat saivat olla turvallisesti kotona rakastamansa, tutun mummin hoivassa. Loma on tietysti muuttanut arkea, koska olemme melkein koko ajan kotona, ja kävimmepä yhdessä reissussakin ja aloitimme valjasulkoilun. Hassua kyllä, Nuppu on silti näyttänyt nauttivan uusista ympäristöistä ja puuhista. Se on leikkinyt innokkaasti, kellinyt selällään milloin missäkin ja näyttänyt perin juurin tyytyväiseltä. Siksi en usko, että virikkeet ovat Nupulle pahasta, mutta enpä minä toisaalta ole etologi, joten koskaan ei voi tietää. Pian elämä kuitenkin palaa perinteisiin uomiinsa, sillä kesäloma päättyy tarkalleen ottaen huomenna...


Nuppu rauhoittuu katsomalla lintuvideota.

5. Häiriköivä isoveli?

Koska skarppi salapoliisi ei jätä ainuttakaan johtolankaa tutkimatta, epäiltyjen listalle joutuu myös se vähiten syyllisen oloinen otus, eli pehmoinen pikkuveikka Juju. Sen on nähty kiusaavan Nuppua niin, että Nuppu on jo vingahdellut ja juossut sohvan alle kyyhöttämään. Toisaalta Nupunkin on nähty aloittavan painiotteluita, rääkkäävän pienempäänsä ja dominoivan ruokakupilla. Useimmiten kissat silti uinuvat vierekkäin ja putsailevat toisiaan, joten ota niistä nyt sitten selvää.


Se on silkkinen ja suloinen, vähän ujokin. Ei tosiaan
mikään koulukiusaajan prototyyppi!

Haa: osaa se silti uhitellakin pienille tytöntylleröille...

Ei ole ihme, jos Nupulla on joskus nurkkaan ahdistettu olo.

6. Häiriköivät palvelijat?

Voisimmekohan me, kissojen suurimmat fanit ja hoivaajat, aiheuttaa niille stressiä ja pahaa mieltä? Tämä ajatus on piinannut minua niin paljon, että tekisi mieli heittää suurennuslasi, piippu, irtoviikset, kutimet ja salapoliisihattu nurkkaan ja mennä itsekin sinne nyyköttämään. Mieheni varmasti vapautuu syytöksistä, koska hän on rento, rauhallinen ja optimistinen. Minä taas olen huolehtivampaa ja stressaavampaa sorttia, ja olen ottanut Nupun tassuongelman melkoisen raskaasti. Toisaalta kissat kuitenkin naurattavat ja piristävät minua joka päivä, joten en suinkaan ole koko ajan murehdusmoodissa. Eilen Nuppu myös tuli lääkärireissun jälkeen viereeni, painoi päänsä kämmenelleni ja nukahti siihen autuaan levollisena ilman tötteröä. Silloin tunsin vapautuvani epäilyistä ainakin päiväunien ajaksi.


Kyllä Nupulla on meidän kainalossamme hyvä olla! <3

Mutta miten tästä eteenpäin? Nupulle ei määrätty mitään lääkkeitä, vain tassun putsaamista ja tötterön käyttämistä, kunnes tassu parantuu. Jos mikään kotikonsteista ei auta nuolemisen hillintään, on olemassa rauhoittavia ravintolisiä kuten Calmex ja Zylkene, joita voimme kokeilla. Niin, sekä kissakuiskaaja, jolla olisi varmasti paljon hyviä vinkkejä.


Marple-Poirot ei siis ole vielä mysteeriä ratkaissut, mutta ainakin nyt on otettu askelia eteenpäin. Pitäkäähän peukkuja, että Nuppu-neitosen tassuvaiva saataisiin katoamaan ja höpsötysfiilikset kohoamaan!


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Nuppu ja unirättiepäily

Tänä aamuna ulkona räpsi räntää, ja mieleni oli vähintään yhtä synkeä: Nuppu nuolla lupsutti vasta parannettua tassuaan siihen malliin, että se alkoi TAAS punoittaa. Jotta kissamme ei muuttuisi kesän aikana rännän ja ainaisen kaulurin takia jäätelötötteröksi, soitin meille ajan uudelle, ihanalle eläinlääkärillemme. Saimme onneksi ajan vielä samalle päivälle, joten tänään klo 15:10 aloimme ujuttaa Nuppua kuljetuskassiin. Noin klo 15:17 kaikki oli valmista, koska kävimme läpi suurimman osan vaiheista, jotka Nupun kohdalla yksinkertaisesti kuuluvat kassitukseen.

Nupulla oli matkalla viihdykkeenä
villalättynen ja raitapaitainen hiiri.

Ja Nuppu myös leikki niillä.

Jälleen kerran saimme piristävän hyvää kohtelua Helsingin liikennelaitokselta: kiltti bussikuski katsoi meitä iloisesti peilin kautta ja odotti kaikessa rauhassa, että pääsin Nupun kanssa istumaan ennen kuin pöräytti bussin liikkeelle. Nuppu onkin hurmannut tähän asti kaikki bussikuskit: he alkavat kertoa tarinoita omista kissoistaan ja hymyilevät meille vallan sädehtivästi. Mutta annas olla, jos matkaan ilman Nuppua: silloin kurvaillaan kuin viimeistä päivää, eikä tervehdykseenkään yleensä vastata. Mutta kukapa voisi olla rakastumatta sinisilmäiseen kissakaunottareen?

Nuppu retkotti tässä asennossa myös
laukussa eläinlääkärin odotushuoneessa.
Ja tutkimuspöydällä...

Eläinlääkärissä Nuppu oli jälleen oikea klovni ja sai eläinlääkärinkin nauramaan kerjäämällä rapsutuksia. Diagnoosi siis oli, ettei Nuppu ole ainakaan ahdistunut tai pelokas kissa. Lääkärin mielestä Nupun tassutilanne viittaisi silti sijaistoimintoon: siinä missä lapsi voi imeä peukaloaan, Nuppu voi käyttää tassuaan unirättinä! Sen tassussa ei kuulemma ole mitään vaarallista ­– ei autoimmuunisairautta tai allergiaa (joskaan sitä ei voitu täysin sulkea pois). Saimme saman antibioottikuurin, joka viimeksi paransi tassun neljäksi kuukaudeksi, ja ohjeen tarkkailla tilanteita, joissa Nuppu aloittaa nuolemisen. Sitä olisi hyvä harhauttaa lempeästi jonkin muun touhun pariin mutta niin, ettei kiellä eikä toisaalta palkitse huomiolla. Niinpä aion jatkossa mennä touhuamaan Jujun kanssa, kun Nupulle iskee nuoluvimma. Sosiaalisen tyttöseni tuntien tiedän, ettei se voi vastustaa kiusausta, vaan tulee varmasti selvittämään, mitä me oikein puuhailemme.

Sain myös kuulla, että jos vaivaan ei löydy fyysistä syytä,
on olemassa myös kissakuiskaaja, jota voi konsultoida!


Jos Nupun tassu vielä kaikkien näiden toimenpiteiden jälkeen tulehtuu, tassu kuvataan mahdollisen nivelrikon tai virheasennon varalta. Toivotaan kuitenkin, ettei sellaisesta ole kyse, vaan Nuppu paranisi nyt lopullisesti eikä joutuisi enää typeriin tassutulehduskierteisiin. Onneksi meillä on nyt loma, jotta voin seurailla Nuppua ja keksiä sille paljon mukavaa hupsuttelua!

Eläinlääkäristä tultuaan Nuppu kävi syömässä ja köllähti
sitten Possun ja farkkujeni kanssa päiväunille.
Juju oli hiukan huolissaan, kun
kaivoin esiin läjän lääkkeitä.
"Ei hätää, systeri!" Juju sanoi, antoi suukon Nupulle ja
ilmoittautui uninalleksi, jottei tassurättiä enää tarvita.