perjantai 20. kesäkuuta 2014

Prinssi ja herneenpalko

Olipa kerran pieni, silkkinen kissaprinssi, jolla oli aivan erityislaatuinen lahja: pinkki kuono, johon kaikki maailman tuoksut kilvan leijailivat. Eräänä päivänä, kun kesä oli vehreimmillään, kaksi jättiläistä toi valtakuntaan kummallisia, vihreitä pötkylöitä. Elleivät ne olisi tuoksuneet niin huumaavilta, kissaprinssi olisi pötkinyt silkkisissä villahousuissaan sängyn alle. Nyt sen ei auttanut kuitenkaan muu kuin venyä kaksimetriseksi, venkuttaa itseään ylös ja alas ja lopulta läimäyttää viherpötkylää pienellä, kuninkaallisella tassullaan. Ilo paisui hyppelehtiväksi riemuksi, kun yksi pötiköistä rapsautettiin auki ja sen sisältä pyörähti esiin taas uusi lelu: pikkiriikkinen potkupallo, jota prinsessakin halusi jahdata.

Sehän on ikään kuin hyväntuoksuinen maatuska.
Löytyykö pallon sisältä vielä pienempi pallo?

"Kiitos, jätit, näistä ihanista leluista! Älkää, pliide, syökö ihan kaikkia!"

Hyväntuulista kisailua kesti pitkän tovin, sillä lämminsydämiset jättiläiset eivät raaskineet sitä keskeyttää. Kun väsymys lopulta iski prinssiin ja prinsessaan, jätit päättivät kerätä herneenpalot ja potkupallon bioroskikseen. Mutta silloin huomattiin, että joku oli joukosta poissa! Yksi vihreä, pitkulainen kuori, joka oli muiden tapaan temmeltänyt valtakunnan eri kolkissa. Suuretsinnät eivät tuottaneet tulosta, eikä roskapöntön epäuskoinen tyhjennyskään auttanut. Kivet, kannot ja jääkaapinalus ammottivat tyhjyyttään, ja jokaisesta tuli epäilty. Oliko silkkinen kissaprinssi vetänyt kokonaisen herneenpalon nenäänsä? Vai oliko prinsessa piilottanut vihanneksen patjansa alle?

No hyvä on, prinsessa vapautui pian syytettyjen listalta. Eihän se
voisi nukkua, jos herne mollottaisi sen siron pikku vartalon alla.

Jättiläisten rutiinit menivät aivan sekaisin, ja miettipä toinen niistä (se neuroottisempi) jo soittoa herneenpalkospesialistille varmistaakseen, sopeutuuko kuninkaallisten kissojen suolisto yllättävään, vihreään vieraaseen. Kokonainen yö kului epätietoudessa, joka ei tuntunut kuitenkaan prinssiä tai prinsessaa hetkauttavan. Seuraavana aamuna jättien istuessa aamupalallaan, eräs pieni ja terhakka prinssi saapui pöydän viereen ja pudotti topakasti niiden jalkoihin... minkäs muun kuin kadonneen herneenpalon. Valtakunnassa oli siis kaikki taas hyvin, ja jättiläiset olivat oppineet läksynsä: vain yksi palko per leikki!


Tämän tositapahtumiin perustuvan juhannussadun myötä toivotamme kaikille mukavaa keskikesän juhlaa! Kiinnostuneille tarjoamme lisämateriaalina "the making of juhannussatu" -henkiset videotallenteet:



8 kommenttia:

  1. Ihana juhannussatu! :) ja hyvä että kadonnut herneenpalkokin löytyi! Jälleenkerran hyviä kuvia ja ihanaisen leikkiväisiä kisuja videolla!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nupulla ja Jujulla oli tosiaan oikein onnistunut juhannus vihannesten kanssa, vaikka ruoalla ei oikeastaan saisikaan leikkiä. Paitsi jos on kissa.

      Poista
  2. Olipas kiva satu ! Viimeinen kuva erityisesti on ihan pysäyttävä, nuo SINISET silmät ja vihreä herne jotenkin sopii yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuppu tietää, mikä näyttää hyvältä: se pyöristi sinisilmänsä herneen muotoisiksi ja antoi valon langeta juuri niin, että värivivahteet nousivat kauniisti esiin. ;)

      Poista
  3. Olipas kiva juhannustarina ja hyvää juhannusta vähän jälkikäteen! Onneksi herne löysi turvallisesti takaisin jättiläisten luokse eikä karvaiset kuninkaalliset suonut sitä välipalaksi. Toivotan myös paljon paranemisia Nupun tassulle ja hirmuisen paljon tsemppiä ulkoilman ja valjaiden totuttamiseen! Toivottavasti Nupulla ja Jujulla on mummolassa yhtä kivaa kuin Cocolla ja Rufuksella, Coco oli aluksi epäröivä mutta lopuksi tykkäsi ulkoilusta yhtä paljon kuin Ruffe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ollaankin jo vähän salaa odoteltu teitä mökiltä takaisin kotiin. :) Heti ensimmäisenä piti käydä lukemassa teidän seikkailuista. Nupun tassu oli jo täydellisen hyvä ja töttä pois, mutta sitten menin pesemään kissat (se juhannuspesu), ja Nuppuhan sitten innostui nuolemaan tassua taas. Onneksi huomasin heti, ja ei kun tötterö päähän. Nyt onneksi tassu on taas kunnossa, joten ollaan ihan kuin ei oltaiskaan. :) Toivottavasti ensi viikon reissu saa Nupun ajatukset kokonaan tassusta pois, ja toivon, että pikkuiset viihtyvät vähän ulkonakin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä kommentti piristi kovasti pilvistä maanantaiaamua!

      Poista