lauantai 25. tammikuuta 2014

Pingisperhosen toukka

Vaikka asumme vanhassa kerrostalossa, vaatekaapeistamme ei onneksi löydy koiperhosia. Olen kuitenkin havainnut vakavia viitteitä siitä, että kaksiossamme majailee eräs harvinainen mutta kiehtova lepattaja: pingisperhonen. Mitään BBC:n dokumenttia aiheesta ei ole tehty, mutta olen omin silmin nähnyt koteloituneen toukan olohuoneemme laitamilla. Se on noin kaksi metriä pitkä valkoinen pötkylä, joka muistuttaa kovasti iglutunnelia. Mutta juuri kun erehdyn uskomaan, että se on vain tunneli, se alkaakin kiemurrella!

Tässä kotelossa kasvaa pingisperhosen toukka, joka kumartaa leikkiin kutsuen.


Mistä sitten tiedän, että kyseessä on juuri pingisperhosen toukka esimerkiksi tennisperhosen sijaan? Kas siitä, että tuon tuostakin toukka sylkäisee suustaan pingispallon. Kun pallon sitten vierittää takaisin koteloon, sen sisältä tärähtää esiin pieni valkoinen koipi, joka sysää pallon kolisten taas minulle. Pallottelua voi kestää helposti yli puoli tuntia, ja välillä koko kotelo on omituisilla mutkilla. Odotan kuumeisesti päivää, jolloin metamorfoosi on valmis ja kotelosta suhahtaa esiin loistavasiipinen pingisperhonen. Tähän asti sen sisältä on mönkinyt esiin vain pieni, siivetön kollipoika…

Tutkijoiden mikroskooppinen infrapunakamera tallensi tällaisen näkymän kotelon sisältä.
Kotelon ulkopuolella taas möllötti harvinainen pingisturkiskuorinkainen.
Jonkin ajan kuluttua pingisperhosen toukka vorni
kotelostaan esiin kuin pieni, herttainen etana.
Se makoili rennosti "luu ulkona" hetken aikaa, kunnes oli taas aika pelata uusi erä ping pongia...

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihme, että täydessä vauhdissa sai otettua edes pari kuvaa!

      Poista
  2. Ihania kuvia ja olen niin rakastunut kyllä nuppuun. Haluan oman ruskean mitted pojan jo tänne valkoisten töppöstensä kanssa! Tuo pienenpieni piirto tekee nupusta ihanan, meidänkin pojalle ehkä tulee jonkinmoinen salmiakki simienväliin tai ainakin sitä toivottiin kovasti. :) Äitini oli ostanut pikkuiselle ja vähän isommalle pikkuiselle tuommoisen pehmoisen tunnelin, joka on kyllä paljon pienempi kuin tuo teidän. Rufus ei ehkä edes mahdu kyseiseen tunneliin, mutta ainakin Cocopopsille on uusi lelu suoraan paketista. :D Jujukin oikein söpönä toukkana :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :o) Nuppu on kyllä melkoinen kaunokainen, ja vielä luonteeltaan nin rakastava ja hellä! <3 Eihän sitä voi vastustaa. Eikä kyllä silkinpehmoista Juju-toukkaakaan, omaa pikku mammariani. <3 Ensimmäiset lelut ovat kyllä jo varma merkki, että sun pienokainen saapuu pian! :) Odotan sitten kuvia pikku tunnelitoukasta!

      Poista