Kissojen pitkä matematiikka

Laskutaito ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Vaikka äkkiseltään luulisi, ettei tavallinen kissaperheen arki vaatisi matemaattisia lahjoja, joudun silti rassaamaan kahta laskuorientoitunutta aivosoluani kiperillä pulmilla joka ikinen päivä. Jos tölkissä on ruokaa 85 grammaa, ja sitä kuluu päivässä 170 grammaa kissan kolmea painokiloa kohti, kuinka paljon kaksi noin viisikiloista ragdollia syö sitä yhdellä aterialla kolmesta, jos kahdella muulla ruokana on jotakin muuta, vaikkapa köntsä lihaa? Niin, ja paljonko lihaa siinä köntsässä on, ja entä jos ahne pikku possu menee kupin äärellä unelmoivan neidin eväitä maistelemaan? Koska laskupääni ei riitä, yritän turvautua kaupunkilaistuneeseen maalaisjärkeeni ja lusikoin mössöä kuppeihin sen verran kuin sopivalta näyttää.

Satakakskytkolme miinus peltipurkki
jaettuna kahdella viiksivallulla...

Kissalaskuista pahimpia ovat myös aikalaskut silloin, kun kissoja on kuljetettava johonkin. Kuinka monta minuuttia kuluu juoksukävelykipitykseen toimistolta kotiovelle, jos vastatuuli on kymmenen metriä sekunnissa? Entä vastahankaisten kissojen pakkaamiseen? Vaikka kuinka kovasti lasken (sormin ja varpain), onnistun yleensä kehittämään itselleni valtavan kiireen. Eikä matematiikalta vältytä silloinkaan, kun ei ole kyse ruoasta tai ajasta. Tuorein mysteerini on tämä: Jos oletetaan, että tyttökissa on noin 25 cm korkea (aivan mahdotonta mitata tarkasti, sillä mitattava yksilö kellahtaa kumoon ja alkaa järsiä mittanauhaa) ja sohvan alus 8,5 cm, kuinka kummassa on mahdollista, että typykkä solahtaa sinne täysin sujuvasti? Entäpä, kun noin 30-senttinen kolli tekee saman? Jos joku teistä lukijoista osaa selittää tämän minulle, niin olisin kovin kiinnostunut kuulemaan ratkaisun ja kehittämään loogista päättelykykyäni.

Nuppu ei mene koskaan sohvan alle hitaasti ryömimällä
vaan kaistapäisellä ärinäspurtilla Pikkukissi kintereillään.

Sohvan alta on hyvä tarkkailla, milloin hurja
pikkuveli kyllästyy kyyläämiseen.

Kun aikaa kuluu riittävästi, huolestun aina, ettei Nuppu
ehkä enää mahdukaan vääntäytymään sohvan alta pois.
Niinpä otan avuksi kissanhoukuttimen...

Se yleensä tepsii, ja silmäni laajenevat joka kerta, kun taas
tajuan, miten suuri kissa sieltä sohvan alta putkahtaa!
Onko kyse optisesta illuusiosta vai
 David Copperfiedin silmänkääntötempusta?

Vielä yksi mysteeri: Viime viikolla tässä samaisessa korissa parin
metrin korkeudessa nähtiin yhtäaikaisesti kaksi isoa kissanmötikkää!
It's a kind of magic... A kind of maaaagic...!