Kaiken takana on rohmu

Viime viikolla se tapahtui taas: vedin liikuntasalin pukukopissa jalkaani kimaltavat tanssitossut ja tuunasin itseäni muutenkin zumbakuosiin, kun tajusin, ettei kassistani löydy ainuttakaan hiuslenksua. Samassa tiesin, missä ne kaikki olivat. Tai ainakin sen, keneltä asiasta kannattaisi kysyä.

Nuppu ei ole mikään villakoira, jonka päälakea koristaa pinkki rusetti, mutta fifiys on yksi sen ihailemista tyylisuunnista. Jos se kykenisi kasvattamaan otsakarvojaan samaan tahtiin kuin varpaidensa välistä sojottavia tupsuja, se voisi alkaa pitää pientä ponnaritöyhtöä itsekin. Toistaiseksi sen on ollut tyytyminen pelkkiin hiuslenksuihin, mutta niitä sillä onkin sitten pilvin pimein. Nupulle kelpaavat niin nolot ysäridonitsit kuin trendikkäämmät nykypäivän renksutkin. Kun Nuppu löytää uuden poninhäntäaarteen, se inisee riemusta ja juoksuttaa sitä ympäri asuntoa. Joskus Nuppu tuo saaliinsa jopa sänkyymme tai ”pelaa” sen jääkaapin alle. Ei siis ole ihme, että joudun aina lainaamaan hiuslenkkejä kissattomalta kollegalta…

Hiuslenksurohmu

Läppärirohmu

Serpentiinirohmu

Varvaskarvarohmu

Performanssitaidetta

Juju on mestari peittelemään. Jos se ei jaksa syödä kaikkea ruokaa kerralla, se yrittää kaapia laminaattia kupin päälle, jotteivät alueen muut kissaeläimet löydä sen saalista. Saman kohtalon kokevat myös täysin pätevät ja maukkaat ruoat, jotka eivät sen mielestä kelpaa ravinnoksi. Hiekkalaatikolla Juju taas pitää huolen, ettei ainutkaan pötkylä irvistä hiekan alta – ja jos Nuppu joskus jättää kirjaimensa peittelemättä, Juju kiiruhtaa Nupun jälkiä siistimään.

Jujun peittelyvietti on niin suuri, ettei se malta jättää vesikuppiakaan rauhaan. Sen täytyy varmistaa, minkä lämpöistä vesi on ennen kuin se juo. Se haluaa myös tarkastaa vedenpinnan korkeuden, ja joskus siitä on muuten vain mukavaa loiskutella tassuillaan niin, että juomaoperaation jälkeen lattia lainehtii. Joskus jopa Nuppu saa osansa kastelusta. Kutsumme Jujun juomakuppirituaaleja performanssitaiteeksi ja odotan vain sitä päivää, kun Juju juomakuppia kilisteltyään pitää meille sykähdyttävän puheen.

"Yks, kaks, kuuluuko? Tulkaa rohkeasti lähemmäs katsomaan!"

"Syksy on ollut sateinen, joten vedenpinta on yllättävän korkealla." 

"Pakkasyöt lähestyvät, eli viileäähän tämä jo on." 

"Maku on raikas lukuun ottamatta sukkamehuisaa sivumakua."

Kun show on ohi ja juomat juotu, sängyltä voi löytyä
tällaisia jälkiä. Sherlock Holmesia ei tarvita...

Megamouku bussissa

Jokunen viikko sitten Nuppu kävi syysretkellä eläinlääkärissä ja hurmasi kaikki matkan varrella. Samalla se asetti riman korkealle: pystyisikö pieni Juju käyttäytymään yhtä esimerkillisesti omalla rokotusretkellään? Juju ainakin odotti kovasti vuoroaan ja harjoitteli ahkerasti kantokassiin sujahtamista ja siellä vanumista. Kun H-hetki vihdoin koitti ja kuljetuskassi nostettiin olohuoneesta eteiseen, jopa Nuppu oli innoissaan. Kissat piipahtelivat kassissa vuorotellen, ja minuunkin melkein tarttui innostunut matkan odotus.

Juju arvaa, että se pääsee pian retkelle Lättysen kanssa.

Onko kassissani aina väärä kissa, vai tuntuuko vain siltä?! 

Into vaihtui kuitenkin varsin pian huoleen ja tuskaan, sillä bussissa Juju viritti esiin karmeimman kollimoukunsa. Kaunis pieni runopoikani mourautti ilmoille järkyttävän vonkunan, ja kaikki katsoivat minua kauhuissaan, huvittuneina tai ärtyneinä. Yritin rauhoitella Jujua kertomalla sille lempeällä äänellä, kuinka monta pysäkinväliä vielä oli jäljellä. Samalla sain vakuutella kanssamatkustajille, ettei kissani rääy kotona yhtä pahasti vaan on vain hieman hämillään bussimatkasta.

Eläinlääkärillä Juju ujopiimätti hiljaa kuljetuskassin perukoilla. Mammanpoika suostui kuitenkin hiipimään lopulta emon kainaloon eikä pahastunut rokotuksestakaan. Se alkoi jopa puskea eläinlääkäriä ja sai kehuja siroista piirteistään. Paluumatkalla Juju veti silti taas ämyrin esiin ja sain lohdukseni kuulla tarinoita muidenkin mekkaloivista kateista. Kotona kurnauttajani oli heti oma tyytyväinen itsensä ja antoi Nupun ymmärtää, että kaikkihan sujui kuin rasvattu...

Miten näin pienestä ja kauniista olennosta voi lähteä niin muhkea megamouku?
Jos kissat harrastaisivat oopperalaulantaa, Juju päihittäisi Pavarottit sun muut.

Harmitonta haamuilua

Vuosi sitten minulla ei ollut Nuppua ja Jujua. Ne olivat vielä pieniä untuvikkoja, jotka eivät tienneet, mikä halloween on. Nyt tämä jännittävä juhlapyhä on tullut niille erittäin tutuksi.

Kammoksun kaikenlaisia haamujuttuja ja nökötän aina silmät kiinni huvipuiston kummitusjunassakin, mutta samalla aihe kiehtoo minua loputtomasti. Niinpä rakensin kissoille halloweenin kunniaksi ihanan kaamean kummitustalon. Se taisi pelottaa Nuppua melkoisesti, sillä se sipsutti heti toiseen suuntaan ja alkoi pelailla palloradalla.

Vai oliko tämä vain "muka-pelaamista"? Näyttää siltä, että haamutalo ehkä sittenkin kiinnostaa...

Juju ei pystynyt vastustamaan jännitystä (tai ainakaan kurpitsaa), vaan kapusi heti kalisevien ketjujen ja hämähäkinseittien sekaan. Mitä enemmän lavastin, sitä riehakkaampia ideoita sain. Juju kehräsi vieressä, kun teippasin seinään pehmolepakkoa, ja Nuppukin köpötti vihdoin pois ”mukavuusalueeltaan” ja tuli tutkimaan aavemaisia touhujani.

Rohkea pikkukissi hiukopalalla
kummitustalon kattoterassilla.

Jos Juju oikein helistää, Scary Movie -häiskä lähtee lipettiin lintukodosta.

Nämä lentävän hiiren siivet Juju ottaisi mieluusti itsekin. 

Tämä olisi ollut ehdottomasti paras halloween-kuvani, mutta eikös joku
pääsiäispupu rohkaistunut juuri väärällä hetkellä. Ks. kuvan vasen alalaita...

Nuppu tietää, mitä teit viime kesänä.

Yritin näpsiä vimmatusti kuvia, mutta eivät ne tietenkään onnistuneet. Video olisi voinut olla parempi, sillä yhtäkkiä Juju keksi napata muoviset kahleet ja lähti kiikuttamaan niitä eteiseen Nuppu kintereillään. Kolina, kalina ja kaamea järsintä loihtivat heti oikean äänimaailman halloweeniimme.

Raprap-baanan halloween-kauhua lisää järkyttävä määrä karvatuppoja.
Vinkki: Älä hanki tummaa mattoa, jos omistat vaaleita kissoja!

Lopulta onnistuin kyllästämään kissat kauhulla, ja ne enää vain haukottelivat lavasteilleni. Edes kurpitsa tai keikkuva halloween-hiiri eivät innostaneet löhöileviä kattejani. Niinpä siirryin pehmeämmälle linjalle ja sain vielä muutaman hellyttävän kuvan. Niiden kera Nuppu ja Juju toivottavat teille lukijoille karmivan mukavaa halloweenia!

Oksalla ylimmällä

Viime kevään ajan kissojen kiipeilypuun ylätasanne oli ikuisen jekkuilun ja etuilun tanner. Niinpä päätimme ratkaista kisan tasapeliin ja ostimme kissoille yksivuotislahjaksi uuden, isojen kissojen kiipeilypuun. Se tuotiin eräänä elokuun aamuna, ja koska emme ehtineet kasata sitä heti, kissat joutuivat tassut syyhyten odottamaan työpäivämme ajan uutuuttaan. Luulen, että ne nököttivät salaperäisen laatikon päällä koko päivän, eivätkä meinanneet pysyä pörröturkeissaan, kun paketti vihdoin avattiin.

Ragdollit puhuvat sujuvasti englantia, joten minun olisi ehkä
kannattanut peittää tuo "cat tree" -kohta. Se siitä yllätyksestä.

Sitä mukaa kun puu kohosi, sen oksille nousi kehrääviä ragdolleja. Ne  olivat tohkeissaan koreista riippuvista leluista – ja Nuppu mokoma alkoi heti nakerrella koritasojen reunoja. Kun puu oli valmis, odotimme jännittyneinä, milloin Juju valloittaisi ylimmän oksan noin 180 sentin korkeudessa. Se kurotteli ja kurkki yläkoriin mutta ei uskaltanut mennä sinne. Nuppu taas ei tainnut edes hoksata, että ylempänäkin olisi vielä jotain tsekkaamisen arvoista.

"Ruuvatkaa, tyypit, ruuvatkaa!"

Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, mutta ylin kori ammotti aina tyhjyyttään. Jouduin hyväksymään, ettei kumpikaan kultasistamme ollut kyllin kapuavaa sorttia, kunnes viime viikolla tapahtui ihme! Meillä oli meneillään aivan tavallinen viikkosiivous imurointeineen kaikkineen, kun Nuppu yhtäkkiä katosi. Yleensä se löytyy lättänänä sohvan alta ja joudumme hieman nostamaan sohvaa, jotta se pääsee kätevimmin vapauteen, mutta tällä kertaa piilo oli tyhjä. Yhtäkkiä tajusin järkytyksekseni, että Nuppu oli kiipeilypuun ylimmässä pikkukorissa! En uskaltanut edes hengittää, sillä pelkäsin tiputtavani Nupun liialla hönkäilyllä. Nuppu itse oli kuitenkin rento ja tyytyväinen ja nukkui pitkät unet korissa. Vahdin toki tarkasti siihen asti, että neiti tuli myös puusta alas. Palokuntaa ei tarvinnut soittaa avuksi, ja nykyisin luotamme jo Nupun taitoihin sen verran, että katsomme vain ylpeinä, kun räggärityttömme pyllertää itsensä söpösti katon rajaan…

Nuppu tarkasti, ettei Jujua näkynyt,
ja punnersi sitten itsensä yläorrelle.

Jossain vaiheessa Jujulle paljastui,
että Mount Everest oli valloitettu!

Seurasi raapimista ja mökötystä,
mutta Nuppu ei antanut periksi.

Niinpä tora unohdettiin, sillä uudessa puussa
on aina tilaa toisellekin räsynukelle,
käytti se sitten Rexonaa tai ei.