Lahjoja joulukollin konttiin

Mitä suloinen ragdoll toivoo joululahjaksi? Sitä mietin viimeksi tänään ostoskeskuksen oravanpyörässä. Jos olisin reilun vuoden ikäinen karvapallero, minkälaiselle tuotteelle minulla olisi oikeasti tarvetta? Sodastreamit ja Moccamasterit voi jättää surutta tavaratalojen hyllyille, eikä kissojen pehmoanturoilla paljon älypuhelintakaan räplätä. Zhu Zhu Petsit ovat kuulemma kuumaa kamaa, mutta niitä räggärini saavat ihailla ilmaiseksi peiliin katsoessaan.

Tämä Zhu Zhu Pet näyttää hieman Jujulta.

Jos oikein realistisia ollaan, Jujulle voisi olla käyttöä näppärästä rannekellosta. Vaikka sillä tuntuu aamuisin olevan varsin tarkka sisäinen hälytysjärjestelmä, iltapäivän ruokinnan kanssa ajantaju pettää joka ikinen kerta. Tänäänkin Juju näytti nälkää näkevältä kello 14:03, vaikka siihen aikaan ruokaa ei ole koskaan tippunut. Nupulle taas voisi ostaa pienen muoviankan, jota se saisi uittaa mielin määrin juomakupissaan. Näin vältettäisiin paha mieli, joka aiheutuu siitä, etteivät flamingo, herra Apinamies tai kukaan hiirulaisista osaa kroolata.

Tämän katseen aika olisi vasta neljän jälkeen...

Tavallinen aamunäkymä. Asialla on takuulla ollut Nuppu.

Paljon muitakin ajatuksia vaelsi aivojeni läpi, mutta lopulta päädyin ostamaan jotakin aivan muuta. Kaksi lahjoista on kivoja: piparkakkuhenkinen joululelu ja pussilinen Planet Petin nameja. Kolmas lahja taas liittyy siihen, että Nuppua silittäessä kuuluu usein rits ja zäp… Aivan, nyt meillä on pullollinen hoitosuihketta, joka vähentää pitkäkarvaisen kissan sähköisyyttä. PS. Tämä kaikki oli luottamuksellista tietoa, eikä sitä saa välittää Nupulle ja Jujulle. Ne kun uskovat vielä vanhaan, valkopartaiseen joulukolliin, joka saapuu aattona kulkunen kaulassaan ja pulkka täynnä kissanminttua…

Kuva kissojen kivoista lahjoista otettiin salaa kaapin uumenissa.

Ja tämä kuva näppäistiin salaa
kylppärissä. Tältä minä ja Nuppu
näytämme jouluspa'n jälkeen.

Olin vähällä paljastua, sillä tämä kaksikko pitikin minua
tarkasti silmällä. Ne kuulivat, että piilotin jotain kaappiin...

Ne etsivät ja etsivät, mutta eivät onneksi löytäneet lahjaa.
Nuppua alkoi jo vähän harmittaa.

Juju sen sijaan päätti oma-aloitteisesti demonstroida, mitä kissa itse ostaisi.

Tällaisen lattiakaivon kannella jaksaisi
leikkiä vielä tapaninakin.

Ihanan likainen lattiakaivo on jännittävä kuin Viisikon seikkailu
aarresaarella. Tuonne kun saisi joskus tassunsa upottaa...

Performanssitaidetta

Juju on mestari peittelemään. Jos se ei jaksa syödä kaikkea ruokaa kerralla, se yrittää kaapia laminaattia kupin päälle, jotteivät alueen muut kissaeläimet löydä sen saalista. Saman kohtalon kokevat myös täysin pätevät ja maukkaat ruoat, jotka eivät sen mielestä kelpaa ravinnoksi. Hiekkalaatikolla Juju taas pitää huolen, ettei ainutkaan pötkylä irvistä hiekan alta – ja jos Nuppu joskus jättää kirjaimensa peittelemättä, Juju kiiruhtaa Nupun jälkiä siistimään.

Jujun peittelyvietti on niin suuri, ettei se malta jättää vesikuppiakaan rauhaan. Sen täytyy varmistaa, minkä lämpöistä vesi on ennen kuin se juo. Se haluaa myös tarkastaa vedenpinnan korkeuden, ja joskus siitä on muuten vain mukavaa loiskutella tassuillaan niin, että juomaoperaation jälkeen lattia lainehtii. Joskus jopa Nuppu saa osansa kastelusta. Kutsumme Jujun juomakuppirituaaleja performanssitaiteeksi ja odotan vain sitä päivää, kun Juju juomakuppia kilisteltyään pitää meille sykähdyttävän puheen.

"Yks, kaks, kuuluuko? Tulkaa rohkeasti lähemmäs katsomaan!"

"Syksy on ollut sateinen, joten vedenpinta on yllättävän korkealla." 

"Pakkasyöt lähestyvät, eli viileäähän tämä jo on." 

"Maku on raikas lukuun ottamatta sukkamehuisaa sivumakua."

Kun show on ohi ja juomat juotu, sängyltä voi löytyä
tällaisia jälkiä. Sherlock Holmesia ei tarvita...

Nips naps, Nuppu!

Nupun upea turkki on suuri ilon ja ylpeyden aihe, mutta totuuden nimissä on tunnustettava, että siinä on muutamia haittapuoliakin. Saniteettitiloista saattaa joskus takertua jokin ei-niin-söpö pallero takiaiseksi oi-niin-söpön palleron villahousuihin. Kaulakarvasta näkee myös helposti päivän ruokalistan – ja pitkät haituvat uivat vesikupissa useita kertoja päivässä.

Viime aikoina juuri kaulahaituvat ovat aiheuttaneet Nupulle ongelmia. Kun se nuoli turkkiaan puhtaaksi, pitkät karvat tukkivat sen suppusuun. Nuppua selvästi harmitti, mutta se ei jostain syystä tehnyt asialle mitään. Se istua nökötti karvat suussa ja katsoi minua vähän reppanan näköisenä. Ellei Nuppu olisi säälittänyt niin kovasti, olisin jopa saattanut vähän nauraa. Otin tietysti aina karvat pois Nupun suusta, mutta lopulta sekin alkoi käydä työstä. Niinpä ostin pinkkireunaiset ohennussakset ja naksuttelin neitosen ”rintakarvat” siistimmäksi, ja ongelma oli sillä korjattu. Aloin tuntea itseni suorastaan Saksikäsi Edwardiksi ja tunnustan, että harvensin innoissani myös Jujun varpaiden välistä sojottavat hapset ja haivenet...

"Kunhan vain tässä vähän putsailen varpaitani..."

Ja kuinkas siinä kävikään?

"Miten niin kävi? Tosi hyvä fiilis."

Nyt voi taas olla rennosti, kun hoitovälinevarastoa täydennettiin.