Rytmistä kissavoimistelua

On kulunut jo melkein puoli vuotta siitä, kun näin lemmikkimessuilla inspiroivan dogbic-esityksen ja päätin koulia Jujusta itselleni näpsäkän treeniterrierin. Poitsuhan on teräksisessä kunnossa ja haluaisi varmasti muovata mamankin masusta sievän pikku sixpackin. Pyykkilautavatsa olisi minustakin mieluinen, joten aloitimme välittömästi kissabic-treenit ja rehentelin täällä blogissa, että edistystämme päästäisiin seuraamaan pikapuoliin kuvien ja videoiden muodossa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 

Kesä sujahti tällä lailla miedosti jumpaten. Oli selän köyristyksiä ja jalan ojennuksia!

Hikijumppaakin toki kokeilimme, ja aluksi kaikki sujui vallan hienosti. Jujusta sukeutui nopeasti hieno pikku punnus, joka kökötti kiltisti niin sylissä, selän päällä kuin vatsamakkaroiden poimuissa. Jumppatuokioiden päätteeksi minulla oli kolottavat lihakset ja Jujulla suu täynnä herkkuja. Olimme siis onnellisia ja valmiit näyttämään taitomme suurelle yleisölle.

 

”Jees poks! Nyt karistetaan mamalta kesäkilot!”

Innokkuus kissabic-harrastuksen esittelyyn tyssäsi kuitenkin ensimmäisen treenivideon katseluun. Olin kuvitellut olevani leggingseissäni oikea teräsnainen, joka suoritti lankut ja sillat kuin ketterä pikku permantovoimistelija, mutta totuus oli toinen.

 

Niin kutsuttu lankku oli sen verran ponneton röhnötys,
ettei Juju pystynyt katsomaan kameraan ja suojasi
emoa julkiselta häpeältä hännän suomin keinoin.

 

Seuraavassa liikkeessä Juju hyppi, tanssi ja heilutti häntää kuin jumppanauhaa.
Mama sen sijaan sai keskittyä räpsyttämään ripsiään ja näyttämään pandakarhulta. 

Mitä kauemmin asennossa pinnisteltiin, sitä sporttisempi emokissistäkin tuli.

”Voi ei! Este lällyyntyy uhkaavasti! Jaksaa, jaksaa, mamssi!”

Lopulta Jujunkin vauhti hyytyi, ja sporttipoikaa oli hinattava
esteiden yli tähän tapaan nami nenään liimattuna.

Kaikista säälittävintä katsottavaa olivat videolle tallentuneet kyykyt, joihin Nuppu-neitikin pääsi mukaan. Kuvittelin kyykkääväni reippaasti lattian rajaan saakka, ja minusta tuntui, että sylissäni oleva kissa nautti hissikyydeistä täysin palkein. Tosiasiassa kitkutin viiden sentin verran räpiköivä karvapallo käsivarsillani ja ruipelot reidet väpättäen. Sporttisuuspisteet vajosivat sen verran matalalle, että kissabicille kävi samoin kuin kouluaikoina uimahallireissuille. Klooriallergian sijaan huomasin nyt herkistyneeni jumppaamiselle, joten vietimme kesän muiden harrastusten parissa.

 

Yks, kaks, kol... Venyy!

Nyt syksyn viileydestä virkistyneenä olemme kuitenkin ottaneet kevyen liikunnan taas ohjelmistoomme. Meno ei ole vieläkään kovin vakuuttavaa, mutta vaikka liikkeet itsessään eivät ole herkkua, nauran jokaisella treenikerralla vatsani kipeäksi kissojen kontribuutiolle. Ei hullumpi harrastus siis, ja sen kunniaksi askartelimme teille vihdoin ja viimein pienen treenivideon. Vetäkää siis verkkarit jalkaan, tehkää pari x-hyppyä ja kokeilkaa kanssamme syyskauden uutta trendilajia, kissabiciä:

  

PS. Oletteko te lukijat enemmän jumppakärpäsiä vai sohvapottusia, vai tassutteleeko joku onnekas kultaisella keskitiellä?

Korkeakoulun kasvatit

Sain elokuussa syntymäpäivälahjaksi tiiliskiven nimeltä Kissanhoidon käsikirja. Se on jyhkeä opas, jonka ansiosta minusta on tullut aiempaa valveutuneempi kissaemo. Olen oppinut paljon tiukkaa faktaa mutta alkanut toisaalta pohtia, ovatko meidän asunnossamme söpöstelevät karvaviritykset lainkaan kissoja. Tai jos ovat, niin niiltä on tainnut jäädä väliin pari pakollista kurssia KK:ssa eli Kissojen korkeakoulussa. Se on tunnetusti paikka, jossa pörröisistä pumpulitupoista vanutetaan ihka oikeita kissanpentuja. Kursseja, aktiviteetteja ja järjestötoimintaa on paljon, mutta tiiviin rutistuksen päätteeksi pallerot saavat kunniakirjan ja ovat valmiita muuttamaan omaan kotiin palvonnan ja pusuttelun kohteiksi.

Tässä möhkäleessä on tuhdisti asiaa aidoista kissoista. Siinä ei puhuta lainkaan KK:sta,
mutta onneksi emo on ottanut muuten vain selvää kyseisestä oppilaitoksesta.

Kissanpentujen elämä KK:ssa ei todellakaan ole pelkkää nukkumista ja hiirileikkejä, vaan
niiltä odotetaan sivistystä, sosiaalisia taitoja, metsästyshenkisyyttä ja yleistä mystisyyttä.

Juju on selvästi ollut skarppina joillakin KK:n oppitunneilla. Se tietää, että oikea kissa tervehtii tulijoita nenätervehdyksellä, ja gradunsa se on väsännyt lemmikkikissojen dominointikäyttäytymisestä. Maisterismiehenä se voi siis kutsua itseään oikeaksi alfaurooksi. Ainoa harmillinen seikka on, että sen kanssa yhteiseen kotiin valikoitui neitonen, joka keskittyi opiskelun sijaan kaikkeen muuhun touhuiluun. Se vaihteli toisten typyköiden kanssa tuoksukumeja, ja tenttiin lukemisen sijaan se käytti aikansa nätiltä näyttämiseen ja kuohkean häntänsä pöyhimiseen.

Miksi ihmeessä pitäisi perehtyä kvanttifysiikkaan, kun maailmassa on
pupuja, tipuja, rusetteja, etanoita ja kaikkea ihkupihkuihanaa?!

Lopputulos siis on, että asunnossamme majailee dominoiva alfapantteri ja valtasuhteista täysin tietämätön pehmonallukka. Minkälaisia tilanteita tällaisesta opinnollisesta epätasapainosta sitten aiheutuu? Sen voi itse kukin kuvitella, mutta tässä tulee muutamia esimerkkejä:

Kissanhoidon käsikirjassakin sanotaan, että vain ani harva kissa tykkää masurapsutuksesta.
Nuppu ei kuitenkaan kuunnellut, kun asiaa käsiteltiin KK:ssa. Niinpä se kehrää autuaana,
jos joku suinkin viitsii kutitella sitä vatsan seutuvilta. Mitä pidempään, sitä parempi.

Aiemmin Juju ei pystynyt katsomaan siskonsa epäkissamaista käytöstä,
mutta kun altistuu jollekin epäkohdalle kyllin kauan...

...opit saattavat unohtua ja huomaa itsekin käyttäytyvänsä hyvin epäkissamaisesti.

Kissan perustehtävä maailmassa on saalistaa rottia, mutta jos jakaa kodin sellaisen otuksen
kanssa, joka mieluummin muhjuttelee peiton alla, omatkin otteet pehmenevät silitykseksi.

Dominoinnista taas tulee hitusen hankalaa, jos väistyvä kissa ei ymmärrä väistyä,
vaikka saisi viiden pisteen vihjeen. Ja mitä tehdä, kun samainen tyllerö tunkee
aina ensimmäisenä ruokakupille?

Eikö Nuppu tiedä sitäkään, että lauman ulkopuolisille kissoille kuuluu sähistä?

Juju joutui taas selittelemään siskopuolen kummallista käytöstä, mutta koska tulija olikin
yllättävän säyseä tapaus, ei Jujukaan haaskannut aikaa turhaan ryttyilyyn.

Mitä enemmän luin kissojen tyypillisistä käyttäytymismalleista, sitä enemmän minusta alkoi tuntua, että asunnossamme majailee lisäksemme pehmotoffeepupuotus ja koalamussunallukka. On selvää, etteivät ne saaneet KK:stä stipendiä perinteisen kissuuden alalta, mutta yhden kissamaisuuden jopa Nuppu on kouluaikoinaan oppinut, ja se on tämä: ”Kissa huolehtii kehonsa liikkuvuudesta muun muassa toistamalla huolellisen venyttelysarjan aina herättyään.” Vai voiko joku muka väittää, ettei olisi nähnyt Nuppua koskaan tällaisessa asennossa?

”Yy, kaa, koo, ja venyyyyyy.....”

Kissafyssarien vastaanotto

Olen keskittynyt viime aikoina fysiikan lakien kumoamiseen eli oikeaoppisen juoksu- ja kävelyasennon treenaamiseen. Ei ole täysin sama, missä kulmassa läväytän räpyläni maahan, vaan kaiken täytyisi tapahtua juuri oikealla tavalla, jottei jalkakaareni kipeytyisi. Mallia olen yrittänyt ottaa Jujusta, joka liikkuu kuin pörröinen sporttigaselli. Sen askel on pitkä, lennokas ja joustava. Lantion tuesta en osaa sanoa, mutta voin vain olettaa, että sitä löytyy. Jujun syvät vatsalihakset ovat luultavasti silkkaa terästä, akillesjänteet joustavat kimmoisina eikä lihaskireyttä löydy. Mikä on Jujun salaisuus? Luulen, että se on joogaliike nimeltä bratwurst-tervehdys:

Liike aloitetaan täydellisen rentona bratwurstina:
Makaa pöydällä niin pitkänä pötkönä kuin suinkin osaat!

Venytä vielä aste lisää niin, että yletyt pöydän reunan yli.
Avaa silmäsi ja tervehdi lattialla joogaavaa ystävää tai emoa.

Kyyristelevä kontio on liike, joka pyöristää
kivasti selän nikamia ja vahvistaa eturaajoja.

Urkkivassa kirahvissa loihditaan vartaloon
miellyttävä mutka ja tyydytetään samalla
loputonta tiedonnälkää.

Vaikka fysiologiasta puhuttaessa katseeni kiinnittyy aina ensimmäiseksi Jujuun, kodissamme on myös toinen kissa, joka haluaa jakaa vinkkejä notkeampaan elämään. Se on venyttelystään ja joogataidoistaan tunnettu kaunokainen, Nuppu. On ilman muuta ok ottaa siitäkin mallia, mutta sivustomme ei kanna minkäänlaista vastuuta harjoitusten jälkimainingeista tai fysioterapeuttisesta oikeaoppisuudesta:

Nyököttävässä Quasimodossa on tärkeintä saada aikaan
mittava niskakyömy. Paina päätä ponnekkaasti eteen ja alas.
Asanan oppii hyvin esimerkiksi tietokoneella kökötellessä.

Sohvasuukotus sopii varsinkin todellisille sohvaperunoille.
Siinä hiljennytään kunnioittamaan tätä laiskuuden tyyssijaa.

Yllätetty kenguru ei vaadi lainkaan vatsalihaksia,
sillä tässä liikkeessä luotetaan totaaliseen
ryhdittömyyteen. Olennaista on jalkojen riittävän
suuri haara, koska muuten töpöjalkainen
 kenguru kellahtaa hetkessä kumoon.

Leuallaan kenottava toukka on yksi Nupun lempiasentoja.
Se ei kuitenkaan jaksanut itse demonstroida liikettä
vaan pyysi avuksi ystäväänsä, Idän pikajunaa.

Juju päätti session ryhdikkääseen poseeraukseen,
mutta Nuppu ei joko A) ymmärtänyt, milloin pitää
lopettaa tai B) oli joogannut itsensä umpisolmuun.

Varmaa kuitenkin on, että valitsi minkä tahansa
joogamuodon, lopputuloksena on euforinen rentous!

Ballerinan monet koivet

Nuppu on kaunis ja tietää kyllä sen. Sillä on pyöreät posket, sinisinä loistavat silmät, upea pehmoturkki ja pisteenä iin päälle hienot värisävyt. Sille on laulettu pikkukissasta saakka laulua ”Ken on heistä kaikkein kaunein? Ken on heistä pehmoisin?” joten on vain ymmärrettävää, että Nupusta on tullut hieman turhamainen. Se käyttää runsaasti aikaa turkkinsa puunaamiseen ja sorjien tassujensa esittelyyn. On hyvin tavallista yllättää Nuppu ballerinamaisesta asennosta, jossa sen takatassu kurottaa korkeuksiin kuin joutsenen kaula. Tässä asennossa neiti saattaa istua hyvinkin kauan ja katsella jotain niinkin arkista kuin television mainoskatkoa.

Milloin ragdoll-baletin koe-esiintymiset alkavat?

Nuppu on harrastanut ojennuksia niin kauan kuin se muistaa.

Kun toiset kissat riehuivat tunneleissa, Nuppu venytteli.

Kokemusta esiintymisestä Nuppu saa päivittäin ikkunalaudalla.

Nuppu luultavasti haaveilee mallin urasta (katsoohan se aiheeseen liittyvää realityakin), mutta en ole raaskinut kertoa sille, ettei se aivan täytä ragdollien ulkonäkökriteereitä. Niin kauniit kuin Nupun etutassujen valkoiset hansikkaat ovatkin, niiden kuuluisi oikeaoppisesti nousta ylemmäs. Nupun nenän kaltevuusaste on myös näyttelyllisesti arveluttava, eivätkä ihanat kauneuspilkut sen etutassujen takana sovi mallin urasta haaveilevalle. Minun silmissäni Nuppu on silti maailman kaunein tyttö – ja mikä parasta, sillä on asenne kohdillaan!

"Wanna be on the top?"