Yritin selittää, että tontut tuolla vesituhnussa vain värjöttelevät eivätkä ne tahallaan viattomia kissoja väijy vaan tekevät tärkeitä muistiinpanoja joulukollille, joka sitten päättää, kuka saa lahjoja ja kuka ei. Nupusta tuntuu, ettei se saa tänäkään jouluna iki-ihanaa Bratz-kampauspäätä tai Juju PlayStationia, mutta kissat lupasivat tehdä parhaansa, jotta joulukolli toisi talouteen uuden kameran. Sellaisen Nikonin tai Canonin DX9000 AF-DX-lasitetun f100/ i.4. GT superzoom -ultran, jolla saisi blogiin hienoja kuvia joulukollin muhkeasta parrasta.
Diili merkitsee kissoille sitä, että ne joutuvat karsimaan arjestaan muutamat tuhmiksi lasketut hupiaktiviteetit kuten joulukoristeiden pudottelun, käsilaukun järsimisen ja mikrohiekan potkimisen laitojen yli raprap-baanalle. Eräästä aktiviteetista ei laulussa kuitenkaan puhuttu mitään. Siitä syystä Hupsut ottivat siitä vielä kaiken ilon irti...
![]() |
Kaihtimet suljettiin varmuuden vuoksi ennen tämän ottelun alkua. |
![]() |
Nupulle tuli silti kesken painin sellainen olo kuin sitä tarkkailtaisiin. |
![]() |
Nuppu hätääntyi ja ehdotti Jujulle aselepoa. Juju mollasi Nuppua nössöksi. |
![]() |
Kun tilanne rauhoittui, Jujusta tuntui, että sen kuonoon leijaili hienoinen kardemumman tuoksu. |
![]() |
Häivähdys kuitenkin katosi yhtä salaperäisesti kuin se tulikin. Eihän kukaan nähnyt tätä nujakkaa, eihän? |