sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Adios, kesämökki!

Viimeinen kesälomaviikko alkaa olla lopuillaan, ja vaikka vapauden menettäminen kirpaisee, tuntuu onneksi siltä, että akkujakin on ladattu. Säät ovat olleet suotuisia, ja olemme sekä reissanneet että saaneet nauttia rennosta kotilomasta. Täysin emme ole päästäneet itseämme silti veltostumaan, vaan taustalla on koko ajan jyllännyt Hupsuttamon henkilökunnan Suuri Sisustusprojekti.
 
Enkä viittaa projektilla nyt sängyn petaamiseen ja pehmolelujen järjestelyyn.

Projekti ponkaistiin käyntiin jo lomaa edeltävällä viikolla. Olin niin työllä näännytetty, etten jaksanut tehdä iltaisin muuta kuin kaapata Nupun kainalooni ja käpertyä katsomaan sen kanssa iPadia. Sain raivattua turhat stressiajatukset aivoistani tapittamalla ”Pientä pintaremonttia”, jossa myytäviä asuntoja tuunataan tapetoimalla, maalaamalla ja tyynyjä asettelemalla. Remontti hujahtaa aina minuutissa parissa, ja on tyydyttävää nähdä ennen- ja jälkeen-kuvat. Ikään kuin olisi itsekin saanut jotain merkittävää aikaan, vaikka on vain rapsuttanut vieressä kehräävää räggäriä leuan alta.
 
Nuppu on maailman kaunein sisustuselementti.
 
Pikantti pehmopallero päihittää sisustustustyynyt sata nolla...
 
...koska Nuppu on niin PUFFFFFF!

Sen verran tv-remppailu minua kuitenkin inspiroi, että tilasin keittiöömme söpsäkän kappaverhon, joka saapui sopivasti viimeisenä työpäivänäni. Niinpä pääsimme aloittamaan loman riisumalla ikkunasta raskaat, kissankarvalla vuoratut verhot ja keventämään ilmettä uudella, höyhenenkevyellä kapalla.

 
Jujun mielestä oli aikakin saada luolaan vähän valoa.

Keittiö ei ole koskaan ollut kotimme sydän vaan nukkavieru häpeäpläntti. Teimme aikanaan asuntoon muuttaessamme suuren remontin, joka sammutti kaikki tee-se-itse-hingut vuosikausiksi. Nyt uusi verho kuitenkin virkisti mielemme, ja paloin halusta muovata rupsahtaneesta pirttinurkkauksestamme trendikkään citykeittiön, joss
a olisi valoisaa ja ihanaa ja joka kutsuisi minut keittelemään gurmeeta gurmeen perään. Nuppu tiesi heti, mistä kannattaisi aloittaa. Onhan sekin katsonut Pientä pintaremonttia.

 
”Mökkifiilis katoaa, kun puukaapit raikastetaan valkoisella maalilla.
Ihan pikku juttu, joka hoituu minuutissa parissa.”

Kaivoin siis kaapeista pensselit, telat ja rensselit ja ostimme maalit niin kaakeleille kuin puuovillekin. Kissat olivat lähestyvästä keittiötuunauksesta innoissaan, kunnes ne kokivat työnjakotilanteessa suurta vääryyttä.

 
Mies haki ullakolta ikivanhan varaoven, jotta keittiö saatiin
suljettua kissattomaksi alueeksi. Kateille sanoimme, että
rämppäovi on oikeasti taideteos nimeltä ”Ruma ankanpoikanen”.
 
Makuuhuoneestakaan ei ollut enää pääsyä keittiöön, mikä oli tosi mälsä juttu,
koska yhtäkkiä keittiö oli huoneiston ainoa paikka, jossa kissat olisivat halunneet olla.
Maalaamistamme tahditti aluksi taukoamaton ininä ja rapina.

Kuulin jonkun myös jupisevan ovenraosta jotakin siihen suuntaan, että muissa blogeissa
kissat ovat työnjohtajia mutta meillä teljetään vankityrmään ja nielaistaan avain!
 
Enää olisi puuttunut, ettei ruokaakaan olisi tippunut. Mutta kyllä sitä tippui,
ja yhtä hyvääkin se oli kuin aina ennen. Ja tarjoiltiin salongin puolella!

Saimme tuntea luissamme ja varsinkin lihaksissamme, että maalaaminen ei ole minuutin parin kevyt pikku sutaisu. Urakka tuntui loputtomalta, sillä päällysmaalia täytyi telata kolmen kerroksen verran alusmaalin päälle, ja välissä oli aina 16 tunnin kuivumisaika. Ei ole lainkaan ihme, että lopulta pienet kissat unohtivat koko keittiön olemassaolon. Kun ovet vihdoin avattiin, katit eivät olleet uskoa silmiään. Juju varsinkin eteni keittiössä etu- ja takaosa täysin epäsynkassa. Onneksi sen päätä ja häntää yhdisti pitkä haitari, joka piti kiikkaavan kissan edes auttavasti koossa. Kun pahin järkytys oli ohi, halusin kuulla, mitä mieltä turilaiset olivat pienen pintaremonttimme lopputuloksesta.

 
Juju ihmetteli, kuinka suurelta keittiönrääpäleemme yhtäkkiä näyttikään!

80-luku oli kadonnut, ja uudet vetimet hohtivat kiiltävinä. Kyllä kelpasi tassutella
Mummi Poppasen virkkaamalla matolla, joka pääsi vihdoin oikeuksiinsa!
 
Nuppukin yllätettiin tutustumassa uuteen keittiöön.
 
Kun Nuppu huomasi minut, se halusi ruokaa ja lähestyi laatikostoa sen näköisenä,
että ajatteli mennä ripsuttamaan sitä kynsillään. Säikähdin niin, että kamera otti
kuvan ihan itsekseen. Turha kai sanoa, että Nuppukin säikähti ja pötki pakosalle.
 
Löysin neitosen hetkeä myöhemmin lukemasta Design District -esitettä, joten kaikesta
päätellen Hupsuttamo kaipaa sen mielestä lisää sisustuksellisia toimenpiteitä.

Toistaiseksi emme jaksa muuta kuin asetella Nuppua eri paikkoihin
asuntoamme kaunistamaan. Ja senhän se tekee ihan vain olemalla Nuppu.

Näihin tunnelmiin päättyy tällä kertaa Hupsujen loma, mutta toivotamme mukavan lokoisia kesäpäiviä kaikille, jotka saavat löllöttelyään vielä jatkaa. Kohtalotovereille taas lähetämme tsemppejä arjen alkuun! Mitäs piditte freesautuneesta köökistämme?

40 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä siis kannatti hikoilla ja livauttaa pari sensuroitavaa sanaakin, kun oli varpaatkin välillä maalissa. :-D

      Poista
  2. Kyllä on kyökki raikastunut! Nyt kelpaa Nupun ja Jujun napostella possunsydämet ihanan valoisessa keittiössä :)
    Ps. Pientä pintaremonttia on miunkin inspiraatio-ohjelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että säkin olet katsonut samaa ohjelmaa! En tosiaan ole mikään sisustusihme, mutta jokin siinä vetoaa mun alkukantaisiin vaistoihin, kun asunto siistiytyy! 8-) Nyt on pitänyt leikellä possunsydämiä ihan varovasti, etteivät valoisat kaapit täplity vesirokkoisiksi. :-D

      Poista
  3. Voi hitsi, te ootte olleet niin ahkeria! Munkin keittokomero tarviis kaappien maalauksen, mutta oon laiska eikä meillä ole edes ovea, kaikki samaa tilaa. Joten taitaa jäädä.

    Nuo karvaiset sisustuselementit on kyllä elegantit. Kuten kaunis keittiökin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nyt kelpaa kehrätä näissä kehuissa! :) On onni, ettei aina arvaa/muista, miten hidasta hommaa maalaaminen on. Muuten sitä ei aloittaisi koskaan. Mutta oli se kivaakin - ainakin parin ekan kiekan ajan! :) Ihanaa, että nyt voi keskittyä vain design-karvapalleroiden rapsutteluun.

      Poista
  4. Heh, tutulta kuulostaa. Ensin ostetaan kevyt verho ikkunaan ja sitten alkaakin tosiremontit! Nykyiseen asuntoon ei olla isompia remontteja (vielä) tehty, mutta edellinen kerrostalokeittiö koki täydellisen muutoksen, ja sekin alkoi jostain pienestä. Sittenpä vaihtoon meni kaapit, hella, tiskipöytä, valaisimet, työtasot, seinät maalattiin ja lattia uusittiin, huh. Kunnes tuli remonttiähky. Eli onnea uuteen ja valoisaan keittiöön!!! T. Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanni! :) Pakko tunnustaa, että mietin jo, että nyt näyttää hella kyllä aikamoisen kulahtaneenta lattiasta puhumattakaan, eli tässä on edelleen melkoinen lumipalloilmiön vaara. ;) Mutta toisaalta on kyllä se ähkykin, ja työt alkavat aamulla, vaikken asiaa vielä suostu ajattelemaan, joten ehkä sitten ensi kesänä taas palataan asiaan... Kylppärin ja vessan katto kaipaisivat niin ikään pientä pintaremonttia... Hmmmh.

      Poista
  5. Hieno keittiö! Ihan eri kuin näin loman alussa. Mutta että työnjohtajaa ei ollut.. ei ihme että remontti ei sujunut vauhdikkaasti! ;) Kävin tänään kuvausreissulla (blogiin tulee lisää), jossa kerrottiin seurattavan Nuppua ja Jujua :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sä osaatkin arvostaa muutosta, kun näit sen vanhan pirttikaameuden! :-D Voi olla, että työnjohto olisi saanut hommaan lisää rotia ja ripeyttä... Nyt en malta odottaa teidän seuraavaa postausta! :))))

      Poista
  6. Tulipas "vähällä" vaivalla täysin uuden näköinen keittiö! Näyttää siltä, että olisitte uusineet kaapistot ja kaikki, vaikka "vain" maalasitte :D Tosi hieno! Pitäis itsekin jaksaa... maalit ostettiin jo viime kesäloman aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Muutos oli kyllä suuri, ja vaikka hommaa riitti, niin vapaa-aikaakin jäi kivasti. Eikä tarvinnut kokkailla pitkään aikaan, vaan oli hyvä syy testata monta kivaa ruokapaikkaa. :) Eli siis tekin vain maalaamaan! Ihan kivaakin se on (varsinkin aluksi), ja on palkitsevaa nähdä heti työn tulos (ja saada kehuja)! ;)

      Poista
  7. Hei oikein hyvä muutos! Tilaa ja valoa tuli roppakaupalla lisää. Sinne sopii kauneimmat elävät sisustuselementit entistä paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kissat kieltämättä kruunaavat valoisan ja viihtyisän keittiön! Juju näyttää entistä söpömmältä, kun se istuu pöydällä ja antaa tassua varpaat harittaen! <3

      Poista
  8. Hieno uusi keittiö!!

    Mutta ovet on kyllä olemassa vain sitä varten, että kissat pääsee niistä kulkemaan. Ei niiden tarkoitus ole lainkaan olla kiinni! ~Friede ja Figo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aika jännä juttu, mutta ihan samaa Nuppu ja Jujukin ovista maukuttivat. Aukihan niiden olisi pitänyt olla - ei riittänyt alareunan kurkistusaukko, ei. ;)

      Poista
  9. Nyt pääsee uusi kappa oikeuksiinsa uutuudenvalkeassa keittiössä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olisi uskonut, millaisen myllerryksen yksi pikku kappa aiheuttaa. Se varmaan keimailee nyt ylpeänä hohtaville kaapeille. :)

      Poista
  10. No uskomattoman paljon isomman näköinen koko keittiö vaaleilla kaapeilla, hyvin tuunattu !
    Nuppu ja Juju kyllä tuovat joka päivä jotakin uutta sisustukseen koska eihän kahta samanlaista asentoa tai paikkaa loikoilla olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ollaan kyllä ihmetelty itsekin tilan illuusiota! :) Kannatti kääriä hihat ja käydä ulkona syömässä. Kissat pitävätkin tosiaan huolta sisustuksellisista yksityiskohdista köllöttämällä milloin missäkin. Nuppu on veistoksellinen jopa silloin, kun se putsailee peppuaan. :-D

      Poista
  11. Hienon keittiön olette loihtineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ollaan aika ylpeitä, että saatiin jotain näin käytännöllistä aikaan.

      Poista
  12. Keittiöstä tuli ihanan valoisan näköinen! Kyllä nyt kissojen kelpaa siellä possunsydäntä mussuttaa ja maman kokkailla :) On teillä rempassa varmasti tunti jos toinenkin vierähtänyt! Mulla jää aina kaikki uudistamiset ajatuksen tasolle eikä meidän kämppä onneksi vielä vaadikaan sen suurempia remontteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ekat sydämet olen siellä jo saksinut, ja Jujullekin maistui! Se oli varmaan se uuden keittiön charmi, joka tarttui murkinaankin. :) Kahdelta maalarilta kului aina 3 tuntia yhteen maalikerrokseen, ja kun oli lisäksi pesu, suojaus ja vedinten asennus, niin työtunteja kului. Mutta kannatti! :) Meidän kämpässä riittää monenlaista tuunattavaa, kun on 30-luvun talo...

      Poista
  13. Valoisa ja raikas uusi keittiö! Kyllä kannatti rehkiä ja sittenhän voi hyvällä omallatunnolla köllähtää kissojen viereen lepäilemään.
    Se oli kyllä vääryys, että työjohto joutui olemaan suljetun oven takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan kamala projekti työnjohdollisesti, mutta enää ei ole tullut valituksia, kun valoisassa keittiössä ruoka paitsi näyttää myös maistuu paremmalta! :)

      Poista
  14. Muutos on loistava, kannatti kiroilla ja raapia niitä maalin jämiä varpaiden välistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Olin varma, että maalille käy samalla tavalla kuin kynsilakalle varpaankynsissä - eli olisivat havaittavissa vielä syyslomallakin, mutta vedettiin vesiliukoisilla maaleilla, joten kyllä nyt kelpaa varpaitakin jo katsella. :)

      Poista
  15. Jo vain on hieno keittiö! Oikein onnistut kasvojen pesu. Uudet vetimet tekee ihmeitä, monessakin paikassa sillä saa näyttävän pikauudistuksen. Pienestä verhosta alkoi teillä hieno projekti. Onnittelut ja gurmee-kuvia odotellessa hyvää elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Kristiina! :) En olisi kestänyt niitä nuhjukaappeja enää hetkeäkään, ja yllättävän paljon tällainen pieni ja edullinen remppa keittiötä virkisti. Kiitos siis sille viattomalle kapalle, joka kaiken käynnisti. Saas nähdä, miten niiden gurmeiden kanssa käy, sillä perinteisesti olen hyvä liukenemaan kauas keittiöstä, kun ruoanvalmistushetket lähestyvät. =) Mutta katsotaan, jos uusi keittiö tekee taikojaan silläkin saralla! ;) Mukavaa elokuuta sinullekin!

      Poista
  16. No on kyllä niin hieno väri tuo valkoinen keittiön kaapeissa, much better! Onneksi meillä on uusi koti niin siellä kaikki on aika tip top jo valmiiksi, katsotaan sitten kun on se omankodin osto edessä mitä kaikkia remppoja sinne sitten täytyy tehdä :D Nuppu on maailman söpöin koristetyyny <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mun tiptop -kausi päättyi kauan sitten Helsinkiin muuttaessa. Vielä enemmän se päättyi asuntoa ostaessa. :-D Mutta toisaalta kotiin kiintyy ihan eri tavalla, kun siihen on saanut jättää kädenjälkensä - oli sitten siistiä tai suttua! Nuppu-tyyny taas on oikea kirsikka kakun päällä! <3

      Poista
  17. Varauksettoman kateellinen täytyy olla kaikkein vastustamattomimmasta sisustuselementistänne: "Le chat poufe"'esta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D No nuo poufet ovatkin Se Juttu tässä sisustuksessa. Ei haittaa, vaikka välillä on myttyjä siellä sun täällä, koska kaikkien esteetikkojen silmä hakeutuu kuitenkin Nuppu- ja Juju-pehmoihin. <3

      Poista
  18. On kyllä paljon isomman näköinen kyökki teillä nyt! Terkkuja ja nähdään ihan pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan! Eihän tuota enää samaksi tunnista. :) Sun pitää tulla tsekkaamaan se ihan livenä. Näkemisiin pikapikaa! ;)

      Poista
  19. Wautsi mikä valoisa muutos!
    -Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sun pitää tulla katsomaan sitä livenäkin!!

      Poista
  20. Vau, kylläpä tulikin valoisa ja moderni uusi ilme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tästä projektista on iloa edelleen, eikä ole tullut ikävä vanhaa puunuhjua.

      Poista