Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Hupsuttelua jo vuodesta 2013!

Tasan kahdeksan vuotta sitten tapahtui merkittävä juttu: tähän blogiin ilmestyi uudenkarhea postaus, jossa tutustuttiin karvapalleroihin nimeltä Nuppu ja Juju. Kutsuin silloin itseäni myös ensimmäisen kerran julkisesti kissaemoksi (tosin kainosti heittomerkkien kera, etten saisi heti kättelyssä höperön mainetta) ja julistin innosta puhkuen, että kullanmurujeni puuhista riittäisi kerrottavaa ainakin sadaksi vuodeksi. Ja niin riittääkin, sillä vaikka kirjoitustahtini onkin vähän etanaistunut, Nuppu ja Juju tarjoavat onneksi ihan yhtä paljon hellyyttä ja hupia kuin aina ennenkin. Siksi tulimme tänään naukaisemaan teille uskollisille lukijoillemme juhla-miaun, joka pitää sisällään lupauksen, että Hupsujen blogi on ja pysyy!
 
Juhlimme tänään kera kukkien ja ihanan taideteoksen!

  
Varmaan arvaattekin, että maalauksen on tehnyt suosikkitaiteilijamme,
emon lahjakas kummityttö! <3

 
Juitsi ja Nuppu ihailivat taulun yksityiskohtia, ja emoa hellytti,
miten molempien mussukoiden luonne näkyy siinä niin hyvin.

 
Nupun mielestä mietelause oli niin osuva...

 
...että iso halipönkkäys oli enemmän kuin paikallaan!


Kiitos jälleen kerran kummitytölleni - ja kaikille teille ihanille lukijoille, jotka seuraatte yhä blogiamme! <3 Enpä silloin kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten paljon blogin kautta voisi saada hyviä ystäviä.

 
Tekin olette kullankalliita! <3

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Adios, kesämökki!

Viimeinen kesälomaviikko alkaa olla lopuillaan, ja vaikka vapauden menettäminen kirpaisee, tuntuu onneksi siltä, että akkujakin on ladattu. Säät ovat olleet suotuisia, ja olemme sekä reissanneet että saaneet nauttia rennosta kotilomasta. Täysin emme ole päästäneet itseämme silti veltostumaan, vaan taustalla on koko ajan jyllännyt Hupsuttamon henkilökunnan Suuri Sisustusprojekti.
 
Enkä viittaa projektilla nyt sängyn petaamiseen ja pehmolelujen järjestelyyn.

Projekti ponkaistiin käyntiin jo lomaa edeltävällä viikolla. Olin niin työllä näännytetty, etten jaksanut tehdä iltaisin muuta kuin kaapata Nupun kainalooni ja käpertyä katsomaan sen kanssa iPadia. Sain raivattua turhat stressiajatukset aivoistani tapittamalla ”Pientä pintaremonttia”, jossa myytäviä asuntoja tuunataan tapetoimalla, maalaamalla ja tyynyjä asettelemalla. Remontti hujahtaa aina minuutissa parissa, ja on tyydyttävää nähdä ennen- ja jälkeen-kuvat. Ikään kuin olisi itsekin saanut jotain merkittävää aikaan, vaikka on vain rapsuttanut vieressä kehräävää räggäriä leuan alta.
 
Nuppu on maailman kaunein sisustuselementti.
 
Pikantti pehmopallero päihittää sisustustustyynyt sata nolla...
 
...koska Nuppu on niin PUFFFFFF!

Sen verran tv-remppailu minua kuitenkin inspiroi, että tilasin keittiöömme söpsäkän kappaverhon, joka saapui sopivasti viimeisenä työpäivänäni. Niinpä pääsimme aloittamaan loman riisumalla ikkunasta raskaat, kissankarvalla vuoratut verhot ja keventämään ilmettä uudella, höyhenenkevyellä kapalla.

 
Jujun mielestä oli aikakin saada luolaan vähän valoa.

Keittiö ei ole koskaan ollut kotimme sydän vaan nukkavieru häpeäpläntti. Teimme aikanaan asuntoon muuttaessamme suuren remontin, joka sammutti kaikki tee-se-itse-hingut vuosikausiksi. Nyt uusi verho kuitenkin virkisti mielemme, ja paloin halusta muovata rupsahtaneesta pirttinurkkauksestamme trendikkään citykeittiön, joss
a olisi valoisaa ja ihanaa ja joka kutsuisi minut keittelemään gurmeeta gurmeen perään. Nuppu tiesi heti, mistä kannattaisi aloittaa. Onhan sekin katsonut Pientä pintaremonttia.

 
”Mökkifiilis katoaa, kun puukaapit raikastetaan valkoisella maalilla.
Ihan pikku juttu, joka hoituu minuutissa parissa.”

Kaivoin siis kaapeista pensselit, telat ja rensselit ja ostimme maalit niin kaakeleille kuin puuovillekin. Kissat olivat lähestyvästä keittiötuunauksesta innoissaan, kunnes ne kokivat työnjakotilanteessa suurta vääryyttä.

 
Mies haki ullakolta ikivanhan varaoven, jotta keittiö saatiin
suljettua kissattomaksi alueeksi. Kateille sanoimme, että
rämppäovi on oikeasti taideteos nimeltä ”Ruma ankanpoikanen”.
 
Makuuhuoneestakaan ei ollut enää pääsyä keittiöön, mikä oli tosi mälsä juttu,
koska yhtäkkiä keittiö oli huoneiston ainoa paikka, jossa kissat olisivat halunneet olla.
Maalaamistamme tahditti aluksi taukoamaton ininä ja rapina.

Kuulin jonkun myös jupisevan ovenraosta jotakin siihen suuntaan, että muissa blogeissa
kissat ovat työnjohtajia mutta meillä teljetään vankityrmään ja nielaistaan avain!
 
Enää olisi puuttunut, ettei ruokaakaan olisi tippunut. Mutta kyllä sitä tippui,
ja yhtä hyvääkin se oli kuin aina ennen. Ja tarjoiltiin salongin puolella!

Saimme tuntea luissamme ja varsinkin lihaksissamme, että maalaaminen ei ole minuutin parin kevyt pikku sutaisu. Urakka tuntui loputtomalta, sillä päällysmaalia täytyi telata kolmen kerroksen verran alusmaalin päälle, ja välissä oli aina 16 tunnin kuivumisaika. Ei ole lainkaan ihme, että lopulta pienet kissat unohtivat koko keittiön olemassaolon. Kun ovet vihdoin avattiin, katit eivät olleet uskoa silmiään. Juju varsinkin eteni keittiössä etu- ja takaosa täysin epäsynkassa. Onneksi sen päätä ja häntää yhdisti pitkä haitari, joka piti kiikkaavan kissan edes auttavasti koossa. Kun pahin järkytys oli ohi, halusin kuulla, mitä mieltä turilaiset olivat pienen pintaremonttimme lopputuloksesta.

 
Juju ihmetteli, kuinka suurelta keittiönrääpäleemme yhtäkkiä näyttikään!

80-luku oli kadonnut, ja uudet vetimet hohtivat kiiltävinä. Kyllä kelpasi tassutella
Mummi Poppasen virkkaamalla matolla, joka pääsi vihdoin oikeuksiinsa!
 
Nuppukin yllätettiin tutustumassa uuteen keittiöön.
 
Kun Nuppu huomasi minut, se halusi ruokaa ja lähestyi laatikostoa sen näköisenä,
että ajatteli mennä ripsuttamaan sitä kynsillään. Säikähdin niin, että kamera otti
kuvan ihan itsekseen. Turha kai sanoa, että Nuppukin säikähti ja pötki pakosalle.
 
Löysin neitosen hetkeä myöhemmin lukemasta Design District -esitettä, joten kaikesta
päätellen Hupsuttamo kaipaa sen mielestä lisää sisustuksellisia toimenpiteitä.

Toistaiseksi emme jaksa muuta kuin asetella Nuppua eri paikkoihin
asuntoamme kaunistamaan. Ja senhän se tekee ihan vain olemalla Nuppu.

Näihin tunnelmiin päättyy tällä kertaa Hupsujen loma, mutta toivotamme mukavan lokoisia kesäpäiviä kaikille, jotka saavat löllöttelyään vielä jatkaa. Kohtalotovereille taas lähetämme tsemppejä arjen alkuun! Mitäs piditte freesautuneesta köökistämme?

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Vitruviuksen kissat

Jos roomalaisen keisari Augustuksen hoviarkkitehti olisi aikoinaan nähnyt Nupun ja Jujun, italialaiset euron kolikot saattaisivat olla nykyisin hyvin erinäköisiä. Sen sijaan että niissä pönöttäisi alaston mies ympyrän ja neliön sisällä, lantteja saattaisikin koristaa Leonardo da Vincin laatima hahmotelma ihannemittasuhteet omaavasta katista. Taiteen ystävät ympäri maailman matkaisivat Venetsiaan ihailemaan aitoa luonnosta Vitruviuksen kissasta, jonka kaunismuotoinen vartalo hipoisi täydellisyyttä.
 
Kissa tietäisi itsekin olevansa taivaan lahja taiteelle 
ja ottaisi avosylin vastaan kaiken glorian.
 
Mutta höh, mitä jos Leonardo olisikin innostunut hahmottelemaan viereisen
gallerian seinälle vaihtoehtoisen Vitruvius-ihanteen, joka näyttäisi tältä?


Minun mielestäni olisi vain hyvä, että ihanteita olisi kaksi. Oikeastaan niitä voisi olla kolme, neljä tai viisikin, sillä kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Se, mikä saa toisen pupillit kilisemään pinkkeinä glittersydäminä, saattaakin aiheuttaa jonkun toisen sarveiskalvolle epämääräistä kutinaa ja punoitusta. Onneksi taidetta on jokaiseen makuun, ja Nuppuvius ja Jujuvius päättivät ottaa siitä kaiken ilon irti:


Nuppu on renessanssin suurkuluttaja. Sen yksi
huippuhetki oli, kun wanha kunnon Leonardo
ikuisti sen maalaukseensa Nuppu Lisa.

Juju taas arvostaa eniten hollantilaisia mestareita kuten Rembrandtia.
Tämän taulun nimi on tietenkin Tohtori Jujun yövartio.

Tässä freskotaiteen malliesimerkissä Pyhä Nuppu kiittelee
maailmankaikkeutta, koska sen masu on pysynyt niin hyvänä.

Jujuviukselle tuli kiire näyttää, että silläkin on ihan puhtaat pögät,
 vaikka se popsikin tässä joskus vähän liikaa katkarapuherkkua.
Ookkei, uskotaan, mutta mitä tapahtui niille ihanteellisille
mittasuhteille? Peppu on nyt aika iso suhteessa päänuppiin.

Nuppuvius ei väheksy nykytaidetta, olihan se hyvää pataa myös Andy Warholin kanssa.
Tässä Nuppulyn-nimisessä värivedossarjassa on kaunokaisia jokaiseen makuun.
 
Jujukaan ei ole mikään yhden sävyn katti. Eikä se karta edes pastelleja.

Koska Nuppu ja Juju ovat selvästi maalauksellisia ja kuvauksellisia kissaviuksia, ne saavat nyt esitellä itsensä joka puolelta tulevien sukupolvien taiteilijoita varten. Loistoidean kissojen täsmällisiin rakennekuvauksiin sain taiteellisesti lahjakkaalta kummitytöltäni. Hän toi meille viime visiitillään upean taulun Nupusta ja Jujusta, mutta oli joutunut selaamaan blogiamme pitkän tovin ennen kuin Jujusta oli löytynyt kuva, josta saattoi ottaa mallia vasemman kyljen kuviointiin.

 
Kovin ovat katit taas näköisiä! Nuppu pelaa hyväntuulisena
palloradalla, kun taas Juju piileksii sängyn alla.

Koska näköhavainnot Jujusta ovat lapsiperhevierailujen aikaan aina minimissä, herra saa aloittaa shown:


Jujun oikea kylki on iisipiisi: sitä koristaa iso J-kirjain, jota on ihasteltu viimeksi joulukuussa.

Tältä näyttää Juitsipuikulan vasen kylki. Arvatkaapa, mitä toffeeläiskät esittävät?

Mummi Poppanen hoksasi, että Juitsihan kantaa mukanaan söpöä marsua!
Ehkä ZiwiPeak-ruoka on sittenkin Guinea pigiä niin kuin eläinlääkäri tämän
eksoottisen ruokamerkin papereihimme aikoinaan tavasi...

Tällainen on Juippapötkyn selkäpuoli ja villapöksyt.

Herra Kaunispoika etuvasemmalta. 
Herra Kaunispoika edestä. Kuvaaja taisi heittää 
tässä kohden kameran takaa hillittömän marsuvitsin.

Herra Kaunispoika viistosti oikealta. Tämä on emon lempparikuva.
Se, joka saa polvet pettämään ja pusukoneen käynnistymään.

Tässä Juju istuu Hupsuttamon valppaana vahtikissana.

Nuppu näyttää melkeinpä samanlaiselta karvahattaralta, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa, mutta se ei ole mikään syy olla esittelemättä neitoamme tuleville da Vinceille.

  
Nuppua kuvatessani huomasin, että sillä on tapana istua paljon, jolloin sivukuvat
eivät onnistu. Onneksi sain peffan nousemaan palloa ja paplaria heittämällä.
Tässä on Nupun oikea kylki hetkeä ennen kuin vetovoima kiskoi taas takamuksen parkettiin.

Neppu ja peppu mattoon liimattuina.
 
Tältä Nuppu näyttää vertikaalisessa kaksijalkaseisonnassa.

Ja tässä vielä lähikuva neidon unelmoivasta katseesta.

Jos lukijoistamme löytyy vermeerejä, michelangeloita tai muuten vain luovia yksilöitä, olisi superhauska nähdä, millaisia potretteja Nupusta ja Jujusta loihditaan. Jos edes yksi sellainen saapuu sähköpostiimme tai plopsahtaa postiluukustamme, lupaamme pistää blogissa pystyyn oikean taidenäyttelyn. Tempaukseen mukaan halajaville Juitsi antaa yhden davincimäisen vinkin tassun ihanteellisesta mitasta:

Kissan kyynärän mitta varvastupsusta korvanjuureen
on lähes puolet kissanruikaleen kokonaispituudesta.