Pöpöjen armoilla

Tällä viikolla on satanut paitsi vettä myös bakteereja. Olen useana aamuna harkinnut läväyttäväni raitiovaunussa sateenvarjon auki, jotta välttäisin kanssamatkustajien sieraimista esteettömästi vihmovan basillitihkun. Nuppu ja Juju eivät ole onneksi joukkoliikenteen röhköniiskuttajille altistuneet, mutta niillä oli kotona oma hoidokki. Mieheni onnistui nimittäin nappaamaan jostakin pöpön, joka tempaisi hänet punkan pohjalle useammaksi päiväksi. 
 

Ou nou! Ei kai Nessu-kissa ala taas häiriköidä?!

Kissoistamme Nuppu on osoittautunut aiemmin erinomaiseksi sairaanhoitajaksi, eikä se pettänyt luottamustamme tälläkään kertaa. Neiti oli ”iskästä” sen verran huolissaan, ettei suostunut hylkäämään häntä edes aamuruokinnan ajaksi. Aloin jo epäillä, että yleensä niin ahne possukkamme on itsekin kipeä, koska lempparimössöt eivät kelvanneet. Huoleni kuitenkin hellitti, kun palasin makkariin: beige sairaanhoitajatar retkotti tyytyväisenä potilaan kainalossa ja hurisi kuin pieni, lohduttava traktori.

On tutkittu juttu, että kissan kehräyksessä on parantavaa voimaa.
Pörinän saa käyntiin, kun hieroo hellästi akupistettä leuan alla.

Flunssan edetessä huomasin, että Nuppu oli kuumemittaria parempi apuväline taudin eri vaiheiden tarkasteluun. Ensimmäisenä sairauspäivänä kissanhuppana kasvoi mieheen kiinni kuin läheisyydenkipeä iilimato, mutta toisen päivän loppupuolella se irrottautui jo hetkeksi unosille tassupetiin. Siitä päättelin, että pahin vaihe oli selätetty. Kolmantena aamuna luulin ensin, että mies on täysin toipunut, koska Nuppu könysi pitkästä aikaa pöydälle kahvinjuontiani tarkkailemaan:
 

”Kukkuu! Ootas, niin hyppään ketterästi siihen sun viereen!”

”Ngääääääähhh... äääägggh... Hetki menee vielä...”

”Ähhhh.... Phuuuh... No mikäs tässä nyt?”

Taivaan kiitos! Se onnistui sittenkin!

Pian kävi kuitenkin ilmi pöytävisiitin todellinen tarkoitus: Nuppu alkoi tonkia laukkuani, kiskoi sieltä esiin nenäliinan ja lähti kiikuttamaan sitä iskälle! Liikutuin kovasti huomaavaisesta eleestä ja toivotin kaksikolle levollista toipilaspäivää. Tällaista kuvamateriaalia puhelimeeni tupsahteli kotiparantolasta: 

 

Tässä makoiltiin sohvalla ja huolehdittiin, ettei iskää palella.

  

Tässä Juju vinkkaa iskälle, että kahvi voisi piristää.

 

Tässä Juju  ehdottaa, että jos kahvi ei vielä maistu,
niin miten olisi päikkärit kahvinkeittimen vieressä.

Jostain syystä kahvinkeitinfiksaatio tarttui myös Nuppuun,
ja kofeiinijankutus alkoi ihmetyttää meitä kaikkia.

Nyt mieheni on palannut taas elävien kirjoihin ja irrottautunut kissasymbioosista, joka luultavasti nitisti tautia paljon tehokkaammin kuin ibusalit ja finrexinit. Niinpä koko konkkaronkkamme on starttaamassa viikonloppuun hyvässä iskussa. 

Näillähän voi seuraavaksi pyyhkiä vaikka tassut tai peban!

Nuppu-hoitaja on itsekin ollut terveenä joulusta asti, vaikka eliminaatiodieettimme kuihtui poronlihahankaluuksiin. Neitonen on syönyt viime aikoina vain märkää täysravintoruokaa ja raakaa lihaa (possua ja poroa, sillä epäilen herkkyyttä kanalle ja kalkkunalle), ja lisäksi pakastimme uuden maton, tuuletimme vuodevaatteet, vaihdoimme pesuaineet allergiamerkittyihin tuotteisiin ja EverClean-hiekan ekologisempaan, täysin hajuttomaan Take Careen. Koska tämä resepti on toiminut jo yli kuukauden eikä mitään lääkkeitä ole tarvittu, jatkamme vakaasti samaa rataa. Toivotaan, että selviäisimme jatkossakin ilman kutinoita, pöpöjä tai muita perinteisiä vitsauksia.

 

”Mitäs jos keitettäisiin tervehtymisten kunniaksi vaikka pienet tsufeet?”