Töttelistöö!

Olen pessimistisyyteen taipuvaa sorttia, joten jos minulta kysytään, haluanko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset, vaadin aina jälkimmäisiä. Muutenhan hyvä uutinen voi olla vaikkapa se, että ensi viikolla paistaa aurinko, ja huono uutinen se, että joudun viettämään koko viikon neljän seinän sisällä. Tämän saman logiikan mukaan haluan edetä myös blogipostausten suhteen. Aiheita on rästissä pitkä liuta, mutta aivan ensiksi on syytä kertoa ikävät uutiset: Nupulla on jälleen tötterö päässä. Tällä kertaa syy ei tosin ole tassu- vaan peppuliitännäinen.

 

Tällaisina hetkinä ei ole kivaa olla blogijulkkis. Peppu on pyhä asia.

Kaikki alkoi viikonloppuna, kun palasin lemmikkimessuilta ja jouduin todistamaan, kuinka Nuppu asioi hiekkiksellä ja lähti sipsuttamaan kohti olohuonetta tumma, kosteahko pötkylä villahousuissa kiikkuen. Arvaatte varmasti, että löyhkäävä vapaamatkustaja pudottautui paikkaan, joka oli kuin sitä varten tehty: valkoinen matto.

 

Nupun mielestä pötkylä olisi voinut matkata paljon pahempaankin
paikkaan, ja neiti on ilman muuta oikeassa.

Seuraavana aamuna kakkelikuvio toistui, mutta onneksi tällä kertaa ruskealle matolle, ja päättelin, että kattien ruokaan lisäämäni Salmopet oli vaikuttanut kurjasti Nuppu-paran masuun. Neitosen suolisto on tuottanut raakaruoan lisäyksen jälkeen täydellisiä unelmapötkyjä, joista mikään ei ole ollut lölly, haiseva tai salamatkustukseen taipuvainen. Kakkayllätys tuli siis aivan puskan takaa, eikä Nuppukaan ollut asiasta mielissään, vaan lupsutti peppukarvojaan niin puhtaiksi kuin suinkin kykeni.

 

Erityisen näpsäkkänä Nupun piti olla maanantaina, sillä meille oli tulossa jännittävä vieras:
Rufus-kissan emo eli Nupun anoppi Marraskuun muruset -blogista. Ehdotin pientä
harjaussessiota, mutta Nupun mielestä mikään ei voita santapaperipesua.

Meillä oli todella mukava ilta, josta on tulossa oma, iloinen postaus, mutta ainoa mieltäni kummastuttanut seikka oli, että Nuppu kiinnitti yhä vain enemmän huomiota peppuunsa, vaikka sillä oli maailman paras tilaisuus tutustua anoppiinsa ja kysyä kaikkia niitä Ruffeen liittyviä kysymyksiä, joita se on pyöritellyt mielessään. Mutta ei, peppu oli Nupulle kaikki kaikessa.

 

Silloinkin, kun Nuppu seurusteli, se seurusteli koipi tällä lailla pystyssä.

Ajattelin, että aamulla tilanne olisi jo parempi ja masu rauhoittunut, mutta kun Nuppu ei tullutkaan mönkimään peittoni alle, huolestuin toden teolla. Tutkin neitosen peppualueen, joka helotti jo huolestuttavan pinkkinä. Soitin heti kissaklinikan auettua Nupulle ajan tutkimuksiin tälle päivälle, koska olin jäämässä etätöihin kotiin ja pystyisin käyttämään pikkuistani päivällä lääkärissä. Ja olipa hyvä, että reissu tuli tehtyä näin pian, koska tämä vaiva ei olisi odottelulla parantunut.

 

Nupusta on tullut Kutsuplussan vakioasiakas, eikä kyyti jännitä enää tippaakaan!

Nupulla oli taas bileet, kun se pääsi eläinlääkärin vastaanottohuoneeseen. Se tarpoi etutassuillaan kuljetusboksin karva-alustaa ja sai lääkärin taas nauramaan hupsuttelullaan. Nupulla ei ollut mitään muita oireita kuin peffiksen punoitus, joten lääkäri ehdotti, että olisi hyvä rauhoittaa kissa ja ottaa pisunäyte mahdollisen tulehduksen tai kiteiden takia. Olin nimittäin myös huomannut, että Nuppu oli käynyt kahtena iltana tavallista useammin pisulla ja pisut olivat olleet normaalia pienempiä. Päätimme myös, että samalla kertaa Nupulle tehtäisiin hammashoito, sillä hammaskiveä oli ehtinyt kertyä ennen kuin aloitimme jokailtaiset legoharjailut.

Nykyisin hammasarsenaalistamme löytyy myös tällainen väline. 
Ostin sen, koska pakkauksessa oli kuva sekä Jujusta että Nupusta.

Olin taas itku kurkussa, kun jätin Nupun päiväunille lääkäriklinikalle. Asiaa ei parantanut, että sain bussikuskilta julkisen sättimisen, koska olin näyttänyt pysähtymismerkin liian lyhyesti, ja vielä kurjemmaksi tunsin oloni, kun viereeni istahti täti, joka olisi voinut päästä Guinnessin ennätyskirjaan kaikkien aikojen haisuleimpana tätinä. Jälkimmäisestä syystä jäin aiemmalla pysäkillä pois, ja koska olin kuolla nälkään, päätin tarpoa lähimpään burgeripaikkaan. Mutta kun olin kävellyt kilometrin verran ja haaveillut samalla, minkä aterian valitsisin, jouduin pettymään karvaasti, sillä paikka oli sulkenut ovensa remontin takia! Niinpä kävelin vielä toisenkin kilometrin lähikahvilaamme patongille ja lopulta Jujun seuraksi kotiin.

Jujua selvästi ihmetytti, mihin Nuppu oli unohtunut,
mutta vakuutin, että hakisin sen parin tunnin päästä kotiin.

Olin varma, että jokin kammottava maahinen on kironnut kaikki kissaklinikkavierailuni, mutta kuin ihmeen kaupalla paluu meni täysin putkeen. Eläinlääkärissä odotti kuitenkin hieman yllättäviä ja huolestuttavia uutisia. Nupulla ei ollut virtsakiteitä vaan emätintulehdus, joka on leikatuilla kissoilla harvinainen juttu. Minulta kysyttiin, onko taloudessa poikakissaa, joka olisi voinut yrittää astua Nuppua! Syyttävä sormi osoitti kohti kotona köllöttelevää Jujua.

 

Joo-o. Onhan se vähän äijämäinen retale...

Mitään raskauttavia todisteita Jujua vastaan ei ole, mutta en voi myöskään sulkea pois maskuliinisuuden mahdollisuutta. Kuten olen aiemmin kertonut, Jujulla on ollut koko kesän melko poikamainen meno: se kehitteli seisomapisutyylin, on rökittänyt Nuppua (vaikken ole mitään suoranaisia akteja nähnytkään), vaatinut jatkuvasti puuhailua, hoikistunut ja vähän nirsoillutkin.

No niin, lauma on taas koossa. Jos Jujuun on iskenyt vauvakuume,
asiasta täytyy keskustella ja jäppikselle on pakko kehittää hurjasti
muuta tekemistä, jotta mokomat kollihuurut haihtuisivat avaruuteen!

 
Nuppu sai nyt kahden viikon antibioottikuurin, ja sen täytyy pitää tötteröä parin päivän ajan. Sain myös ohjeeksi parturoida hieman hännänaluskarvoja ja käydä Nupun kanssa lämpimillä peppupesuilla, koska tulehdukseen kuuluu valuva erite, joka kuivuu helposti karvoihin ja vaikeuttaa pisulla käymistä. Tästä syystä Nuppu oli siis puuteroinut nenäänsä tavallista useammin.

 

Miten tuttu ja turvallinen näky. Huoh.

Jos kaikki sujuu hyvin ja tulehdus alkaa rauhoittua, seuraava kontrolli on kahden viikon päästä. Nuppu ei ole itse tilanteesta moksiskaan, eikä tötterökään juuri harmita. Mitään välitöntä vaaraa ei neitosella ole, ja on todennäköistä, että antibiootti parantaa ikävän vaivan. Pitäkää kuitenkin peukkuja, että pikkuinen kovan onnen tyttömme päihittäisi taas uuden vastoinkäymisen. Täällä sairastuvalla ei ole heitetty rukkasia tiskiin, vaan jatkamme kohti uusia, mukavampia aiheita. Niitä onkin luvassa jo lähiaikoina, sillä kun huonot uutiset on kerrottu, on aika siirtyä hyvien pariin. Onneksi niitä on paljon enemmän!

Seuraavaksi on luvassa esimerkiksi hyväntuulisia tötteröttömiä alpakoita!