Tällä viikolla uutisissa on vilahdellut jänniä eläimiä: pullonokkadelfiinejä. Niitä on jostain syystä uiskennellut Saaristomerelle, ja tapahtuman välitön seuraamus on, että Nuppua on alettu kutsua pullakuonoksi. Se on meistä kuvaava nimi monessakin mielessä: delfiinit ovat söpöjä, ja niin on Nuppukin. Delfiinien nokka on pullomainen ja Nupun palleroinen kuin vasta pyöritelty kanelipulla. Olemme myös varmoja, että Nuppu vetää delfareille vertoja myös älykkyydessä, vaikkei sillä vielä olekaan tohtorintutkintoa takatassussa. Todistaaksemme Puffikissan (ja sen luikeromman) ÄO:n virittelin Hupsuille pienen aivopähkinän, jonka Roope ja Ilmo tässä taannoin jo hienosti selvittivät...
Puup, Pullakuono! Ootko valmis Mensa-testeihin?
Koe meni siis niin, että keittiön ja eteisen väliseen oviaukkoon viriteltiin elmukelmua Huppanoiden huomaamatta. Sitten katit kutsuttiin paikalle ja ihan vain tarkkailtiin, kuinka nopeasti varsinkin Pullakuono a) keksisi tulla eteiseen ja b) selvittäisi tiensä luokseni näkymättömän seinän toiselle puolelle.
Lähtötilanne oli siis tämä.
Enempiä paljastamatta on aika siirtyä videotallenteen pariin:
Kuten huomata saattaa, Hupsut eivät ole pelkkää söpöä ulkokuorta vaan karvaisissa pikku päänupeissa raksuttaa hyvinkin tehokkaat aivorattaat – toisilla vähän vauhdikkaammin kuin toisilla.
Tässä Nupun ilme, kun se kuuli oman aikansa. Ups.
Pullakuonolla on kuitenkin selitys, jonka emokin haluaa teille nyt kertoa: sillä välin, kun Juippi suoritti tehtävää, Nuppu tankkasi toisella ruokakupilla.
Kuka sitä massu pullollaan mitään älypelejä jaksaisikaan rämpsyttää?!
Paitsi tämä pikku pinko!
Tämän postauksen loppuun Nuppu toivoi myös kummityttöni taiteilemia Nuppu-lehden sarjiksia, joissa on hienosti todistettu myös neitosemme fiksua, filmaattista ja nokkelaa puolta:
Kovin moni katti ei osaa enkkua, mutta Nupulta se (melkein) sujuu!
Haaverin sattuessa tarvitaan välillä tämäntapaista älliä!
Ja ettei tässä vain höynäytettäisi perheen bordercollieta!
Sanotaan, että ragdollit ovat kissoja, jotka pysyvät ikuisesti pentuina, ja sen olen itsekin saanut ilokseni huomata. Vaikka vuosia on jo vierinyt yksi jos toinenkin, Nuppu ja Juju eivät tunnu saavuttavan ikää, jolloin olisi noloa nenuttaa mamaa muiden nähden tai luopua söpöistä sylittelyistä. Se on minusta kissaemona tietysti ihaninta maailmassa, ja tänään Hupsuttamossa on vietetty äitienpäivää hyvin hempeissä halitunnelmissa.
Juju malttoi odottaa melkein aamukahdeksaan ennen kuin luikautti serenadin makkarin oven alta ja toi äiskälle kukkasen.
Nupun mielestä Juitsin olisi pitänyt tuoda enemmän kukkia. Yksi Mummi Poppaselle, toinen Läntiseen Mummulaan ja kolmas Nupulle. Koska Nuppu vain on niin ihana.
Äitienpäivän lisäksi juhlimme tänään myös blogimme viidettäsadatta postausta. Alussa hupsutimme niin usein, että moisen rajapyykin olisi kuvitellut tulevan vastaan parissa kolmessa vuodessa, mutta aikaa myöten emon sormet ovat hakeutuneet näppiksen sijaan yhä useammin Nupun ja Jujun turkkia rapsuttamaan.
”Ja se on ainaskin mun mielestä ihanaa!”
Nupunkin näkemys on helppo päätellä, kun tutustuu uusimpaan hassutukseen, joka juolahti eilen mieleeni, kun katselin sängyn päällä nyyköttävää Nuppua.
Ilmiselvä karvapäärynä! Ei tippaakaan raaka vaan täydellisen pehmoinen ja herkullinen!
Hoksasin, että keittiössä oli yksi Nupun sukulainen, ja esittelin sen ensin Jujulle. ”Ihan on samat mittasuhteet. Iiiiso peppu ja pieni pää”, Juju tokaisi.
Meitä huvitti Huipsin kanssa, mutta Nuppu otti hatkat. Onhan se Miss Ragdoll World eikä mikään Miss Perfect Pear.
Seuraava kaverikuva ei onnistunut yhtään paremmin.
Niinpä sysäsin kameran käsistäni ja muistutin Nuppua, että päärynä on lempparihedelmäni ja Nuppu rakkainta ja kauneinta mitä on. Ja silloin Nuppukin suostui päärynäpotrettiin:
Kuin kaksi marjaa.
Ja leikkisiäkin molemmat!
Me Hupsut lupaamme jatkaa postailua edelleen – ties vaikka saisimme joskus tonninkin täyteen!
Puhuiko joku tunasta?
Mutta nyt: onnea kaikille äideille, isoäideille, kissaemoille ja emokissoille! Erityisonnittelut Naukulaan pienokaisiaan hoivaavalle Hertalle ja Just Kittying -blogin lempeälle Cinnalle!
Haluamme myös lähettää lohduttavat hurinat Frieden ja Neron emoille. <3 Meillä on ikävä rakkaita blogikamuja, ja Friede ja Nero ovat aina meidänkin sydämessämme.
Näinä eristyksen aikoina moni sohvapottu on potkaissut itsensä liikkeelle virtuaalisin apukeinoin. Minäkin olen yrittänyt pitää peruskuntoani yllä osallistumalla Jujun kanssa netin kautta tehokkaille barre-tunneille. Siinä missä minä teen plién toisensa perään, Juju venyttää sutjakkaa tanssijankroppaansa verhoja vasten. Seuraavat demi pointe -kyykyt teemmekin aina niin, että veijarimainen balettiripsuttaja on tiukassa kapalossa emon sylissä. Se pitelee etutassuja suorina ja nauttii tanssin hurmasta. Loppurentoutuksissakin on oma söpöyselementtinsä: kun venytän lattialla kyykkäämisestä väsähtäneitä reisiäni, Juju töppää kostean kuononsa poskeeni tai tulee kutittamaan nenääni viiksillään.
Oliko hyvä treeni, mama? Me ollaan tosi sporttisia toisin kuin ehkä eräs nimeltä mainitsematon...
Niin, missä on Nuppu silloin, kun me Jujun kanssa hikoilemme?
Vaikka taloutemme tylleröpyllerö ei ryhmäliikunnasta piittaa, sille on kehittynyt ihan omia kuntoilurutiineja. Se taapertaa ympäri asuntoamme ja huutelee ”Nesquik!” Oletan, että sen tekee mieli kaakaota, sillä aikansa piippailtuaan Nuppu löytyy aina kiipeilemässä keittiötasoilta. Kaakaota etsiessään se tulee treenanneeksi reisiensä pomppuvoimaa paljon tehokkaammin kuin emo barre-tunneillaan. Varsinkin, kun treenit jatkuvat öisinkin ja niihin liittyy eräs lisäliikunta-aspekti. Eilen aamulla mies nimittäin huomasi, että tomaatit olivat sikin sokin keittiön työtasolla. Ne joko osaavat kieriä itsekseen tai sitten JOKU kadonneen kaakaon metsästäjä on käynyt pelaamassa niillä.
Nuppu pahkeksuu moisia syytteitä! Ihan kuin sitä mitkään ihmisten vihannekset inspaisivat! ”Nesquik!”
Mutta toisaalta...
Nuuh nuuh... Potk potk! Kivastihan nämä pyörylät pyörivät!
Hyvä on, Nuppu tunnustaa ja kertoo, mistä tässä on kyse: se sekoitti tuotemerkit. Nesquikin sijaan sen piti sanoa Kinder!
Onhan nyt pääsiäinen, eikä Nupusta mikään ole yhtä kivaa kuin pelata pääsiäismunilla potkupalloa!
Ihanaa pääsiäistä teille kaikille, ja loppuun vielä Nuppu-sarjistaiteilijamme hauska näkemys sisäliikunnasta Nupun tyyliin:
Kun nyhjää saman porukan kanssa riittävän kauan neljän seinän sisällä, perspektiivit saattavat muuttua radikaalisti. Vaikka voisi kuvitella, että oman jenginsä tuntee läpikotaisin, se ei välttämättä pidäkään paikkaansa. Sen olen saanut huomata elettyäni Nupun ja Jujun kanssa kylki kyljessä viimeiset kolme viikkoa. Kattini ovat ihania, hassuja ja maailman rakkaimpia otuksia, mutta minusta on alkanut tuntua, että olen tehnyt niiden suhteen yhden megalomaanisen virheen: aikoja sitten kissanpentuhuumassa tulkitsin palleroitani aivan nurinkurisesti ja nimesin ne väärinpäin. Onneksi mokan voi vielä korjata:
Tämän kiltin pikku prinsessan nimi on vastedes Nuppu! Näkeehän sen jo pinkistä nenännypykästäkin.
Perheen räyhäkkä keppostelija sen sijaan ristittiin juuri Jujuksi.
Meidän mielestämme kaikki loksahti nyt paikoilleen, vaikka aluksi tuntuu takuulla erikoiselta huudella Nuppua agilityradalle ja puffata Jujun valtavaa muhkuturkkia. Miltä Hupsuttamon uusi nimipolitiikka teistä lukijoista kuulostaa? Teimmekö vihdoin oikean siirron, vai olisiko ollut parempi jättää nimet väärinpäin?
Kolmas eristysviikko maailmasta on alkamaisillaan, ja vaikka Nuppu ei ole vieläkään oppinut aivastamaan kainaloonsa, se hallitsee onneksi erään toisen ajankohtaisen taidon:
Aivan, Nuppu on yksi niistä tuhansista ikkunassa pönöttävistä nalleista, joiden on määrä ilahduttaa ulkona liikkuvia lapsia ja lapsenmielisiä.
Nalleiluun saattaa upota pitkiäkin aikoja...
...joten on parasta ottaa rento asento.
Luin viime viikolla uutisartikkelin, jossa varoiteltiin eläinten stressistä, kun isäntäväki on yhtäkkiä kotona vuorokaudet läpeensä. Sellaistakin varmasti esiintyy, mutta onneksi Nuppu ja Juju eivät ole hiippailleet sängyn alle piiloon. Niiden kehon kielestä voisi melkein päätellä niiden elävän oikein makoisia kissanpäiviä.
Kun Nupun ohi kävelee, se alkaa venytellä ja vanutella tähän tapaan.
Sitten se sanoo ”här här” ja haluaa, että sen masua rapsutetaan.
Pitkien hali-pusi-rapsu-hupsutusten päätteeksi Nubbabubba uinahtaa takatassu pystyssä.
Jujukin on löllöytynyt ihanaksi hellyyspötköksi, jota pitää pusuttaa leuan alta vähän väliä.
Ragdollit siis osaavat ottaa rennosti tällaisinakin aikoina, ja lisää hyvää mieltä meille on tuonut tämä minialbumi, joka tupsahti postista jo jokin aika sitten ja jota olemme ehtineet lukea nyt entistä ahkerammin:
Se on kummitytöltäni, ja sisältää toinen toistaan hauskempia Nuppu-sarjiksia. Olemme myös ihastuneet vierailevaan tähteen, Jujuun.
Tämä on meistä ajankohtaan erittäin sopiva sarjis. Tällaista on Hupsujenkin elämä juuri nyt!
Koska tilauksen mukana tuli lupalappu blogijulkaisuihin, aiomme jakaa nyt eristyksen aikana teille enemmänkin uusia Nuppu-minialbumin helmiä!
Mutta nyt Nupun on taas aika palata akkunan taakse söpöilemään.
Onneksi se saa seurakseen pari muutakin joutilasta pehmoa!
Tsemppiä kaikille etäilyyn, ja pysykää terveinä! <3
Maailma on nitkahtanut raiteiltaan sitten viime postauksemme. Se, mikä ennen oli ihan tavallista arkea, tuntuu nyt todella kaukaiselta unelta. Aamuisin sentään heräämme aina tuttuihin ääniin: kissantassujen jymistykseen ja Jujun nälkämouruun. Mutta kun kissat saavat ruokakupit kuononsa eteen, me kaksijalkaiset selaamme päivän dystooppisia uutisotsikoita, ja poikkeustila iskee taas tajuntaan. Emme hyppää bussiin tai ratikkaan, vaan jäämme omaan kotikoloomme paitsi suojautuaksemme taudilta myös suojellaksemme kaikkia muita.
Nuppu ihmettelee, mitä muuta emokissistä muka tarttuisi kuin se jokin Juitsin muotoinen jäkäläläntti, joka on juuttunut sitkeästi jalkaan kiinni.
Juju joutui miettimään hetken, että ei kai emolla ole jokin häijy ihottuma...
...mutta sitten se tajusi, että Nuppuhan murjaisi vitsin. Vaikka ajat ovat kovat, niin huumoria ei saa unohtaa.
Olen ollut etätöissä jo yli viikon, ja onneksi sekä minun että mieheni työt hoituvat hienosti kotitoimistoltakin käsin. Vaikka Nuppu ja Juju ovat pääosin mallikelpoisia kollegoja, jotka eivät pommita vaikeilla kysymyksillä tai pälpätä puhelimeen, kohtaamme toisinaan tiukkoja tilanteita. Tässä yksi sellainen:
Olen intensiivisen keskittynyt kiireiseen työtehtävään, mutta koneen vierestä kuuluu hiljainen ”puuu”. En reagoi siihen, vaan esitän, että korvillani on vastanaukukuulokkeet.
Jujun ääni kovenee, ja näen sivusilmälläni, että se aikoo ottaa käyttöön kovemmat otteet.
Juju vilkaisee minuun velmusti olkansa yli, ja sitten kuuluu rips.
Haitari venyy ainakin viisimetriseksi eli paljon pidemmäksi kuin minun hermoni.
Joskus lähipäivinä Juju varmasti ylettää jo sytyttämään tämänkin lampun. Olohuoneen valot se välkäyttää päälle helposti kiipeilypuuhun rymistellessään.
Kerran pomoni onnistui soittamaan kriittiseen aikaan: olin juuri ottanut Jujun Canagan-purkin kaapista, mutta en ollut vielä ehtinyt avata sitä. Niinpä koko puhelun ajan jouduin työntelemään varpaillani karvaista kinuskipiraijaa loitommas laturinjohdosta, jota se yritti sinnikkäästi näkertää. En voi silti syyttää Juitsia: se on fiksu kissa, jolla on tärkeää asiaa, ja se tietää, miten viestin saa parhaiten perille. Olenkin siis jo oppinut muutaman tärkeän asian etätyöskentelystä: kun Juitsi iltapäivällä herää, sen on parasta saada HETI kanaa ja kania, oli flow päällä tai ei. Viimeistään viiden maissa on aika pitää hurjapäinen leikkisessio, jossa jahdataan kengännauhaan solmittua rapinahiirtä.
Sen jälkeen voi taas viritellä päälle flow'ta tai Netflixiä.
Tämä pallero on maltillisempi etäkaveri, vaikka sekin osaa olla päättäväinen, jos se haluaa viltin alle peittelyä tai turkin puunausta. Silloin se komentaa.
Mutta verhoissa näin hieno neiti ei koskaan kiipeile!
Toivottavasti teillä muillakin on turvallista ja mukavaa kotoilua! Pysytellään eläinten ihanassa seurassa ja pois turuilta ja toreilta, ja toivotaan, että saamme yhdessä tilanteen hallintaan.
Nuppu muistuttaa eläinkollegoitaan vahtimaan, että emot ja iskät pysyvät kotona!
Ennen kuin lopetamme postauksen, haluan vielä sanoa pari sanaa helmikuussa poismenneestä ystävästämme ja blogikollegastamme Annasta. Löysimme toistemme blogit useita vuosia sitten, ja bittikaveruus muuttui ihan oikeaksi ystävyydeksi, kun törmäsimme kolme vuotta sitten lemmikkimessuilla ja Anna kutsui minut Ilonaa ja Zetoria leikittämään. Vaikka olimme Annan kanssa melko erilaisia - minä ragdollmaisen hempeä ja vähän nössö ja Anna virkistävän suorasukainen ja nokkelan sarkastinen - meillä oli mutkaton yhteys. Annan kanssa oli helppo jutella niin kissoista, kirjoista kuin muustakin elämänmenosta, eikä hiljaisuuskaan ollut välillämme koskaan vaivaantunutta. Ihailin Annan asennetta, ja kun tapasimme Terhokodissa viimeisen kerran, pelasimme Aliasta ja nauroimme yhdessä pöhköille mutta erittäin päteville selostuksillemme. Kyyneleet tulivat vasta, kun olin matkalla kotiin. Annaa jää iso ikävä. Odotan yhä, että häneltä tulisi postauksia, viestejä tai kommentteja Hupsuille, mutta se aika on nyt valitettavasti ohi. Emme unohda Annaa ikinä, ja olen valtavan kiitollinen, että sain olla hänen ystävänsä.
Zetor ja Ilona pitivät Annasta hyvää huolta, ja Anna niistä. Nyt ihana kissakaksikko on onnellisesti uudessa kodissa.
Tästä Ilonan kuvasta Anna piti erityisen paljon, sillä siinä näkyy Ilonan lempeys. Sen myötä me Hupsut lähetämme vielä kerran Annalle halaukset sinne rajan taa! <3
