Kaikki katit kotona

Maailma on nitkahtanut raiteiltaan sitten viime postauksemme. Se, mikä ennen oli ihan tavallista arkea, tuntuu nyt todella kaukaiselta unelta. Aamuisin sentään heräämme aina tuttuihin ääniin: kissantassujen jymistykseen ja Jujun nälkämouruun. Mutta kun kissat saavat ruokakupit kuononsa eteen, me kaksijalkaiset selaamme päivän dystooppisia uutisotsikoita, ja poikkeustila iskee taas tajuntaan. Emme hyppää bussiin tai ratikkaan, vaan jäämme omaan kotikoloomme paitsi suojautuaksemme taudilta myös suojellaksemme kaikkia muita.

 

Nuppu ihmettelee, mitä muuta emokissistä muka tarttuisi kuin se jokin
Juitsin muotoinen jäkäläläntti, joka on juuttunut sitkeästi jalkaan kiinni.

Juju joutui miettimään hetken, että ei kai emolla ole jokin häijy ihottuma...

...mutta sitten se tajusi, että Nuppuhan murjaisi vitsin.
Vaikka ajat ovat kovat, niin huumoria ei saa unohtaa.

Olen ollut etätöissä jo yli viikon, ja onneksi sekä minun että mieheni työt hoituvat hienosti kotitoimistoltakin käsin. Vaikka Nuppu ja Juju ovat pääosin mallikelpoisia kollegoja, jotka eivät pommita vaikeilla kysymyksillä tai pälpätä puhelimeen, kohtaamme toisinaan tiukkoja tilanteita. Tässä yksi sellainen:

 

Olen intensiivisen keskittynyt kiireiseen työtehtävään,
mutta koneen vierestä kuuluu hiljainen ”puuu”. En reagoi siihen,
vaan esitän, että korvillani on vastanaukukuulokkeet. 

Jujun ääni kovenee, ja näen sivusilmälläni,
että se aikoo ottaa käyttöön kovemmat otteet.

 

Juju vilkaisee minuun velmusti olkansa yli, ja sitten kuuluu rips.

 

Haitari venyy ainakin viisimetriseksi eli
paljon pidemmäksi kuin minun hermoni.

 

Joskus lähipäivinä Juju varmasti ylettää jo sytyttämään
tämänkin lampun. Olohuoneen valot se välkäyttää päälle
helposti kiipeilypuuhun rymistellessään.

 

Kerran pomoni onnistui soittamaan kriittiseen aikaan: olin juuri ottanut Jujun Canagan-purkin kaapista, mutta en ollut vielä ehtinyt avata sitä. Niinpä koko puhelun ajan jouduin työntelemään varpaillani karvaista kinuskipiraijaa loitommas laturinjohdosta, jota se yritti sinnikkäästi näkertää. En voi silti syyttää Juitsia: se on fiksu kissa, jolla on tärkeää asiaa, ja se tietää, miten viestin saa parhaiten perille. Olenkin siis jo oppinut muutaman tärkeän asian etätyöskentelystä: kun Juitsi iltapäivällä herää, sen on parasta saada HETI kanaa ja kania, oli flow päällä tai ei. Viimeistään viiden maissa on aika pitää hurjapäinen leikkisessio, jossa jahdataan kengännauhaan solmittua rapinahiirtä.

 

Sen jälkeen voi taas viritellä päälle flow'ta tai Netflixiä.

 

Tämä pallero on maltillisempi etäkaveri, vaikka sekin osaa olla päättäväinen,
jos se haluaa viltin alle peittelyä tai turkin puunausta. Silloin se komentaa.

 

Mutta verhoissa näin hieno neiti ei koskaan kiipeile!

Toivottavasti teillä muillakin on turvallista ja mukavaa kotoilua! Pysytellään eläinten ihanassa seurassa ja pois turuilta ja toreilta, ja toivotaan, että saamme yhdessä tilanteen hallintaan. 

 

Nuppu muistuttaa eläinkollegoitaan vahtimaan, että emot ja iskät pysyvät kotona!

Ennen kuin lopetamme postauksen, haluan vielä sanoa pari sanaa helmikuussa poismenneestä ystävästämme ja blogikollegastamme Annasta. Löysimme toistemme blogit useita vuosia sitten, ja bittikaveruus muuttui ihan oikeaksi ystävyydeksi, kun törmäsimme kolme vuotta sitten lemmikkimessuilla ja Anna kutsui minut Ilonaa ja Zetoria leikittämään. Vaikka olimme Annan kanssa melko erilaisia - minä ragdollmaisen hempeä ja vähän nössö ja Anna virkistävän suorasukainen ja nokkelan sarkastinen - meillä oli mutkaton yhteys. Annan kanssa oli helppo jutella niin kissoista, kirjoista kuin muustakin elämänmenosta, eikä hiljaisuuskaan ollut välillämme koskaan vaivaantunutta. Ihailin Annan asennetta, ja kun tapasimme Terhokodissa viimeisen kerran, pelasimme Aliasta ja nauroimme yhdessä pöhköille mutta erittäin päteville selostuksillemme. Kyyneleet tulivat vasta, kun olin matkalla kotiin. Annaa jää iso ikävä. Odotan yhä, että häneltä tulisi postauksia, viestejä tai kommentteja Hupsuille, mutta se aika on nyt valitettavasti ohi. Emme unohda Annaa ikinä, ja olen valtavan kiitollinen, että sain olla hänen ystävänsä.

Zetor ja Ilona pitivät Annasta hyvää huolta, ja Anna niistä.
Nyt ihana kissakaksikko on onnellisesti uudessa kodissa.

Tästä Ilonan kuvasta Anna piti erityisen paljon, sillä siinä näkyy Ilonan lempeys.
Sen myötä me Hupsut lähetämme vielä kerran Annalle halaukset sinne rajan taa! <3