torstai 24. toukokuuta 2018

Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?
 
Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 
 
”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 
 
Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.
 
”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.


Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.
 
Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.
 
Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?
 
Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.
 
Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?

22 kommenttia:

  1. Kaiken karvan ja pölyn keskellä hyötykäyttöön voisi kanssa tulla tänne tuommoinen Dyson, mutta sinnitelty on ja jotenkin kummallisesti pärjättykin ilman. Helpompaa kyllä varmasti olisi jos ostaisi tuollaisen eikä tyytyisi vain ajattelemaan että "onpas hyödyllinen ehkä mäkin joskus".

    Pahimmilta niiskutuksilta olen itse säästynyt mutta silmiä kirvelee ja kutittaa senkin edestä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmien kutina on inhottavaa sekin! Toivottavasti loppuu pian!
      Ja tämänastisten kokemusten perusteella voin kyllä suositella Dysonia - kaikki ruokakäryt ja tunkkaisuudet se tuntuu poistavan, ja olisi oikea jackpot, jos Nupulle ei tulisi kutinoita. <3 Ja varmasti tekee itsellekin hyvää hengittää vähän puhtaampaa ilmaa - ollaan joskus leffatykin valossa katsottu vähän kauhuissamme kaikkia niitä hippuja, mitä meidänkin kissakodissa lentelee. :-D

      Poista
  2. Mä saan lisäpontta muuttaa Teneriffalle, palmut kun tuskin allergisoisivat...

    Mielenkiintoinen pöhistin teillä ja hurmaavia kuvia! Kesän alku on ollut niin huisin nopea, että jospa pölyt ohittavat tassut. Toivon sydämestäni huoletonta kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tosiaan kuullut palmuallergiasta - paitsi kookospähkinäallergiasta. Mutta eivät ne pähkinät tietty väkisin ruoan sekaan hyppele. :) Toivottavasti pääsisit tuon unelman vielä toteuttamaan!

      Ja kiitos ihanista Nuppu-toivotuksista! <3 Olisipa ihanaa, jos menisi kesä ilman töttää.

      Poista
  3. Pidetään peukkuja tötteröttömyyden puolesta!

    Jännittävä ilmanpuhdistin, kovin on futuristisen oloinen ratkaisu. Kyllä siihen silmä varmaan tottuu...Ja tottuu nopeammin jos pömpeli tuntuu olevan oikeasti hyödyksi! :D

    Aivan ihania kukkaiskuvia! <3 Tekisi mieli kokeilla, saisiko Kassisesta ja Seposta samanlaisia, jos vain löytäisi tyyliin sopivia kasveja. Pitänee odottaa, että horsmat kasvavat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti peukuista! Aika futuristinen tuo laite on kaiken kaikkiaan - ja vähän koukuttavaa tutkailla niitä sen lähettämiä huoneenilmakäppyröitä. Se kertoo myös sisäilman lämmön ja kosteuden - ja infoaa ulkoilmankin tilasta. Ei ollut muuten hyvä huhtikuussa, kun lakaisukone huristeli talon ohi! :-o

      Nyt äkkiä kukkia keräilemään - haluan nähdä Sepon ja Kassisen kukkaiskissoina! <3 Sellainen olisikin hyvä postaus, että yrittäisi löytää molemmille persoonaan mätsäävän ja ei-mätsäävän kukan. :-D

      Poista
  4. Kuulostaa jännältä laitteelta! Vaikuttaako se myös uniin, että näkee esim enemmän luontounia tai selkeämpiä stooreja? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emolle laite on huristanut ihan omituisia unia: se on tässä viime öinä ajellut unissaan Minillä, soittanut sähköviulua, jonka jousesta oli kaikki jouhet katki, ja myöhästynyt milloin mistäkin huvipuistolaitteesta. Me ollaan nähty kuitenkin just sellaisia ihania luontounia: ollaan kellitty niityllä kukkien keskellä, eikä oo aivastuttanut tai kutittanut ollenkaan. -Nuppu ja Juju

      Poista
  5. Onpa tehokkaan kuuloinen kotiapulainen! Varmaan siitä tulee ainakin sellainen olo, että asiat on hoidossa :-D Onpa muuten hurjaa, että verhojen vetäminen ja vaatekaapin penkominen... no, eipä ihme, mutta kyllähän sitä miettii, millaisessa pölykuorrutetussa maailmassa sitä elääkään. Etenkin, kun vaikkapa illalla sänkyyn mentyä lukulampun valossa huomaa sen kaiken leijuvan... öö... möhnän.
    Voi pientä tassua, toivottavasti pysyvät pahat oireet poissa tänä kesänä. Mukavaa kuutteilua teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista toivotuksista! <3 Luulen, että tassu voimistuu täksi kesäksi ihan jo näistä tsempeistä!

      Mekin ollaan päivitelty, että mitä kaikkea sitä keuhkoihin tuleekaan elämän aikana kiskottua, kun kotonakin pöllyää vaikka mitä möhnäainesta. Kieltämättä nyt on jotenkin kiva fiilis siitä, kun joku seisoo nurkassa ja tohisee meidän hyvinvoinnin puolesta. :)

      Poista
  6. Teille on tullu jänskä huononolonpoistaja. Toivottavasti se pitää kesän niiskutukset/huonot olot pois koko sakilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mekin toivotaan! Miehellä on välillä keskikesäisin jotain heinänuhan tapaista - toivottavasti sekin pysyy loitolla.

      Poista
  7. Kaikkea hyvää myös jatkoon ja Dysonille pitkää ikää! En ole todellakaan säästynyt niiskutukselta btw.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä mekin toivotaan. Kunpa nyt tulisi sateita, niin sulla loppuisi niiskutus! Se on ärsyttävää ja väsyttävää!

      Poista
  8. En edes uskalla ajatella millaisia raportteja tuollainen aparaatti meillä antaisi... Tai kauanko se kestäisi ylipäätään, jos joutuisi täydellä teholla paahtamaan päivät päästänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä kyllä tuohon täpöilyyn usko, koska meilläkin laite puuhkuttaa kympillä vain pahimman paistinpannukäryn aikaan. Ja silloinkin vain ehkä tunnin. Lohdullista on, etteivät mitkään peruspöllytykset aiheuta samanlaisia piikkejä - ja meillä sitä pölyä ja karvaa riittää huomattavat määrät. Suurimman osan aikaa aparaatti on hiljaa ja tarkkailee vain tilannetta ykköstasolla. :-D

      Poista
  9. Ihan design tuotteen näköinen tuo puhdistaja. Toivottavasti saatte apua siitä ja varmaan kuitenkin parempi kuin ilman sitä laitetta.
    Mukavaa sunnuntaita ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kieltämättä puhdistin on aika virtaviivainen ja puhdistimeksi ihan nätti. Se on superkevyt mutta melkoisen suuri ja silmiinpistävä. Mutta kunhan se tarjoilee Nupulle raikkaat ilmat, niin saa mun puolesta olla meidän olkkarin katseenvangitsija. :)

      Poista
  10. Nyt on kyllä niin ihanaa jokapuolella kun kaikki puut ja pensaat kukkii niin ihanasti! Miä aina juoksen meillä pihaa ympäri kamera kädessä ja yritän ikuistaa kaikki mahdolliset kukat. :D Nyt toivotaan, että Nupulle ei tule tassunpunoituksia ja saatte nauttia kesästä ja keväästä täysillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että huristin auttaa! :) Kukkasesonki on nyt ollut järjettömän kaunis - voi kun ne pysyisivät vielä edes vähän aikaa! <3

      Poista
  11. Mäkin tarttisin itselleni dysonin kun tuntuu että mulla on ollut osittain nenä tukossa mun koko elämän. En tiedä missä vika mutta varmaankin juurikin huoneilmassa. Nenä menee yleensä aina iltaisin tukkoon ja talvella tilanne on pahin. Ei kiva. Tuo vekotin taisi kyllä maksaa omaisuuden ainakin se näyttää siltä. 😬 Isikissi on meillä se joka taas kärsii siitepölyallergiasta, ei kiva. Onneksi ei itsellä ole niitä ongelmia! Olisi jännä tuommoinen dyson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan katseltu Dysonia jo aiemmin, ja kun se oli vihdoin hyvässä alennuksessa, niin raaskittiin satsata. Aika nopsasti tulee sama hinta eläinlääkärireissuille, ja mä niin mielelläni maksaisin siitä, ettei Nupun tarvitse nyperrellä tassua ja pitää töttää. <3 Ja kyllä me ihmisetkin hyvästä ilmanlaadusta tykätään, joten se tulee ikään kuin kaupanpäällisenä.
      Onneksi siitepölyallergia voi mennä itsekseen ohi - toivottavasti teidän isikissille käyniin! Ja sun nenä voisi lopettaa tukkoilunsa! Oiskohan Dysonilla ilmankostutinta? =) (Dyson sais alkaa sponssata meitä! :-D)

      Poista