Nuppu huppelissa

Tipattomuus kuuluu oleellisena osana Nupun ja Jujun tammikuuhun ja oikeastaan koko elämään. Ne juovat hyvin vähän, sillä niiden ruokavalio koostuu silkasta märkä- ja raakaruoasta, mutta kun niille tulee tarve naukata jotakin, ne kumoavat kurkkuunsa vain raikasta kraanavettä. Se ei kuitenkaan estänyt Nuppua päihtymästä viikko sitten sen verran vinkeästi, että meno huimasi raivoraitista emoakin. Kaikki alkoi maanantai-iltana, kun Hupsuttamon seinille spraymaalattiin ikäviä pamfletteja:

 

Siis näkeekö Nuppu nyt oikein?!

Todella törkeää kielenkäyttöä. Tämän täytyy olla huonoa pilaa.

Nuppu kyllä ymmärtää, että koffit, karhut ja heinekenit ovat siltä pannassa, mutta on se kumma, kun toisen pienen ruokavalioonkin puututaan näin radikaalisti.

Aamulla keittiössä oli kaksi tyytymätöntä lemmikkiä.
Kupit olivat tyhjinä ja Juitsin heinätkin pahasti länässä.

Muistutin Nuppua, ettei sitä suinkaan paastotettu joulun mässyttelyn vuoksi, vaan valmistauduimme hammaskiven poistoon. Nupun taannoisella rokotuskeikallahan kävi ilmi, että sen söpöt pikku torahampaat olivat alkaneet möhnäistyä. Ikävästä töhnästä oli päästävä eroon, joten emme halunneet mokata projektia ruokkimalla vahingossa Nuppua juuri ennen toimenpidettä.

 

”Pari lihapalasta vain, äiskä! Ei se niin nuukaa voi olla!”
Vaan kyllä se oli. Kovetin sydämeni, ja kuppi pysyi tyhjänä.

Vielä kurjemmalta tuntui riistää nälkäiseltä Nupulta
 vapauskin ja tunkea se boksiin.

Suhasimme Nupun kanssa kissaklinikalle, ja jälleen kerran sain todistaa tuttua Nuppet Show'ta. Höppänä kissa pöykkäili minua ja eläinlääkäriä päällään, kiipeili ympäriinsä pörröhäntäoravana ja pompahteli vaa'alla siihen malliin, että pelkäsin vekottimen räsähtävän rikki. Unilääke alkoi kuitenkin pian vaikuttaa, ja jätin Nupun torkkumaan pariksi tunniksi, kun sen hampaita rassattiin tuliteriksi.

 

Ikävöin Nuppua ihan kamalasti, mutta onneksi Juitsi tuli kainalooni kehräämään.
Sen mielestä oli kivaa, ettei lämmöstä tarvinnut kilpailla isosiskon kanssa.

 

Olin heti sovittuna aikana Nuppua hakemassa ja huojennuin, kun takahuoneesta kuului hoitajien lirkuttelua: Nuppu oli hereillä ja hyvässä kunnossa - ja valmiina palaamaan emon hellään huomaan. Hoitaja kantoi Nupun boksissa luokseni ja selitti sille, että ”katsopas kuka tuli hakemaan!” Lässyttelin onnellisena kullannuppujuttuja, mutta pöhkö kattini kääntyi katsomaan ihan väärään suuntaan! Heiluttelin sille ja yritin antaa verbaalisia ohjeita, mutta Nuppu ei hoksannut, missä olin, kuka olin ja mihin olin sitä viemässä.

 

Hola hola!

Hieman nolona kiikutin kissani pois ja mietin, kantoiko se kaunaa ruoan panttaamisesta vai oliko se vain aivan pöllähtänyt päikkärien jälkeen. Kotona kuitenkin muistin, että pienen Nuppu-poloisen kuuppa menee aina sekaisin nukutuksesta ja siitä tulee huippuälykäs Matrix-kissa. Ja niin kävi myös tällä kertaa. Kotona Nuppu jo hoksasi, kuka olen. Se tajusi, miksi hammashoito oli ollut sille niin hyväksi ja istui vieressäni miettimässä syntyjä syviä. Se ei nörkännyt tassua, komentanut silittämään tai tehnyt muitakaan tyypillisiä Nuppu-muuveja, vaan istui selkä suorana (huom. Ei kyömyssä!) ja katseli sielukkaasti kaukaisuuteen. Kun leikitin kissoja mustalla mamballa (eli vyöllä), Juju oli riemuissaan mutta Nuppu mulkaisi minua ja käveli häntä maassa laahaten nojatuolin alle.

 

Tuskin Sokratesta tai Platoniakaan häirittiin millään
rahvaalla luikerteluleikillä! Miksi siis Nupputesta?

Nuppu hämmästytti meitä illan aikana jahtaamalla näkymättömiä avaruusolioita, liikkumalla kuin nopeutetussa filmissä ja pönkkäilemällä meitä ylitsevuotavan lempeästi. Kaikista omituisin huppelihetki koettiin kuitenkin yön pimeinä tunteina, kun heräsin enkä saanut enää unta. Avasin makuuhuoneen oven ja olin vähällä kiljaista: Nuppu tuijotti minua intensiivisesti keittiönpöydältä, jonka päällä se jostain käsittämättömästä syystä makasi ja päivysti oveamme kuin dobermanni! 

 

Näin jälkikäteen asialle voi jo nauraa!

Ihmettelin hetken Nupun touhuja, mutta jätin sen partioimaan ja jatkoin matkaani ihmisten hiekkikselle. Olin säikähtää uudemman kerran, kun yhtäkkiä ovi aukesi riuskalla tassun nykäisyllä! Nuppu pöristeli sisään ja heittäytyi vessan lattialle kierimään, kiehnäämään ja venkuroimaan kuin viimeistä päivää. Kun palasin Nuppua riittävästi vatkattuani peiton alle, vaadittiin paljon tahdonvoimaa, etten herättänyt miestä kuulemaan kertomustani Huppeli-Nupun uusimmista höpsötyksistä!

Vähän jäi mietityttämään, että mitähän muuta Nuppu vielä yön aikana hassutteli.

Aamulla Nuppu oli onneksi jo ihan oma itsensä. Sovimme, että jos se haluaa jatkossa välttää paastot ja huppelit, sen ei missään nimessä kannata haihtua paikalta iltaisin hammaspesun kinttailla.

 

”Lupaan, äiskä”, Nuppu huudahti ja pesi pöksynsä kissanmintunraikkaalla kielellään.