Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hollanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hollanti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Heinätuppoturinoita


Heinäkuu on kuukausista ehdottomasti lölleröin. Koiranputket ja hiirenvirnat kasvavat kaksimetrisiksi liehukkeiksi ja peittävät alleen kaiken älyllisen toiminnan. Vaikka elämme oikeasti vasta virkeintä kesäkuuta, blogikalenterimme on kiepsahtanut ilmeisesti kuukautta edelle aikaansa. Postaukset eivät rullaa, vaan jäkälä on tukkinut tämän kissaemon aivorattaat eivätkä Nuppu ja Jujukaan ole keksineet karvanlähtöä tai aurinkoläikissä makoilua jännempiä tempauksia.
 
”Zzzz zzz zzz zzzz....”
”Ai moi... Tuota noin... Joo, on ilmoja pidelly.”
”Ja mitä sä mama huijaat, ettei ois muka tapahtunut mitään?
Kun kävihän meillä esim. vieraita Hollannista asti!”
”Ne käytti musta sanaa 'schatje' eli kirjaimellisesti suomennettuna mussuhanipallukka.”
”Ja muistatko, mama, mitä se tuulimyllymaan miekkonen sanoi, kun mä pönkkäilin
päätäni sen naamaa vasten ja nuuskutin sen ulkomaista hiuspehkoa niin, että sua vähän nolotti?”
 
”Se sanoi, että voisi ottaa mut mukaan sinne Alankomaihin.
Muistaakseni 'mee nemen' tai jotain sinnepäin.”
”Ois ehkä pitänyt lähteä messiin, kun vähän holtsujen jälkeen sä, mama, lähdit
sinne Itäisen Mummulan tietämille pukkihyppelemään vanhojen koulukaverien
kanssa ja roikkumaan liikkasalin renkaissa kuin mikäkin mamakatti.
Ja me vaan jäätiin Nupun kanssa kotiin iskää vahtimaan. Tosi kivaa.”
”Mutta älä nyt hermostu, äiskä. En mä oikeesti sua hylkää,
kun meillä on se yksi temppukin vielä ihan kesken...”
”Niin, just se temppu, mihin liittyy se tuliainen, jonka toit Mallorcalta.”

”Niin kauan kuin namuja tippuu, niin voidaan molemmat nukkua
huoletta aurinkoläiskissä ja vähän hurinapöristäkin silloin tällöin.”

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänään jotain ihan muuta, mutta Juju näemmä vei karvat suustani (toiveajattelua). Yritämme virittäytyä linjoille vielä viikonlopun aikana mansikkaisissa merkeissä, ja kamera aikoo seurata myös kissabic-treenejämme, mutta mahtaisiko teiltä lukijoilta irrota hauskoja ideoita Hupsujen kesän kuivattamaan blogiin? Kuka keksisi seuraavan blogihaasteen ja nakkaisi sillä meitäkin?
 
Nuppua ei tosin saa nakata kuin lentopusuilla! Mutta niitä toivotaan PALJON!
Hauskaa viikonloppua kaikille! Onko kellään
 muulla aivot jo kesäisesti tyhjäkäynnillä?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Valvottua väriterapiaa

Viime viikkojen aikana kodissamme on nähty kummallisia plänttejä: taivaisen valon lämmittämiä läimäreitä, joihin talven hailakoittamien kissaeläinten on ollut hyvä pötkähtää akkujaan lataamaan. Itsekin olen yrittänyt nyhtää auringonsäteistä lohtuenergiaa, sillä kevätväsymys alkaa painaa jo pahasti päälle. En malttaisi odottaa hetkeä, jolloin puut ja ruoho taas vihertävät ja tienvarsille putkahtaa iloisen värisiä kukkasia. Vakavinta värinpuuteangstiani helpotti onneksi pirteä tulppaanikimppu, jonka mieheni muilutti korkean hyllyn päälle naistenpäivän kunniaksi.
 
”Meidän emo tykkää näistä tuulimyllymaan rehuista, koska se on
tanssahdellut niiden seassa jo kauan ennen meidän aikaa.” (1)

Koska tulppaanit ovat kissoille myrkyllisiä, kukkaparat joutuivat elämään melkoisessa karanteenissa Hupsuttamon katonrajassa. Pikkuhampaat eivät päässeet kertaakaan naksuttelemaan hazardöösejä somisteita, mutta halusin antaa sinisten silmien nauttia oranssin ja keltaisen sävyistä edes hetken verran, ja siksi järjestimme uskaliaat kuvaukset, jotka olivat kuin pala kauneinta tropiikkia.
 
Katsoa saa, muttei koskea! (2)

Niin herkkää ja unenomaista (3)

”Hoi, tulp! Hoe gaat het met jou?” (4)

”Ihan tuntuu kyllä Hollannilta, kun yläkerrassa klopsutellaan
yhä puukengillä ja nessun edessä levittäytyy tulppaanipelto.” (5)

”Ruffe, hei! Ethän säkään syö tulppaaneja? Kun mä tahtoisin niitä hääkimppuun.” (6)

Juju ei maistellut kukkasia, vaikka ko. kisumisu tässä fotossa vähän vihertääkin. (7)

”Tuoksu on oikein keväinen, joten kyllä näitä kohta kukkapenkeissäkin nähdään, mama!” (8)
Joko teillä muillakin on keväänkaipuu? 
Entä mikä kuva miellytti silmää kaikkein eniten?

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kassi-Elmo

Joskus Nuppu ei voi ymmärtää veljeään sitten alkuunkaan. Juju on tunnetusti kapinallinen nuorimies, ja mikäs sen trendikkäämpää, mutta viime aikoina poitsusta on tullut hivenen liiankin katu-uskottava. Se pössyttelee itsensä tilaan, jossa se heittää kuperkeikkaa kuin pieni, karvainen permantovoimistelija. Koska Jujun yhteydet ulkomaailmaan ovat erittäin rajatut, se ei voi diilata itselleen mitä tahansa virvokkeita. Niinpä se tyytyy täysin laillisesti huumaavaan tuotteeseen: kissanminttuun.

Juju haaveilee kesästä Amsterdamin jokilaivaoilla.

Mjaaauuu, kissanminttua!

Mistä Juju sitten saa tällaiset pään nolosti sekoittavat tuotteet? Voisi luulla, että se olisi moukunut tai viittonut tilauksensa jollekin ikkunan takana hiipivälle sliipatulle kujakatille, mutta ei. Totuus on niinkin karmiva, että oma "iskä" tuo kauppareissuiltaan tällaisia kyseenalaisia leluja. Uusimmassa hupsutuksessa yhdistyvät Jujun kaksi suurinta intohimoa: paperikassit ja kissanminttu. Siinä missä ennen muinoin muotia oli "wash & go", tilalle on tullut "scratch & sniff", eli sangaton paperikassi, josta eritty raapiessa kissanminttua. Nuppu ei kestä katsoa, kuinka antaumuksella Juju ruskeassa pussukassa rapistelee. Yksi asia on varma: Nupusta ei tule ikinä Kassi-Almaa, sillä Kassi-Almat eivät pääse Voguen kanteen.

Nupun tulevaisuus näyttää näin kirkkaalta,
eikä menestykseen tarvita kissanminttukokeiluita.

Kassi-Elmo Juju sen sijaan esittelee mielellään
uuden pössytuoteensa, Supercat-luolat.
Luolaan on pakko päästä, oli se sitten maassa tai puussa.

Mutta hetkinen? Mitenkäs tämä katti puuhun lennähti? Kassi-Elmo taisi tehdä Dumbot.
Mitä pidempään Juju puussa kökkii, sitä enemmän sitä hymyilyttää.

Mitä kauemmin tämä meno jatkuu, sitä pikemmin nähdään tällainen ilmoitus...

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Paluu Hupsuttamoon

Viimeisen viikon olen viilettänyt tuulimyllyjen katveessa Hollannissa ja vastaanottanut päivittäin useita raportteja kahden karvapalleron luksuselämästä "mummin" hellässä huomassa. Nämä onnenräggärit saivat nukkua sängyssä kaikki yöt, niillä kävi runsain määrin vieraita, ja niitä leikitettiin, ihasteltiin ja harjattiin enemmän kuin koskaan. Aloin äidin viestejä lukiessani olla jo hieman huolissani, mahtaisivatko muruset enää hyväksyä meitä "elättäjiä" laisinkaan takaisin. Onneksi Juju oli sentään osoittanut kaipauksen merkkejä moukumalla ulko-oven edessä töistäpaluuaikaamme. Nuppu sen sijaan oli touhunnut niin kuin Nuppu aina touhuaa. Sen elämä pysyy vankasti raiteillaan, kunhan rapsutusten ja ruoan määrä on vakio.

Tämä nuppu sai minut kaipaamaan Nuppua suunnattomasti!

Nämä tulppaanit olivat virkkuja kuin Pikkukissi.

Haarlemissa tapasin tällaisen pikku kaverin. Se näytti pennulta,
mutta tiedän jo kokemuksesta, että kyseessä oli normaalin kokoinen
aikuinen, jonka ragdoll-vääristyneet silmäni vain mielsivät pieneksi.

Tällaisenkin näyn kännykkäni tallensi. Jostain syystä
puolet kuvistani esittävät jonkinlaisia karvaotuksia.

Niin kuin tämäkin... Possumaailman Nuppu ja Juju.

Saavuimme kotiin eilen illalla yhdentoista jälkeen, ja ensimmäisenä vastaan hipsutti yllättäen Nuppu. Se näytti tunnistavan meidät ja tuli heti tutkimaan isoja reppujamme. Myös Juju töpsötti paikalle ja päätyi heti syliini pusuteltavaksi. Se painoi päänsä kaulaani vasten eikä edes yrittänyt esittää, ettei olisi kaivannut "mamaa". Yön kissat saivat liehittelymielessä nukkua kanssamme, sillä olihan minun voitettava takaisin niiden ylenpalttinen rakkaus. Niinpä minua ei edes haitannut, vaikka jouduin keskeyttämään puoli yhdeltä ininäksi muuttuneen nujakan ja takavarikoimaan kello neljältä Jujun pahvilaatikon. Hitusen myöhemmin heräsin, kun Nuppu kiskoi hiusrenksua nutturastani. Otin renksun unisena kokonaan pois ja piilotin sen yöpöydän kauimmaiseen kolkkaan. Puoli viideltä tosin kuului epäilyttävää ääntä ­­– ikään kuin joku heittelisi samaista renksua parketilla – ja molemmat kissathan siellä lattialla leikkivät riemumielin, kunnes sensuuri iski taas salaman lailla. Loput herätykset olivat lempeämpiä suukoista nuolemiseen ja kehräyksestä peiton alle mönkimiseen. Niin ihanaa kuin reissaaminen onkin, parasta on aina palata kotiin omien hupsujen luo.

Kerrankin tajusin olla törsäämättä tylsiin tuliaisiin
ja ostin paketillisen kevään värisiä hiuslenkkejä.
Lenksut olivat jättimäinen hitti varsinkin Nupun mielestä.
Se ei tiennyt, millä lenksulla se leikkisi, joten se leikki niillä kaikilla.

Näin pääsiäisen kunniaksi kiipeilypuuhun ilmestyi yksi tipu lisää...
Nuppu toivotti tipusen tervetulleeksi mutta vannotti sitä jättämään lenksut rauhaan.

Iloista pääsiäistä kaikille lukijoille! Toivottavasti teitä vielä on jäljellä pitkästä tauosta huolimatta! :)