lauantai 14. toukokuuta 2016

Pikku Prinssi

Olipa kerran pikkuinen prinssi nimeltä Juitsi Mammanpoika I, joka asui asteroidilla nimeltä Hup5ul4. Samalla taivaankappaleella piti majaansa myös emokissi, joka yritti kasvattaa Juitsipuppelista ISOA ja VANTTERAA poikaa. Vuodet vierivät, mutta Pikku Prinssistä ei koskaan tullut paksuposkista kollinpylleröä. Se pysyi aina sorjana Pikkukissinä, kunnes emo alkoi jo vähän huolestua. Vaikka ei siis muuten koskaan stressannut mistään turhasta saati ollut neuroottisuuteen taipuvainen.
 
”Älä suotta säiky, mama. Isoja XXL-kissojahan tässä ollaan!”
 
Mama sai kuitenkin slaagin nähdessään Pikku Prinssin, joka ei todellakaan
ollut kolmimetrinen vaan ihan vain pikkurillinpään kokoinen minililliputti. 

Niinpä Juippisuikale joutui lihotuskuurille. Asteroidille kannettiin jos jonkinlaista täsmätuotetta karitsanlihasta naudanrasvajauheeseen. Mutta koskiko Arvon Prinssi lampaasen? Eipä koskenut, vaan käänsi kiireesti kuononsa kohti toista tähteä oikealta.

 
Entä söikö nuori siniverinen naudanrasvajauheella
höystettyä herkkuruokaa? Arvatkaapa kaksi kertaa.


Pikku Prinssi ei ymmärtänyt, miksi sen pitäisi olla kymmenkiloinen räggärinmötkäle, sillä eikö moisia ole maailmankaikkeudessa jo yllin kyllin? Veristen lihakimpaleiden jäytämisen sijaan Pikku Prinssillä oli mielessään jotain rauhanomaisempaa.

 
Se alkoi kasvattaa babobab-puita.

Kun asteroidin toinen kuninkaallinen, pyöreäposkinen Nuppu Ruffenbeibi I, nassutti ahmattipossuna niin hepat, possunsydämet kuin peuramössötkin, Pikku Prinssi vain vaali ruipelona kaalimaataan.

 
Nuppu Ruffenbeibi oli Pikku Prinssin mielestä vaativa ja turhamainen,
planeetan ainokainen ruusunnuppu. Niin pullea ja soma.

Pikku Prinssi ei kuitenkaan antanut periksi. Se mietti elämän tarkoitusta ja kysyi
emolta kaikki filosofiset kysymykset, kuten miksi baobabit kasvavat niin hitaasti.

Lopulta pitkä odotus päättyi, ja Pikku Prinssin tuli aika niittää kylvämänsä sato:

 
Mutta ei kai viidakossa vaaninut jokin kammottava karvamato
valmiina nielaisemaan Pikku Prinssin kokonaisena?

Ei sentään, vaan Herra Nuoriherra sai vihdoin iskeä hampaansa
kuitupitoiseen purtavaan. Mutta arvatkaapa, maistuiko se?

”Yääks!” Pikku Prinssi piipitti eikä hamunnut baobabeja enää koskaan.
 
Niinpä emo toi viimeisenä oljenkortenaan metsästä tuoretta heinää.
Ja silloin alkoi maistua. Nimittäin leikki! Kalorit kuluivat, ja paino putosi.

Vaikka kotiasteroidillamme ollaan periaatteessa raksuja vastaan, päätti tämä kissaemo lopulta turvautua niihin lisäravintona, jotta Pikku Prinssistä kasvaisi vielä joskus Täydellinen Aikuinen. Ei tietenkään mikään tylsä, huumorintajuton kollinmötikkä vaan vain pikkuisen tuhdimpi poika, joka pysyy silti aina sisimmässään Pikkukissinä. Pienenä nirsona prinssinä, jota emo rakastaa ihan hirmuisesti.

Iloinen uutinen on, että pienet raksuannokset ovat lisänneet Pikku Prinssin
ruokahalua, ja parin viikon sisällä painoa on tullut lisää jo parisataa grammaa!

Prinsessalla olisi vielä yksi muistutus tähän loppuun:

 
”Nyt on käsillä viimeiset hetket osallistua arvontaan! Jos ette ole sitä vielä tehneet,
niin käykääpä lukemassa edellinen postaus ja kommentoikaa alle, että Nuppu is
the best. Aikaa on vielä tänään lauantaina 14.5. puoleenyöhön saakka. Hopi, hopi!
Tällä hetkellä voiton mahdollisuus on emon laskujen mukaan melkein 8 prosenttia!”

28 kommenttia:

  1. Toiset on hoikkia, toiset ei! Hyvä kuitenkin, että ruoka maistuu. Syömättä ei selviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana! :) Ei vain ole hyväksi hoikistua ja hoikistua. Onneksi nyt Puippana on saanut taas lisää ruokahalua pikku alkupalojen ansiosta. Ja oikeasti Nuppukin on timmi tyttö eikä yhtään pullea. Emo vain taas vähän vitsaili toisen pikkuisen karvapörheydellä.

      Poista
  2. Raksut on parasta!!! - Max

    Ruffenbeibi :D - emäntä

    Miksi pitäisi olla lihava jos ei halua? Hoikkuus kunniaan! - Pepsi 3,5 kg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidäkään olla lihava, Pepsi! :) 3,5 kg on juuri sopiva punnitustulos. Juippa vain on joskus painanut puoli kiloa enemmän kuin nyt (tällä hetkellä 4,7 kg) ja on koko ajan ollut suippenemaan päin. Emo vain haluaa varmistaa, että poitsulla on tarpeeksi polttoainetta ja kaikkia ravinteita riittävästi. Eikä Nuppukaan oikeasti ole pyöreä muun kuin tuuhean karvansa ansiosta. Tämä kissaemo ei vain aina malta olla ihan tosissaan.

      Poista
  3. Voisin antaa Oivalta Jujulle parisataa grammaa ihan iloisesti. Meillä asuu ruokaa intohimoisesti rakastava möllykkäköllykkä, joka saisi taatusti näyttelyyn erehtyessään palautetta maharöllykästä. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun voisikin tehdä tuon vaihtokaupan! :)) Hyvin solakalta Oiva silti kuvissa näytti - mutta ovelana kissana saattoi vähän venyttää masuaan kuvaa varten. :-D

      Poista
  4. Oi Juju, oot niin komee! <3 ja meillä on yhteinen leikkikin! Ruohosillahan ei minunkaan mielestä voi muuta tehdä kuin leikkiä, ja kaiken oudon ruuan kans pitää nirsoilla :) -Mimmi

    Hyvä juttu, että taikaraksut maistuu ja Juipsteri kasvaa toivotulla tavalla :) Meillä varmaan kissat kuihtuis olemattomiin, jos ei raksuja olis tarjolla.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mimmi! <3 Meidän treffeillä ei illalliseen aikaa tuhrattaisi vaan tehtäisiin vain kivoja juttuja, esim. just tota ruohonkorsifutista - ja parit nenäpusut voitaisiin vaihtaa. - Puippi

      Mäkin olen vähän ajatellut, että kohta tuo Juju on ihan oikeasti pieni höyhen enää. Se on oikeasti niin nirso, että täytyy jollain houkutella kupin ääreen. Onneksi raksut ovat muistuttaneet taas sporttipoikaa syömisen mukavuudesta.

      Poista
  5. Toivottavasti raksukuuri ei muuta pikku prinssiä pulleaksi prinssiksi, mutta tuskinpa sentään :D Oot Juju täydellinen kissaherra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kehrää kiitokseksi ja lupaa, ettei mussuta raksuja liikaa. Kuka nyt Veli Pontevaksi tahtoisi muuttua. :)

      Poista
  6. Kovin teidän pikku prinssi muistuttaa meidän herraa, jolle kelpaa raksut ja katkaravut :)

    VastaaPoista
  7. Sofikin vois lähettää parisataa grammaa! Olga taas ymmärtää Juitsia hyvin. Ne märkikset ja lihat on aika epäilyttäviä, raksut on nameja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jujulle tekisi hyvää Sofinkin ylimääräiset grammat - ellei sitten Olga haluaisi ottaa niitä vastaan! :) Lohdullista, että löytyy muitakin nirppanenuja.

      Poista
  8. Hih, tuttu tarina. Mekin ollaan kovasti koitettu lihottaa Jacksonia, mutta se on taas vaan laihtunut, kun juoksee ympäriinsä kuin tuulispää aamusta iltaan. Ruokaakin on kyllä mennyt nyt enemmän, mutta kulutus on ollut kovempaa. Ehkä täytyisi ottaa meillekkin raksut taas vähäksi aikaa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jujukin on melkoinen tuulispää, joten sikäli varmaan voi olla turvallisin mielin. Vähän silti huolettaa tuo painon putoaminen, joten hyvä on herätellä vähän ruokahalua raksahtavalla. Makupalojen jälkeen Juippa usein menee santsaamaan märkäruokaa ja lihojakin.

      Poista
  9. Pitäiskö meidän lähettää täältä maalta teille muutamat rotat niin niillä tulis painoa lisää! Toskn saman verran kaloreita kuluisi kun yrittäs saada mokomat siimahännät kiinni... no, toivottavasti painoa saat Juju lisää raksujen avulla! Terveisin maalaisserkut Misu, Misse ja Pipsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, melkein jo sanoin, että lähetä vain pari keltahammasta tännepäin, mutta tosiaan voisi käydä niin, että kaloreita kuluisi kaikilta vähän liika. Multa kauhun kiljuntaan ja kateilta metsästykseen. Ja Nuppu sen rotan varmaan lopulta nappaisi. :)

      Poista
  10. Meillä ollaan melkoisen nirsoja, mutta naksut maistuvat tasaisesti. Kiva, että Juipille ovat tuoneet painoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ilo nähdä, kuinka Juitsi syö. :) Toivottavasti Juju pääsee taas yli viiden kilon. Enempää ei tarvitse pyöristyä. :)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää ilman lisäkilojakin mutta toivottavasti naksukuuri tuo toivottua lisäpainoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti on prinssin ruokahalu jo kasvanut - eikä masukaan ole uusista herkuista seonnut.

      Poista
  12. Voi sentään, ihan liian jännäksi meni ja ettei ruohokaan kelvannut ! Onneksi raksut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian usein on tuo söpö pieni nekku nirpistynyt. Mutta hyvä, että raksut ovat muistuttaneet, että syöminen on ihan mukavaa puuhaa muiden touhujen välissä.

      Poista
  13. Meiltäkin voisi Juju ottaa grammoja pois Cocon massusta! Meitä myös huvitti Ruffenbeibi Nuppu :') Onneksi paino on jo nousussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole löytänyt vieläkään niitä Acanoita (täytyisi mennä Itikseen), mutta nyt meillä on ollut väliaikaraksuina noita Cocoja. :-D Niissä lukee oikeasti Coco - unohdin korostaa asiaa postauksesssa, mutta se huvitti meitä kovasti. =)

      Poista
  14. Voi Juju, kyllähän nyt ruokaa pitää syödä! :D Eemeli antaisi varmasti ilomielin osan ruokahalustaan Jujulle, eikä Eemelin ruokahalu edes vähentyisi ollenkaan koska se on ääretön! :D Meidän neiti voisi myös luovuttaa pari senttiä vyötärönympäryksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei nämä senttisiirrot oikein vielä nykytekniikalla onnistu. Mielellään otettaisiin kyllä Juipille vähän lisäpehmuketta. :) Mutta onneksi raksut ovat sopineet (ja maistuvat veteen uitettuina) ja ruokahalu kasvanut.

      Poista