sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Nerokas haastattelu

Nupun ja Jujun suosikkikoira, amerikanbulldoggi Nero, on esittänyt niille jännittävän haasteen. Vastattavana olisi nyt viisi kiperää kysymystä ja kehotuksena innostaa mukaan uusia karvakuonoja.  Säännöt tuntuvat melko lailla selviltä. Kas tällaiset ne ovat:

Haasteen tehtävänä on
1. Vastata saamiisi kysymyksiin.
2. Keksiä viisi uutta kysymystä.
3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Vaikka yleensä kirjoittelen omavaltaisesti Nupun ja Jujun puolesta, tällä kertaa ne saavat tulla luvan kanssa itse näppistä lätkyttämään. Toivottavasti kyynärpäämeininki jätetään ruokakupille, eikä kenenkään tassu mäjähdä virransammutusnäppäimelle niin kuin yleensä...

Nyt niitä kyssäreitä tulemaan!


1) Mieluisin tv-ohjelma?

Nuppu: Parasta seurattavaa on Netflixin The Happy Cat" -leffan traileri. Sitä katson pää kallellani, ja saattaapa suustani kirvota muutama "mmmmih" ruudulla pomppiville pikkulinnuille ja hiirulaisille.

Juju: Kun muut katsovat televisiota, minä kiipeilen sen takana. Kun muut laittavat leffatykin laulamaan, minä istun jo sen päällä (mutta vain hetken, sillä "iskälle" tulee jostain syystä kiire saada minut syliinsä). Toisinaan olen sentään mukana katseluelämyksessä: loikoilen ihmisemon päällä, ja silmieni edessä vilkkuu suloisia unikuvia.

Tositeeveessä Juju.

2) Miksi kissat syö eri nappuloita kun koirat?

Nuppu: Nappuloita...? Eli papanoita... eli raksuja? Missä on raksuja? MÖRRRRIUH! Syövätkö koiratkin raksuja, ja miksei kukaan anna niitä minulle? Koiran raksuja tähän kuppiin, kiitos!

Juju: Luulenpa, että Neron nappulat saisivat häntäni vispaamaan niin kovaa, että se voisi vaikka irrota. Jos Nero taas söisi minun raksujani (joita saan välillä niin sanotusti tiskin alta), hän saattaisi haukkumisen sijaan alkaa mouruta, kirnuttaa tai (jos oikein pahasti kävisi) mihhata.

Tiedän kyllä, missä niitä on.
Eikä auta,vaikka tassua antaisin.

3) Kesän paras tuoksu?

Nuppu: Mummin käsivoide tuoksui hempeiltä kesäkukkasilta. Tuoksuin itsekin yhtä namilta, kun hän innostui minua silittelemään. Ei sillä, etten muuten tuoksuisi hyvältä, sillä nuuskun kuulemma luonnostani ihanalta ympäri vuoden. Quattro stagioni siis.

Juju: Taisin haistaa kaikkien aikojen ihanimman parfyymin juuri hetki sitten, kun emo saapui kotiin musta samettipotta päässään. Jalassaan sillä oli kireät joustohousut ja jaloissaan mustat, varrelliset kumitohvelit täynnä eksoottisia tuoksuja. Hansikkaat vihikuonotin sentti sentiltä, ja kutittelinpa viiksilläni myös emon pölyn peittämiä käsivarsia ja auringon suolaamaa nenää. Luulen, että tuoksu, josta kiinnostuin, on itse asiassa eau de islanninhevonen.

Mmmm, apilankukkia, heinänkorsia, sahanpuruja...
Vivahteita pörröisestä karvasta ja tuulen tuivertamista jouhista...
Häivähdys töltistä hiekkatiellä ja kiitolaukasta voikukkapellossa!

4) Jos et olisi kissa niin mikä eläin olisit ja perustelut?

Nuppu: Olisin melko varmasti luppakorvakani. Porkkanoista tai salaatista en ole kiinnostunut, mutta olen yhtä pehmoinen ja hupsu pupeltaja kuin monet jänislajikkeen edustajat. Onpa minua verrattu myös pikkuruiseen teddynalleen, koska olen yhtä pörröinen lyllertäjä ja herttainen talviunikaveri.

Juju: Olisin varmaankin koira, tarkemmin sanottuna bordercollie. Mama on arvellut, että olen jo nyt puoliksi sellainen, sillä selvitän pujotteluradat, tunnelit ja korkeatkin esteet leikiten. Saattaisin olla myös villi ja vapaa mustangi tai savannilla lönköttävä leijona.

Pupu mikä pupu.

5) Ihmisen kolme parasta ominaisuutta?

Juju: MAMAAA, UU-UU-UU! <3 Vaikka joskus voisi luulla, että ihmisissä olisin erityisen ihastunut heidän kykyynsä avata peukalon avulla kanaherkkupussi, tämä piirre on vasta toisella sijalla. Paras ominaisuus on ehdottomasti seuranpito. He keksivät hauskoja temppuja, saavat strutsihiiren liikkumaan ja jopa lentämään, harjaavat, silittävät, ottavat syliin, pussailevat ja höpöttelevät hassuja. Ihmisten jalat ovat ominaisuus, josta pidän erittäin paljon. Niiden päälle on hyvä käpertyä nukkumaan, ja niitä on myös mukava nakertaa. Erityisesti pohkeista ja varpaista.

Nuppu: Kaikki kolme ominaisuutta liittyvät palvelualttiuteen ja kykyyn ymmärtää hienovaraisia vinkkejä. Sananen vain, ja he tottelevat, oli kyse sitten ruoan antamisesta, peiton alle päästämisestä tai masurapsutuksista. Niitä raksuja vain ei jostain syystä tipu. Siitä pieni miinus.

Mama tietää, miten kuuluu rapsuttaa.

Koska kone on vielä ehjänä ja tiedostot tallessa, kirjaan seuraavaksi ylös Nupun ja Jujun kysymykset. Me olemme suurelle yleisölle harmillisen tuntemattomia (lukupiirimme on pieni mutta sitäkin arvokkaampi!), ja moni tutuistamme onkin jo haastettu mukaan. Vienosti naukaisten ehdotamme kuitenkin, että jos suinkin ehditte ja haluatte, niin meistä olisi mukava kuulla, kuinka Marraskuun muruset, Karvakorvien valtakunta, Kissaklaani, My Ragdolls ja Small Paws Big Results vastaisivat. Kuka tahansa muukin saa osallistua haasteeseen, jos siltä tuntuu – me lukisimme vastauksia innosta huristen.

Tässäpä kysymykset:

1. Mikä olisi sinulle sopiva intiaaninimi?
2. Mikä touhusi sai omistajasi viimeksi nauramaan?
3. Mitä toivot kesän tuovan tullessaan?
4. Minkä taikavoiman haluaisit ja miksi?
5. Kuinka pidät huolta suloisesta ulkomuodostasi?

(HUOM! Nuppu haluaisi lisätä kuudennen kysymyksen Rufukselle: Kuinkahan paljon kyseinen herra tykkää Nupusta asteikolla yhdestä kymppiin + minkä takia?) :o)

Entäs jos vastaus on 4,5?! Tykkää, ei tykkää, tykkää...?

6 kommenttia:

  1. Oli kyllä niin perustellut ja hyvät vastaukset ja vielä upeat kuvat siinä mukana, siellä varmaan vietetään joka päivä 'kissanpäiviä' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eiliset haikut opettivat meidät syvällisiksi, ja niinpä nämä kysymykset käsiteltiin perin juurin. :-D Aika kattimaisia päivät tuppaavat kyllä olemaan...

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Vastaamme oikein mielellämme! Terkkuja myös Muusalta ja Nelliltä! :) 🐱🐱🐶

    -Yoda🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, ja kiitos terkuista! :) Odotamme kiinnostuneina vastauksia.

      Poista
  3. Kiitosta haasteesta, yritän tehdä tämän mahdollisimman nopeasti kunhan laiskuudestani jaksan. Pidetään nuppua vielä sen aikaa jännän äärellä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppuliini on kuin tulisilla hiilillä, mutta lohdutan sitä, että vastaus kyllä vielä tulee, eikä Ruffe ole unohtanut sitä. ;)

      Poista