Tähtioppilaan edistysaskelia

Eilen oli tuiki tavallinen toukokuinen tiistaipäivä. Ei mitään uutta auringon alla, kunnes saavuin kotiin töistä ja tanssitunnilta ja sain Jujulta poikkeuksellisen riehakkaan vastaanoton. Se oli selvästi odotellut minua, sillä se suorastaan villiintyi paluustani: juoksenteli ja hyöri ympärilläni ja kiivetä rapisteli kiipeilypuuhun korvat formuloina. Kun silitin sitä, se pötkähti lepotasolle niin riemukkaan velttona, että oli vähällä lerpsahtaa reunan yli. Samalla sen pikkuinen kehruumoottori käynnistyi, ja Juju sulkeutui pehmoiseksi keräksi käteni ympärille.

Jujun vaihtoehtoinen leikkiinkutsu näyttää tältä. Se kuulostaa narinalta
ja ilmenee myös viherkasvien nakerteluna.

Yltiöpäisen villistä tervetulotoivotuksesta innostuneena päätin järjestää Jujulle erityismukavan illan, johon kuuluisi koulutusta, leikkiä, harjausta ja yleismaailmallista suukottelua. Juju taas oli varannut minulle monta tähtihetkeä, joita olen odottanut jos nyt en koko elämääni niin ainakin useita kuukausia. Viime marraskuussa kirjoitin päivityksen kissankouluttajan aivopähkinöitä, jossa tunnustin ikuisuusongelmamme: olen opettanut Jujun nostamaan lelun suuhunsa, mutta minulla ei ole ollut aavistustakaan, kuinka saisin sen tuomaan lelun minulle. Vaan nytpä on! Eilen Juju hoksasi homman sattumalta itse, ja minä olin skarppina naksuttimen kanssa. Pudotin lenksun Jujun sivulle ihan sen viereen, joten Juju vain kääntyi paikallaan, nosti lenksun suuhunsa, suoristautui ja pudotti lenksun eteeni. Silloin naksautin, kehuin kamalasti ja annoin ruhtinaallisen palkinnon. Juju tajusi jälleen homman heti, ja kun tuo piste saavutettiin, saimme tempun hallintaamme! Nyt voin lisätä vähitellen välimatkaa, kun Juju ymmärtää, että naksaus tulee vasta silloin, kun lenksu nököttää nenäni alla.

Oikeaoppinen alkutilanne on siis tämä. Aiemmin tein virheen heittämällä lenksun
liian kauas tai pudottamalla sen liian lähelle eteeni. Molemmissa tapauksissa Jujun
oli lähes mahdoton tehdä vahingossa oikein.

Kun lenksu oli nyt riitävän lähellä, Jujulle tuli houkutus
tarttua siihen. Mutta kuka kissa nyt mutkalla tykkäisi olla?

Niinpä Juju sitten oikaisi itsensä! HEUREKA!

Olisin tyytynyt tähän oivalluksen tuomaan riemuun, mutta Jujulla oli vielä hihassaan yksi ihana yllätys, joka nostatti hellyttävyydessään kyyneleet silmiini. Kirjoitin helmikuussa hieman katkerahkon tilityksen Mato Matala matkustaa, jossa kerroin Jujun ja mieheni yhteisestä rituaalista nimeltä matkustus. Siinä Juju hilautuu mattoa pitkin kyljellään ja ponnistaa aina vauhtia mieheni käsistä. Kesti kauan ennen kuin edes näin tuon tempun, eikä Juju suostunut tekemään sitä ikinä minulle, vaikka kuinka kerjäsin. Mutta eilen tähänkin tuli muutos: kun tulin hampaita pesemästä, Juju odotti minua oven toisella puolella ja kellahti kyljelleen eteisen matolle. Mieheni sattui näkemään tilanteen ja väitti, että Juju haluaa matkustaa. Kyykistyin äkkiä ja asetin innosta tärisevät käteni ponnistuslaudaksi varmana, että Juju huomaisi haparoinnin ja jättäisi reissut väliin. Se teki kuitenkin matkustustempun pariinkin kertaan, enkä olisi voinut kuvitella hupsumpaa ja suloisempaa päätöstä päivälle, jolloin tehtiin historiaa monella tapaa.

Iltaleikkeihimme kuului myös tämä kilisevä pallo,
jota Juju osaa työnnellä pyynnöstä kuonollaan.

Jujusta on myös ihanaa pudotella palloa tunneliin tai
hyökätä sen kimppuun tunnelista käsin niin, että pallo
sinkoutuu ilmaan kuin tykin suusta.

Kun minä ja Juju leikimme ja kouluttauduimme, Nuppu luki Madonnan elämäkertaa.
Toivottavasti kirjastossa ei huomata lievästi järsittyä päänauhaa. Jujun mielestä
taas on ajanhukkaa lukutoukkailla, kun tarjolla olisi sporttistakin ajanvietettä...