torstai 13. maaliskuuta 2014

Vinoviiksiset filmitähdet

Kiireisen viikon vilskeessä hupsuttelu ja höpsötys on jäänyt hieman vähemmälle. Ei sillä, etteivät Nuppu ja Juju olisi tarjonneet tassujen täydeltä tilannekomiikkaa, mutta aika vain ei ole riittänyt laajamittaiseen raportointiin. Niinpä tartuimme haukkana Janinan blogin haasteeseen, eli esittelemme tällä kertaa kuvia, joissa kaikki ei mennyt niin kuin ”Kattsöössä”.


Toivon, etteivät hieman hassunkuristen poseerausten ja kuvakulmien esittely pilaa Nupun orastavaa malliuraa tai vaaranna Jujun uskottavuutta syvällisenä runopoikana. Minusta omat pienet söpöliinini ovat aina maailman kauneimpia – niin silmät sirillään kuin korvat lurpallaankin.

Juju hurrrrjan pienenä ja pätevänä.
Taustakin on tosi vakavasti otettava.
Epäsymmetrinen unikissi
Näin reipas poitsusta tuli isona. <3
Komistuksen nätti sirrisilmäsisko. <3
Tötterö saa solakan neidon näyttämään helposti
tuhdimmalta kuin se onkaan...
Kameraan on tallentunut myös tuhmuuksia.
Nuppu täysin väärällä puolella lasiovea! Error, error!

8 kommenttia:

  1. Ihania ja hauskoja kuvia oot löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Yleensä tuhoan kaikki vähemmän onnistuneet otokset, mutta täytyykin pitää niistä hauskimmat tallessa. On jotenkin lohdullista, että niinkin kauniista eläimestä kuin kissasta voi saada ei-niin-mairittelevan kuvan. Ihmekös sitten, etteivät omat kuvat aina miellytä silmää. :-D

      Poista
  2. Kovasti täällä ihmettelen miksei minun kommenttajni julkaistu :( Mutta jos ne sielä jossain näkyy niin tämän viestin voi vaikka poistaa. Mutta josne joutui kadotukseen niin :(((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitämitämitä? :-o Nyt on kyllä jotain vialla, kun en ole kommenttia edes saanut! Ehdinkin jo hätääntyä, että missä olet, kun ei ole kuulunut mitään. Ja nyt vielä kiinnostaa, että mitähän kommentoit? :-o Tyhmä Blogger...

      Poista
    2. Blogger on kyllä aivan typerä.. :( No kommenttini meni jotenkuinkin näin!

      Juju on kyllä ollut pienenä ihan samannäköinen kuin Rufus, niin pieni ja hoikka. Karvan kasvattamisesta ei ole tainnut tulla yhtikäs mitään ja kauluristakaan ei ole tietoa. :D Mutta on silti (Tähän kirjoitin pari kertaa Nuppunen..) Juju on oikein suloinen ja ihana. Minä vain suosin enemmän niitä ihan överi karvaisia ja lihavia räggäreitä.. Onneksi teillä on silti Nuppu karvaisena pallerona, Cocostakin taitaa tulla todella iso räggäri. Se on lihonut kuukaudessa jo kilon vaikka mahassa on jyllänyt pyörremyrsky, maha on sillä aivan pallon muotoinen. Kaulurikin sillä on varmaan isompi kuin Rufuksella jo nyt, tai ainakin kokoon nähden!

      Hyviä viikonlopun alkuja teille ja paljon terkkuja täältä meiltä sinne ihanille karvakorville! <3 Tässä vielä kuva terkku Cocolta http://tinypic.com/view.php?pic=w8no20&s=8#.UyLyJc67LIc

      Ja postausta saattaakin tulla viikonlopun aikana, jotain muuta kuin Giardiaan liittyvää. Vietän koko viikonlopun Cocon kanssa kaksin äitini asunnossa, ja yritän saada kivoja kuvia! :)

      Poista
    3. Jee, nyt toimii taas! :) Rasittavaa tällainen Blogger-reistaaminen! Tulee vähän sellainen olo, että mitähän muuta on kadonnut bittiavaruuteen niin, etten ole nähnyt siitä jälkeäkään! :-o Toivottavasti kukaan ei ole loukkaantunut - olen kyllä kaikki historian aikana näkemäni kommentit hyväksynyt. Ihanaa muuten, ettei kukaan ole koskaan kirjoittanut mitään ikävää! :)

      Ja oi miten ihana tervehdys Cocolta! Toinen on niin tärkeän näköisenä pieni suklaamuru leuassaan! <3 Jännä juttu, miten erilaisia ragdollit voivat olla. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, että miten Juju voi olla niin piiiiiitkä, hoikka ja jäntevä - ja Nuppu taas tuollainen pörröpötkö. <3 Olenkin saanut ihan lottovoiton, kun on yksi kumpaakin edustettuna. ;) Molemmissa on puolensa!

      Mukavaa viikonloppua teille - jään kiinnostuneena odottamaan kuvia ja kuulumisia! :)

      Poista
  3. Voi miten söpö Juju on ollut pikkuisena! Isonakin se on oikein komea kissapoika. <3 Nuppu on epäonnstuneimmassakin kuvassa aina yhtä pörröinen ja ihana! Terkkuja myös täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kissat ovat kyllä ihania viikset vinossakin. Kun niillä menee kuva pieleen, niin se on vain söpöä. Olisipa mulla sama homma, vaan ei. Siksi täällä onkin vain kissakuvia. ;)

      Poista