King, Kong ja tuhojen top 10

Haaveilin omista kissoista iät ja ajat, ja mitä lähemmäs unelman toteutuminen tuli, sitä enemmän kuulin varoitteluja kissojen aiheuttamista tuhoista. Ne raapisivat vasta asentamamme tapetit riekaleiksi, silppuaisivat matot, pudottelisivat kaikki koristeet säpäleiksi lattialle ja ajastaisivat sängyn alle atomipommin, joka räjäyttäisi kaiken ehjänä pysyneen molekyyleinä ilmaan… Tai jotain sinnepäin. Mutta silläkin uhalla halusin kotiimme kaksi tasmaniantuholaista. Olin valmis rakastamaan niitä, vaikka ne paljastuisivat King Kongeiksi, jotka kaataisivat lopulta koko kerrostalomme kumoon.

Tässä tuhotiimi valmistautuu iskuun...

Kun Nuppu ja Juju sitten esiteltiin kissaneitseelliselle asunnollemme, olin hiukan varuillani. Enemmän tosin kissojen kuin asuntomme puolesta. Aluksi pikku termiitit osoittivat nimittäin huolestuttavaa kiinnostusta johtoja kohtaan. Ensimmäisen kuukauden ajan piilottelimme johtomylläkkää parhaamme mukaan vilteillä ja pyyhkeillä, kunnes tajusimme hankkia muoviset johdonpäälliset. Siinä vaiheessa kissat olivat onneksi päässeet eroon suurimmasta johtofiksaatiostaan ja keksineet uusia kujeita. Tänään aionkin esitellä kuvasarjan muodossa niiden pahimmat tuhot kautta aikojen. Toivon, ettei kukaan kissoista haaveileva saa nyt tästä traumoja, vaikka materiaali onkin vallan puistattavaa. Kaikesta huolimatta olen silti sitä mieltä, että asunnossamme kaikkein kauneinta ja arvokkainta on kaksi räggäriraggariamme terävine kynsineen ja pienine nakerteluhampaineen.

Tuho numero 10

Kukkamultaa ikkunalaudalla

Turha selitellä, ettei sitä olisi. Vähintään kerran viikossa
sitä tulee lisää. Kasveistakin katoaa joskus palasia!

Tuho numero 9

Kissanhiekkaa ympäri asuntoa

Joo-o, onhan niitä jyväsiä loppuviikosta myös
veskimaton vieressä. Joskus pahoitan melkein
mieleni, kun varpaiden väliin mene Ever Cleania.

Tuho numero 8

Irtokarvaa tummalla matolla

Näkeehän sen, ettei tämä näytä hyvältä.
Kuva otettu pari päivää imuroinnin jälkeen.

Tuho numero 7

Hampaanjälkiä laturijohdossa

Milläs iPadin nyt lataat?! Ai, se toimii sittenkin.

Tuho numero 6

Nakerrettu kiipeilypuu

Mutta toisaalta: Omapahan on puunsa.

Tuho numero 5

Yksi posliininen matkamuisto

Tässä se Nizzasta tuotu pesusienenpidin oli,
kunnes Juju pudotti sen. Tuskin tämä rämppänurkka
silti ennenkään kovin hyvältä näytti.

Tuho numero 4

Säpäleiksi kaluttu jumppakuutio

Nuppu kantaa tästä vastuun yksin. Pääasia on,
että lenkkarimme ovat kuution sisäpuolella
eikä niistä ole jyrsitty kuin vähän nauhoja.

"Garrauh! Mitäs sitä popsisi seuraavaksi?"

Tuho numero 3

Rikki riivityt keittiön tuolit

Ihme, että näillä tuoleilla pystyy
ylipäänsä enää istumaan!

Tuho numero 2

Entisöity sohva

Vii-uu-vii-uu, serious damage! Langanpätkät
esiin kiskoi ruokaa kärttävä Nuppu-neiti.

Tuho numero 1

Pilalle ravattu parketti

Kaikkien sisustusihmisten kamalin painajainen kävi kohdallamme toteen:
Parketti on lähes pilalla! Jos käy makuulleen olohuoneen lattialle ja
katsoo parkettia tismalleen oikeasta kuvakulmasta kirkkaassa valaistuksessa, saattaa
nähdä kynsien jälkiä, jotka kaksi ragdollia ovat tuottaneet kamalalla hurjastelullaan.

Kissojen pitkä matematiikka

Laskutaito ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Vaikka äkkiseltään luulisi, ettei tavallinen kissaperheen arki vaatisi matemaattisia lahjoja, joudun silti rassaamaan kahta laskuorientoitunutta aivosoluani kiperillä pulmilla joka ikinen päivä. Jos tölkissä on ruokaa 85 grammaa, ja sitä kuluu päivässä 170 grammaa kissan kolmea painokiloa kohti, kuinka paljon kaksi noin viisikiloista ragdollia syö sitä yhdellä aterialla kolmesta, jos kahdella muulla ruokana on jotakin muuta, vaikkapa köntsä lihaa? Niin, ja paljonko lihaa siinä köntsässä on, ja entä jos ahne pikku possu menee kupin äärellä unelmoivan neidin eväitä maistelemaan? Koska laskupääni ei riitä, yritän turvautua kaupunkilaistuneeseen maalaisjärkeeni ja lusikoin mössöä kuppeihin sen verran kuin sopivalta näyttää.

Satakakskytkolme miinus peltipurkki
jaettuna kahdella viiksivallulla...

Kissalaskuista pahimpia ovat myös aikalaskut silloin, kun kissoja on kuljetettava johonkin. Kuinka monta minuuttia kuluu juoksukävelykipitykseen toimistolta kotiovelle, jos vastatuuli on kymmenen metriä sekunnissa? Entä vastahankaisten kissojen pakkaamiseen? Vaikka kuinka kovasti lasken (sormin ja varpain), onnistun yleensä kehittämään itselleni valtavan kiireen. Eikä matematiikalta vältytä silloinkaan, kun ei ole kyse ruoasta tai ajasta. Tuorein mysteerini on tämä: Jos oletetaan, että tyttökissa on noin 25 cm korkea (aivan mahdotonta mitata tarkasti, sillä mitattava yksilö kellahtaa kumoon ja alkaa järsiä mittanauhaa) ja sohvan alus 8,5 cm, kuinka kummassa on mahdollista, että typykkä solahtaa sinne täysin sujuvasti? Entäpä, kun noin 30-senttinen kolli tekee saman? Jos joku teistä lukijoista osaa selittää tämän minulle, niin olisin kovin kiinnostunut kuulemaan ratkaisun ja kehittämään loogista päättelykykyäni.

Nuppu ei mene koskaan sohvan alle hitaasti ryömimällä
vaan kaistapäisellä ärinäspurtilla Pikkukissi kintereillään.

Sohvan alta on hyvä tarkkailla, milloin hurja
pikkuveli kyllästyy kyyläämiseen.

Kun aikaa kuluu riittävästi, huolestun aina, ettei Nuppu
ehkä enää mahdukaan vääntäytymään sohvan alta pois.
Niinpä otan avuksi kissanhoukuttimen...

Se yleensä tepsii, ja silmäni laajenevat joka kerta, kun taas
tajuan, miten suuri kissa sieltä sohvan alta putkahtaa!
Onko kyse optisesta illuusiosta vai
 David Copperfiedin silmänkääntötempusta?

Vielä yksi mysteeri: Viime viikolla tässä samaisessa korissa parin
metrin korkeudessa nähtiin yhtäaikaisesti kaksi isoa kissanmötikkää!
It's a kind of magic... A kind of maaaagic...!

Nupun sadeseikkailu

Nupulla oli ennen joulua ongelmia tassunsa kanssa. Niin suloinen kuin Nupun oikea etutassu onkin, se tulehtui kerta toisensa jälkeen. Tästä syystä Nupulla oli meneillään inha on-off-suhde tötterön kanssa. Kun vielä joulun jälkeen tassussa oli jonkin verran punoitusta, päätin etsiä käsiini uuden eläinlääkärin, joka tarkistaisi Nupun päästä varpaisiin (varsinkin niihin!) ja antaisi minulle ohjeet, kuinka saisimme tassun taas tuliteräksi. Kun Nuppu kuuli, että veisin sen eläinlääkäriin, se alkoi parannella tassuaan pikavauhtia. Lääkäripäivän koittaessa (tasan viikko sitten) tassussa oli enää vain pieni, kuivahtanut jälki, mutta paketoin Nupun silti sadeasuun ja lähdin kuljettamaan sitä uuteen seikkailuun.

Nuppu oli jo pelottavan sopeutunut tötteröön ja kapusi
yläpesäänkin se päässään. Me nostimme katin sieltä pois,
sillä homma näytti hivenen vaaralliselta. Meistä. Ei Nupusta.

Nupun sadeasu loihdittiin oikeastaan kuljetuskassin päälle. Ensimmäisen kerroksen muodosti tuttu ja turvallinen kissaviltti ja toisen jättisuuri Ikean kassi. Kun tähän comboon lisättiin vielä sateenvarjo, on sula ihme, että koskaan saavutimme määränpään. Onneksi kuitenkin selvisimme bussimatkasta, sillä Nupusta kissaklinikalla oli oikein mukavaa. Sen hössötys saattoi olla osittain jännitystäkin, mutta luulen, että se myös viihtyi paikassa ihan aidosti. Uudella lääkärillä oli ihana stetoskooppi, jota Nuppu sai huitoa tassullaan. Sydämen kuuntelusta ei tosin meinannut tulla mitään, sillä Nuppu kehrätä huristeli niin pontevasti ja touhotti nuppumaiseen tapaan. Silloin nokkela lääkäri nosti hupsun räggärini sivupöydälle ja alkoi laskea hanasta vettä. Nuppu höristi heti kiinnostuneena korviaan ja lopetti hämmästyksissään kehräämisen. Ja hyvinhän se Nupun sydän pamppaili!

Nuppu söpöine pikku tassuineen ja varvassukkineen.

Kaiken kaikkiaan Nuppu-neiti sai terveen paperit, eikä tassuunkaan määrätty hoitoa. Jos punoitus palaa, se hoidetaan antibioottitableteilla. Ennen kuin lähdimme vastaanotolta, hoitaja tuli hakemaan huoneesta siamilaiskissaa, joka oli toipumassa nukutuksesta. Se maukaisi möreän surumielisesti, ja jouduin pitelemään Nuppua kaksin käsin, jottei se olisi mennyt lohduttamaan unenpöpperöistä kaveria. Sellainen Nuppu juuri on – valpas ja lempeä hoivakissa. Onneksi tassu näyttää nyt niin hyvältä, ettei Nuppu itse tarvitse enempää hoivaa vaan saa toivottavasti sipsutella tästä lähtien terveellä tassulla.

Tötteröä ei ole näkynyt yli viikkoon, eikä kukaan meistä ikävöi sitä!

2 x kummisetä

Nuppu ja Juju aavistivat heti aamusta, että tänään on erityinen päivä. Ensinnäkin siksi, että lämpömittari oli vihdoin valahtanut nollan alle, ja vuoden ensilumi oli pilvissä putoamista vaille valmiina. Jännittävyydestä kieli myös se, että kissoja viihdytettiin imurilla, pölyhuiskuilla ja monenlaisilla räteillä. Tämän jälkeen keittiöstä kantautui pitsantekoääniä, ja räggärien täytyi tepsuttaa varmistamaan, etten levittänyt täytteeksi niiden uutta, suussa sulavaa märkäruokaa. Kun sain pitsan turvallisesti (ja kissanmössöttä) uuniin, Nuppu ja Juju kyllästyivät ja vetäytyivät kiipeilypuun yläoksille nuokkumaan kuin kaksi karvaista huuhkajaa. Ja juuri silloin summeri surahti!

Siivouspäivä on oikea kissojen Hoplop. Tunnelit hyppivät
pöydillä ja sängyt nojatuoleilla. Ihanata!

Joko ne tulee? Joko joko joko?

*Huoh* Eikä tule luntakaan, vaikka sitä luvattiin!

Edes pari hiutaletta, pliiiiiide!

Unet jäivät kissoilta kesken, kun ovesta putkahti niiden ikiomat kummisedät. Jotta homma ei olisi liian yksinkertainen, minä satun olemaan kyseisten kummisetien kummitäti. Kummittelu yltyi nopeasti täysipainoiseksi hullunmyllyksi, jossa pyöri niin kissoja, tätejä kuin setiäkin. Hiiret vinkuivat, pallot kolisivat, kynnet rapisivat matolla ja huiskut suhahtelivat ilman halki. Suukkoja vaihdettiin, turkkia paijattiin, tunneleissa möngittiin ja lopulta sitten vähän sängyn alla makoiltiin. Juju esitti parhaat agility-temppunsa, ja Nuppu viihdytti kummisetiä lempeästi huristen. Nyt maassa on paitsi rauha myös lunta. Hiutaleet leijuvat ikkunan takana, ja kaksi kissaa rötköttää viltillä läpeensä sippeinä mutta hellyttävän onnellisina…

"Ja se oli kivaa, kun kummisedät heiluttivat sturtsihiirtä... ja krooh..."

Zzzz... Ja pian alkaa omistajien leffailta,
kenties ilman kissojen ääriviivoja...