Koska tämä vuosi ei ole ollut mikään tavallinen vuosi, Hupsut eivät tassutelleet jouluun ihan perinteiseen tapaan. Emo hävisi maisemista hyvissä ennen aattoa, ja Nuppu ja Juju joutuivat jännittämään, kumpi ehtisi kotiin aiemmin – äiskä vai joulukolli. Kyllähän kateilla olisi aattopäivä sujunut iskänkin kanssa, mutta ne olivat silti yhtä hurinaa ja ripsurapsua, kun koko perhe saatiin ajoissa koolle. Aattopuuron jälkeen joulukolli saapui tosin paikalle naukaisemaan, että Hupsujen lahjarahat menivät tänä vuonna Animaliaan ja PSEY:lle. Siitä olisi saattanut syntyä melkoinen poru, mutta kaikeksi onneksi joulukollin reestä putosi ovellemme yksi erittäin pehmoinen paketti…
Voi miten suloista joulun lämpöä koko lootan täydeltä!
Kun joulupehmo huomasi, että sitä tarkkailtiin, se ryhtyi velmuilemaan.
”Hou hou!” Tämä joulukolli-imitaatio kirvoitti naurun lähes kaikilta!
Vain Nupun suupielet nytkähtivät alaspäin ja korvat painuivat luimuun.
Se saattoi johtua siitä, että neitiä kiellettiin syömästä varpusta jouluaamuna...
...mutta veikkaan oikeaksi syyksi lahjalaatikkoa. Nuppua yritettiin houkutella hilpeään poseeraukseen, mutta se juoksi raketin lailla sängyn alle.
Ehkä se luuli, että se napattaisiin laatikkoon ja kiidätettäisiin hammashuoltoon...
...mutta luultavasti laatikkoleikit eivät vain ole sen arvolle sopivia.
Nuppu-raukan hienoa aristokattimaisuutta koeteltiin myös palvelusväen kamalilla joulujollotuksilla. Sesongin suosikkibiisiksi valikoitui Juice Leskisen ”Sika” aivan uusilla sanoituksilla.
”NNNUPPU! Voi, kuinka Nuppu syö!”
”NNNUPPU! Nupulta loppuu vyö!”
Ei saa suuttua, Nuppu! Vaikka Juitsillekin maistuvat mössöt poikkeuksellisen hyvin, niin kyllä sä, Nuppu, olet ollut tämän joulun suursyömäri.
Keittiössä ei ole pyhien aikaan tarvinnut käydä yksin, vaan jääkaapille on saanut aina kaveriksi huuliaan lipovan ja vienosti vikisevän pöhköfantin. Silloin on ollut pakko hoilata ”...ja Nuppu mihhaa mih mih ähh äh nauuu, mih mih määyyh!” Neppo Nenänen ei ole missään nimessä nähnyt nälkää, vaan olemme avanneet aina uuden tölkin ja pitäneet loppasuulle seuraa kupin äärellä. Liekö kylmä pakkassää kiihdyttänyt kissojen aineenvaihduntaa, vai ovatkohan ne vain oppineet, että jouluna kuuluu vähän herkutella?
Mässäilyyn tuli tauko, kun paikalle pölähti yhtäkkiä ihmisten joulupukki!
Lahjapaperit alkoivat rapista olohuoneessa, ja Nuppu hiihteli hiljaa sängyn alle. Meille palvelijoille putkahteli mukavia paketteja niin idästä kuin lännestäkin, ja tonttu nimeltä Juju yritti osallistua innokkaasti varsinkin narujen ja teippien availuun. Sama pieni pojannassikka pelasi kanssamme lautapelejä ja kävi viemässä hyvänjouluntoivotukset myös naapureille:
”Lokoisia pyhäpäiviä, Hannu ja Kerttu! Ei enempää vesivahinkoja, pliis!”
Kaikkein hellyttävimpiä juhlahetkiä kuitenkin koimme, kun vetäydyimme kaikki yhdessä joulunokosille – ei vellovin – vaan höllyvin vatsoin. Vaikka ulkona paukkui pakkanen, oli Hupsujen viekussa lämmintä ja ihanaa!
Hurmaavasti hurisevia pyhänjatkoja teille lukijoille! Toivomme, että kaikilla oli mukava ja mahdollisimman kissamainen joulu!
Jos Nupun varpaat olisivat tulevia veronmaksajia, Suomen hallitus saisi nukkua yönsä levollisesti. Varpaiden syntyvyys tuntuisi nimittäin olevan jyrkässä nousussa, ja niitä plumpsahtelee lisää kuin sieniä monsuunin jälkeen! Tai niin ainakin luulin vielä pari viikkoa sitten. Bongasin nimittäin Nupun tutussa asennossa: se kyömyili selkä meihin päin ja nassutti toista etutassuaan. Nappasin kissan haukkana syliini ja olin saada slaagin, kun tutun punoituksen sijaan kohtasinkin lisävarvasvyöryn!
Päällisin puolin kaikki oli melko okei...
…mutta miten monta varvasta Nupulla oikein on?! Eka pieni possu meni torille, toinen kouluun – mutta entäs ne seitsemän muuta?!
Pahimmasta järkytyksestä toettuani tajusin, että kyse oli jonkinlaisesta turvotuksesta eikä suinkaan ylimääräisistä varpaista. Pitkäksi venähtänyt kynsikin trimmattiin siistiksi kuvan oton jälkeen!
Punoitusta ei onneksi ollut eikä iho ollut rikki, ja kun Nuppu oli saanut iltaruokansa, tassun näpertely ei enää edes kiinnostanut sitä. Niinpä uskalsimme jättää neitosen ilman tötteröä, mutta pirautin silti aamulla ensimmäiseksi eläinlääkärille. Olin muutenkin jo valmistautunut viemään Nupun rokotuksille ja syöttänyt kissoille reilua viikkoa aiemmin matokuurin. Se olikin Nupulle yhtä juhlaa, sillä sen tabletit piilotettiin herkulliseen EasyPill-tahnaan. Tähän väliin voisimmekin näyttää tyylinäytteen Nupun lääkkeiden napostelusta:
Mies oli sitä mieltä, että Nuppu oli selkämme takana tuikannut tassuunsa botoxia, mutta eläintenhoitaja jakoi minun teoriani: hänkin aavisteli, että kyse oli allergisesta reaktiosta joko EasyPill-tahnaan tai joihinkin remonttipölyihin. Mitään hätää ei kuulemma ollut, eikä tassulle tarvinnut tehdä muuta kuin tarkkailla sitä, joten varasimme rokotusajan kolmen päivän päähän. Sinä aikana tassun tilanne ei muuttunut mihinkään, joten kaappasin kuljetuslootaan vapautensa perään inahtelevan turbokynsikkään.
Salaa Nuppu oli kuitenkin onnellinen, kun se pääsi seikkailuun!
Terveystarkastus sujui niin suloisesti kuin tämän pehmopalleron kanssa aina. Nuppu pyrähti pörheänä tutkimuspöydälle, kurkisteli ympärilleen ja kehräsi, puski ja touhotti niin, että sen sydänääniä piti jälleen kerran kuunnella valuvan vesihanan äärellä. Nupun tiedoissa on jopa merkintä ylenpalttisesta hurinasta!
Minkä Nuppu sille voi, että vastaanotolla on niin kivaa?
Ainoa tyhmä hetki oli, kun kannikkaan töpättiin piikki!
Eläinlääkäri totesi, ettei Nupulla ole vikaa kynsivalleissa tai mitään muutakaan tulehdusta. Hän vahvisti epäilyt allergisesta reaktiosta, joka todennäköisesti laskee itsestään. Mitään lääkettä siihen ei määrätty, koska voitelu saattaisi vain innostaa Nuppua hoitamispuuhiin, ja sitähän emme missään nimessä toivo. Kaiken kaikkiaan neiti Nöpönenä sai terveen paperit, mutta harmikseni päivittäinen hammasten harjaus ei ole pelastanut meitä hammaskiveltä, vaan Nupulle täytyisi varata hampaidenrapsutteluaika.
Jee! Lisää seikkailuja tulossa!
Eläinlääkärireissusta on kulunut nyt pari viikkoa, ja näyttää siltä, ettei varvassyntyvyys ole onneksi enää kasvussa. Pari pientä possua on yhä tavallista pulskemmassa kunnossa, mutta jouluhan on jo ovella, joten tämäkin asia ratkennee ihan itsestään...
Monille kissoille kylpyhuone on tuttu paikka, mutta Nupulla ja Jujulla on ollut asiaa sinne vain kahdesti vuodessa – jouluna ja juhannuksena. Toisinaan Nuppu on silti onnistunut livahtamaan pesutiloihin muulloinkin: se on väijynyt sopivaa hetkeä ja hyökännyt ovenraosta ihanan lämpimälle lattialle köllöttämään. Kyljellään retkottavaa kuuttia on ollut säälittävää töniä kylppäristä pois, ja maailmankaikkeuttakin alkoi lopulta säälittää niin paljon, että se järjesti meille vesivahingon, jonka ansiosta kylpyhuoneen ovi on ollut nyt auki päivät läpeensä. Eikä siinä kaikki, sillä peseytymistilamme joutuivat marraskuussa remonttiin, joka tarjosi Hupsuille viihdettä roppakaupalla.
Kaikki alkoi teippauksella, eikä mikään maailmassa ole teippausta hauskempaa!
Nuppua ja varsinkin Jujua silti kismitti, etteivät ne saaneet osallistua täyspainoisesti raksamiesten kanssa eteisen paketointiin, mutta suurin hupi alkoi, kun miekkoset lähtivät ja Hupsut pääsivät tarkastamaan alustustöiden tuloksia. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tajunnut kuvata prosessin seuraavaa osiota kameralla vaan ihan vain kännykällä pystysuunnassa, mutta toivottavasti saatte selvää videosta ja se naurattaa teitäkin:
Videon viesti on selvä: jos höpsöt kissamme saisivat sittenkin esittää joulukollille lahjatoiveita, ne haluaisivat ehdottomasti lisää huoneiden teippauksia. Ehkä voisimme paketoida seuraavaksi makkarin?
”Joo! Muovitetaan tämä sänky ihan kokonaan! Leveys 24,5 cm!”
”Ei voi pitää paikkaansa! Annapa tänne se mittanauha!”
”Kohteuhphohentti on huuhi! Ehhä haha!”
”Maku ei oo häävi! Tarvitaan lisää teippiä, äiskä!”
”Mmm, miten aistikkaan maalarimainen aromi!”
Olin vähän huolissani, kun teippausvaiheen jälkeen koitti varsinainen remontti. Pakenin sitä toimistolle, mutta takaraivossani jyrskytti betonipora, ja minun oli pakko kysyä mieheltä, miten kissanreppanoilla sujui piikkauksen ja jyrsinnän keskellä. Vastaukseksi sain videon, jossa Nuppu nassutti ruokakupilla poran laulaessa taustalla. Jujukin vain vähän heilutteli korviaan, joten saatoin huokaista helpotuksesta.
Mitä ydymmät päristimet, sitä reippaammat raksakatit!
Koska koko eteisemme oli pussitettuna kolmisen vuorokautta, saatoimme viettää entistä intensiivisempää kissaperhearkea. Emme raaskineet rajata Nupun ja Jujun elintilaa yöksi pelkästään olohuoneeseen, joten pidimme makuuhuoneen ovea auki sillä seurauksella, että meillä oli kummallakin oma kehräävä uninalle. Juju nukkui minun ja Nuppu miehen jaloissa, ja sain olla ylpeä niiden rauhallisesta tuutilullakäytöksestä. Ei kaulurinuottasta tai pohjehyökkäyksiä, vaan silkkaa lämmintä horretta! Ja kun eteispussit vihdoin siivousten jälkeen otettiin pois, pikkuisille avautui jälleen uudet seikkailut...
Kylppäriä pääsi tutkimaan turvallisesti isikissin sylissä.
”Mamaa! Kato! Ne sedät rikkoi meidän kylppärin! Irrottivat koko katon!”
Nupun mielestä spa-tilat ovat nyt paremmat kuin ennen. Jotenkin rouheat, loftmaiset ja Nupun väreihin sopivammat.
Kylpyhuoneeseemme ei asennettu kuivureita, vaan talven annetaan kuivattaa se, minkä naapurien poksahtanut vesijohto kasteli. Kukaan ei ole kertonut meille, kauanko tehdashallimainen lookkimme kestää, mutta kaiken muun säädön keskellä asia on tuntunut toissijaiselta. Ehkäpä uusi vuosi tuo Hupsuille lopulta uudet kylppäripinnat. Veikkaan, että joulupesulle päästään silti karhean kivisessä atmosfäärissä. Jos edes vääntäydymme aattona spa-tiloihin...
...sillä kuka nyt näin pienen kisun raaskisi pestä?
Tänään on Suomen sadasensimmäinen synttäripäivä, ja vaikka Nupulle ja Jujulle ei tullut tänäkään vuonna kutsua linnaan, mikään ei estä niitä pukemasta ykkösiä ylleen. Itsenäisyyden ja kissamaisen itsepäisyyden lisäksi ne juhlivat myös sitä, että emo ja iskä ovat pitkästä aikaa hetken muissa maisemissa ja Mummi Poppanen on tilattu kattien juhlaemännäksi.
Kyllä Jujun kelpaa olla Mummin itsenäisyyspäivädeittinä!
Komean kissaherran kostyymi on hieno kuin pingviinien frakki tai punatulkkujen saketti.
Ja jos kättelee Mummia oikein nätisti, saa ihan varmasti jonkin ylimääräisen namin.
Juhlien pörröisin daami taas nimetään kultaisen ruusun ritarittareksi.
Miten sattuikaan – Nuppu on kaikkein somin karvaturri!
Kun kruunajaiset ovat ohi, Nupulla olisi enää yksi toive...
...jonka Mummi kyllä kuuli: perisuomalainen herkkuillallinen.
Hankien ja korkeiden nietosten sijaan tihkusade mönjää jälleen kerran maan, enkä voi mitenkään uskoa, että taaperramme kohti vuoden kiihkeintä tonttusesonkia. Uskottava se kuitenkin on, sillä joulukadun avajaisia on vietetty siellä täällä, ja Hupsujenkin nuhjaantunut ekolokero muutettiin lauantaina joulupiperrysten riemastuttamaksi valoparatiisiksi.
Jouluheinää näkee nyt laiduntaa kynttilöiden valossa...
...ja ikkunalaudoille aseteltiin valopalloja, tonttuja ja kissanpäitä.
Niin paljon kuin varsinkin kissan päät (ja vartalot) minua ilahduttavatkin, on pakko tunnustaa, etten ole aikuisena ollut enää mikään suuri jouluihminen. Hupsuttamon ainoat tortut ovat löytyneet hiekkisten uumenista, ja kun perheen kaksilahkeinen on luukuttanut Spotifysta joulumusiikkia, minä olen tuutannut omista kaiuttimistani jotakin vuodenaikaneutraalimpaa tavaraa. Ja mitä tavaraan tulee, sitä on jouluisin aivan liikaa. Lahjarumba saa minut hyperventiloimaan, sillä en oikeasti tiedä, mitä minä itse tai kukaan muukaan tarvitsisi joululahjaksi. Jos suinkin voisin, haluaisin antaa rakkaimmilleni kukkuroittain terveyttä, hyvää mieltä, pitkää ikää, spontaania naurua ja inspiroivaa energiaa. Koska sellaisia ei niin vain saa käärittyä lahjapapereihin, on minunkin ollut siis turvautuminen kaupan antimiin.
Joulukodin avajaisissa Nuppu sai ensimmäisen aineellisen joululahjansa.
Palvelusväkeä yhdennäköisyys huvitti, mutta Nuppu itse toivoo, että seuraavat lahjat ovat joko A) aineettomia tai B) ruoka-aineita.
Tänä vuonna minulla on kuitenkin lämpöisempi joulumieli kuin pitkään aikaan, vaikka työpaikan menetys, auki revitty kylpyhuone ja harmaa lössysää antaisivat olettaa vallan muuta. Yksi syy varmasti on se, että olen saanut vihdoin levätä pitkän syksyn väsymyksiä pois ja voin valmistautua jouluun kaikessa rauhassa. Toinen syy on se, että pitkän työtaipaleeni viimeisinä kuukausina pääsin mukaan projektiin, jollaisesta en ollut osannut edes unelmoida. Kirjoitin nimittäin lastenkirjan Suomen viralliselle Joulupukille ja sain seurata, kuinka tarinani heräsi henkiin upeina kuvituksina.
Tällainen kirjastamme tuli, ja voitte kuvitella, että olen tuntenut joulun lämpöä viime keväästä saakka!
Juju asettui mustasukkaisesti emon tekstin päälle, tai sitten se halusi kiinnittää huomionne Pete Revonkorven tunnelmalliseen kuvitukseen.
Tässä on emon ja Jujun lempiaukeama, koska se muistuttaa, että joulussa on kyse ihmisten hyvistä teoista paitsi toisilleen myös eläimille ja luonnolle.
Joulupukkitarinan myötä tajusin, ettei aito joulu ole koskaan kadonnut sisältäni. Se vain on jäänyt kiireen, sählingin ja yleisen materialismikilinän jalkoihin. Niinpä aion tällä kertaa unohtaa kaikenlaiset turhat asiat ja olla oikeasti kiltti: tehdä ekologista ruokaa, vähentää turhia ostoksia, kierrättää tavarat ja roskat entistä huolellisemmin, olla mahdollisimman reilu ja ystävällinen toisille ihmisille, leikittää ja paijata omia (ja muiden) kissoja ja pitää huolta myös itsestäni. Silloin joulumieltä varmasti riittää ympäri vuoden.
Jujulla ja Nupullakin oli syvällinen juttutuokio erään tonttusen kanssa.
Sen aikana ne tekivät tärkeän päätöksen: ne eivät toivo joulukollilta tänä vuonna isoa tavararöykkiötä, vaan antavat emon tehdä lahjoituksen löytöeläintalolle.
Aineettomia lahjoja saa silti antaa, ja kun emo kerran tykkää tarinoida, niin Hupsuille pitää lukea joulukuussa monta ihanaa kissasatua!
Joko teillä lukijoilla on joulufiilistä? Ja onko joillain kissaseuduilla jo lunta?
