Nuppu ja Juju ovat onnekkaita kissoja siinä
mielessä, että niitä rakastetaan enemmän kuin laki sallisi. Niitä
yritetään hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, ja niille kehitellään
hassutusta – joskus tahallaan, joskus tahattomasti. Tahallisessa viihdyttämisessä mieheni on usein parempi kuin minä: viime viikollakin hän osti pikkuisille
aivan yllättäen uuden, pehmoisen talon. Minä taas hauskutin kaikkia asentamalla
sen vahingossa nurin niskoin:
| Muuttui lattia katoks, katto lattiamatoks... |
| Puolustuksekseni sanottakoon, että katsoin toisella silmällä Voicea sen verran kuin teeveestä erään poitsun takaa näkyi. |
| Nuppu näytti viihtyvän Vekkulassa hyvin. |
| Jujukin halusi kokeilla, mutta näin jälkikäteen olen huomaavinani hienoista hämmästelyä. Ehkä se mietti, että jos se olisi vauva, istuttaisin sen takuulla ylösalaisin auton turvaistuimeen. |
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen tai
viimeinen tekstiilimokani. Olen mestari pukemaan sukat, paidat ja jopa housut
nurja puoli ulospäin. Jumppatunnille olen onnistunut pakkaamaan mukaani kaksi
vasenta sukkaa ja eriparikengät – ja viime viikolla zumbasin aluspaita ylläni
pienen unohduksen takia. Tästä näkökulmasta tuntuu silkalta ihmeeltä, että
Nupusta on kehittynyt niin tyylitietoinen nuori neiti. Kissani ovat myös
maailman huomaavaisimpia, sillä Jujun pientä, vinoa hymynkaretta lukuun
ottamatta ne eivät ole kiusanneet minua kömmähdyksestä. Mieheni ei tosin voinut
olla näyttämättä, kuinka talo oikeasti pystytetään:
| Nyt kun maailma kierähti taas oikein päin, Nuppukin rauhoittui vihdoin nukkumaan... |