Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vekkula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vekkula. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kauneus on kalan silmässä

Jos Jujulta kysytään, kala on kaikkinensa kaunis otus. Sillä on ihanan näppärät evät, joilla on hyvä pulikoida pienen kattimatin vatsaan. Niinpä Jujulla ei ollut mitään sitä vastaan, että osoittaisimme tänään kunnioitusta kaloja kohtaan katsomalla maailmaa fisujen vinkkelistä.

Tämä kuva on selvästi monnin näkökulmasta.
Niillähän on isot viikset ja karvoihin mätsäävä jättikuono.

Kultakalat taas katsovat tällä lailla anovasti kerjätessään lisää levää ja kalanruokaripotetta.

Kai jäälautoilla köllivät merileijonatkin lasketaan kaloiksi?

Lopulta Jujua alkoi naurattaa emon kamerapelleily niin,
että se meni ihan kaksin kerroin kikatuksesta.

Nuppu sen sijaan ei ole innostunut kaloista saati niiden evistä tai perspektiiveistä. Se suostui kuitenkin poseeraamaan kalansilmäobjektiivin edessä, kun kerroin, että tätä lähemmäs Linnanmäen Vekkulaa se tuskin tänäkään kesänä pääsee...

Onko se sittenkään Nuppu vai jokin capybara tai muu jättijyrsijä?

Kissoja huoletti, että te lukijat saatatte nyt pelätä, että kuvissa hassuttelevien räggärien nassu jähmettyi vinksalleen vähän samaan tapaan kuin silmät saattavat jäädä kieroon varsinkin, jos tuulee. Niinpä lupasin laittaa postauksen loppuun todistusaineistoa siitä, että oikeasti Nuppu ja Juju näyttävät yhäkin henkeäsalpaavan kauniilta:

Tällainen nätti vonkale jäi emon suukkohaaviin.

Ja tällaisen unisen pikku sintin haen seuraavaksi kainalooni koko yöksi,
sillä vietän viikonlopun kolmestaan pikku kultakalojeni kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille, 
ja hauskoja messuja PetExpoon suuntaaville!


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kissaemon tekstiilimoka

Nuppu ja Juju ovat onnekkaita kissoja siinä mielessä, että niitä rakastetaan enemmän kuin laki sallisi. Niitä yritetään hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, ja niille kehitellään hassutusta – joskus tahallaan, joskus tahattomasti. Tahallisessa viihdyttämisessä mieheni on usein parempi kuin minä: viime viikollakin hän osti pikkuisille aivan yllättäen uuden, pehmoisen talon. Minä taas hauskutin kaikkia asentamalla sen vahingossa nurin niskoin:

Muuttui lattia katoks, katto lattiamatoks... 
Puolustuksekseni sanottakoon, että
 katsoin toisella silmällä Voicea sen verran
kuin teeveestä erään poitsun takaa näkyi.
Nuppu näytti viihtyvän Vekkulassa hyvin.
Jujukin halusi kokeilla, mutta näin jälkikäteen
olen huomaavinani hienoista hämmästelyä.
Ehkä se mietti, että jos se olisi vauva, istuttaisin
sen takuulla ylösalaisin auton turvaistuimeen.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen tai viimeinen tekstiilimokani. Olen mestari pukemaan sukat, paidat ja jopa housut nurja puoli ulospäin. Jumppatunnille olen onnistunut pakkaamaan mukaani kaksi vasenta sukkaa ja eriparikengät – ja viime viikolla zumbasin aluspaita ylläni pienen unohduksen takia. Tästä näkökulmasta tuntuu silkalta ihmeeltä, että Nupusta on kehittynyt niin tyylitietoinen nuori neiti. Kissani ovat myös maailman huomaavaisimpia, sillä Jujun pientä, vinoa hymynkaretta lukuun ottamatta ne eivät ole kiusanneet minua kömmähdyksestä. Mieheni ei tosin voinut olla näyttämättä, kuinka talo oikeasti pystytetään:

Nyt kun maailma kierähti taas oikein päin,
Nuppukin rauhoittui vihdoin nukkumaan...