Reissukissat Nuppu ja Juju

Hupsut eivät ole koskaan olleet suuria maailmanmatkaajia. Jos emo ja iskä ovat tarvinneet maisemanvaihdosta, karvapalleroille on hommattu aina vakihoivaajaksi Mummi Poppanen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana sekin vaihtelu on hävinnyt kuin karvatuppo tuuleen, koska Hupsuttamossa on pidetty yhtä matalaa profiilia kuin muuallakin maailmassa. Juuri missään ei ole piipahdettu, eikä meilläkään ole vieraita poikennut. Yksi uusi perheenjäsen meille tosin saapui… Kuka haluaa kertoa lisää?

 

”Ai, joo. Se on harmaa, ja sillä on kumiset tassut.”
”Ja sekin hurisee ja pörisee. Vähän niin kuin me.”

Vaikka hankimme auton melkein vuosi sitten, Hupsuille koko juttu oli silkkaa urbaania legendaa aina helatorstaihin saakka. Vasta silloin pörrykät nimittäin vietiin ensimmäiselle ajelulle, jota oli valmistettu huolellisesti jo pidemmän aikaa. Boksi ja kuljetuskassi olivat olleet näkösällä yli viikon, niitä oli sisustettu kotoisaksi ja niissä oli tarjoiltu herkkuaterioita.

 

”Let's go!” Juju sanoi kärsimättömästi, ja kieltämättä meillä muillakin oli jo kova matkakuume.

Herkkähermoisena emona olin stressannut jonkin verran, miten kaikki sujuisi, mutta saimme katit helposti bokseihin ja turvavöihin, ja menin vielä itse takapenkille henkiseksi tueksi. Sitä tarvittiin ainakin Lahteen asti, sillä Jujun kuonosta karkaili tasaiseen tahtiin mourahtelevia ääniä. Lauloin Pientä ankanpoikasta ja muita Jujun lempilauluja, ja lopulta se uskoi, ettei välitöntä vaaraa ollut. Nuppu oli jo monta kertaa nukahtamassa, mutta lopulta Juitsi aina herätti siskon kysymällä, oliko vielä pitkä matka.

Ja kyllä muuten oli!

Lopulta kuitenkin koitti se suuri hetki, kun saavuimme itäiseen Mummilaan! Nuppu ja Juju eivät olleet käyneet siellä sitten ensimmäisen joulunsa, mutta tuntuivat muistavan vielä paikat ja tietenkin tutut ihmiset. Nuppu kiersi heti kaikki huoneet läpi lasitettua parveketta myöten, mussutteli Mummin kanssa, moikkasi pappaa ja meni sitten sohvalle sukimaan reissussa rähjääntynyttä turkkiaan.

Nupulla alkoivat heti todelliset kissanpäivät.

Mummikin oli jo ikävöinyt pikku turrikoita. <3

Olin kuvitellut, että Juju ei uskaltautuisi ollenkaan kassista ulos, mutta tällä kertaa pieni punanenäpoitsu sipsutteli melko rohkeasti heti näytille. Se tutki varovasti paikkoja, jumittui joksikin aikaa sohvan taakse mutta hiippaili sitten muiden seuraan. Se kävi jopa Mummin vaatekaapeissa! Kaikki sujui täydellisesti, kunnes jatkosuunnitelmat löivät varsinkin Nupun ällikällä: pyydystimme sen ja Juitsin uudestaan bokseihin, sillä jatkaisimmekin matkaa vielä vähän: olimme nimittäin varanneet meille huoneistohotellista perhehuoneen, jossa voisimme levittäytyä ihan rennosti kimpsuinemme, kampsuinemme ja tietenkin katteinemme. Ja Nupun mielestä se oli kaamea vääryys! Se olisi halunnut jäädä Mummilaan, mutta onneksi Mummi lähti saattamaan pieniä kisuja uuteen paikkaan.

 

Se oli huoneistohotelli Marja Mikkelin kasarmialueella!

Emme olleet koskaan aikaisemmin olleet hotellissa kissojen kanssa, mutta vastaanotto oli lämmin ja paikka vaikutti juuri meille sopivalta:

Meille oli kaksi huonetta ja kylppäri - ja tilaa Nupun ja Jujun omille tavaroille,
kuten veskille, pedille, raapimakaktukselle ja punkeromaiselle kissanhoitorepulle.

Perhehuoneessa lapsille oli tietenkin kerrossänky,
jossa oli hupaisat Itse ilkimys -lakanat....

 

...ja leikkisät nokkamukit!

Katit tosin päätyivät käyttämään enimmäkseen näitä hauvakuppeja.

 

Maisematkaan eivät olleet lainkaan hullummat!

Hotellissa Jujusta kuoriutui hurjan rohkea reissukissa. Se oli selvästi innoissaan ja tutki paikkoja siinä, missä Nuppu mökötti yhä sängyn alla ja kantoi meille kaunaa, kun ei ollut saanut jäädä ikuisiksi ajoiksi Mummin luo. Onneksi se kuitenkin antoi kaiken anteeksi päästessään nukkumaan viereemme koko yöksi. Aina välillä heräsin siihen, kun Nuppu mönki naamani yli, mutta muuten kissat osasivat käyttäytyä melko hyvin. Paitsi Juju, joka herätti meidät ensimmäisenä aamuna antamaan ruokaa viiden maissa!

”Ootko mama koskaan kuullut aikaerorasituksesta eli jet lagista?”

Vietimme Mikkelissä kokonaista kolme yötä, ja kissat tykästyivät majapaikkaamme. Ne olivat ihanan reippaita, ruoka ja leikit maistuivat - ja tuntui hellyttävältä lomailla kerrankin niin, että pikkuhöppänät olivat mukana menossa ja virkistyivät siinä missä palvelusväkikin.

Tältä näytimme vain sinä ekana aamuna, kun heräsimme viideltä!

 

Ensin piti lepäillä arjen väsymykset pois.

 

Sitten jaksoi katsella historiallisia rakennuksia ja vilkutella pörriäisille.

 

”Äiskä, voidaanko me muuttaa tänne?”

”Ai ei? Miksei?”

Jujunkin mielestä paikka oli ihan kuin Hupsuille tehty,
sulautuihan se näppärästi osaksi huoneistohotellia

 

Nukkumapaikoissa oli ihanasti valinnanvaraa. Ja kuvittelenko vain, vai...

...oliko Nupun naamalla muikea kestohymy?

Virkeys ja tyytyväisyys paistoivat myös Juitsin nätiltä nassulta!

Loma hujahti ohi ihan liian pian, mutta näin jälkeenpäin tuntuu siltä kuin olisimme saaneet jo viettää kesälomaa pitkästikin. Viimeisenä aamuna katit päättelivät teippiharjaamisesta ja muista siivoustoimenpiteistä, että kotiinlähtö koittaisi pian. Kumpikaan ei olisi halunnut joutua boksiin, mutta niin se vain on, että kaikki kiva päättyy aikanaan. Kotimatkalla ei kuitenkaan ollut tavanomaista konserttia, vaan molemmat reissaajat käyttäytyivät ihanan rennosti. Kun pääsimme kotiin, Jujun nenä ei ollut yhtään punainen, ja vaikka Hupsuttamo ei ole puoliksikaan niin jännä ja eksoottinen paikka kuin hotelli, kissat hölköttelivät iloisina ympäriinsä ja tuntuivat taas arvostavan eri tavalla oman kodin rauhaa.

Mutta arvatkaapas mitä? Kesälomaan ei ole enää kuin pari viikkoa,
ja koska Hupsut olivat niin mukavaa matkaseuraa, ne pääsevät
mukaan reissuun seuraavallakin kerralla!