maanantai 12. joulukuuta 2016

Karva-Lucia ja tonttu Pöffenderi

Nuppu ja Juju eivät ole valittaneet kertaakaan kaamoksesta. Vaikka valoa pilkahtaisi päivällä vain parin nanosekunnin ajan, kissakaksikossani riittää virtaa – ovathan ne ladanneet kesällä D-vitamiinisammionsa aivan piripintaan. Samaa ei voi sanoa niiden nuukahtaneesta emosta, vaan pimein vuodenaika ottaa minusta aina jonkinmoisen niskaotteen. Kissojen energistä nujakointia katsoessani päätin kuitenkin ottaa niistä mallia ja tömpsöttää kaamosta takatassuilla päänuppiin.
 
Voisihan sitä mokomaa tempaista vähän avotassullakin.

Koska kaamos on tummanmöhkelöinen Pohjolan yllä leijaileva masennustila, sitä ei voi mätkiä ihan perinteisin karatepotkuin. Niinpä valitsin aseekseni tutun ja turvallisen hassuttelun. Ostin Tigerista karvareunusteiset tonttuhatut ja ehdotin, että leikkisimme Nupun ja Jujun kanssa Sinivuorten yötä ja Tipe-tipe-tip-tapia.

 
Hei, tonttu-ukko! Onko jo riemun raikkahin aika?

Ei, vaan kauhun tunkkaisin!
Juju-tontulla meni fiilikset ja se pyysi, että eikö se saisi nauttia kaamoksesta ihan vain kaikessa rauhassa. Huuli väpättäen annoin Huitsin tepsutella koriin nukkumaan, mutta sitten mieleeni juolahti, että voisin virkistää itseäni Nupun kanssa. Ehdotin, että tekisimme siitä pyhän Valottaren eli Lucia-neidon, joka toisi hohteellaan valoa pimeyteen.

 
Näin lähelle valoseppelettä pääsimme ennen kuin Lucia räpisteli lipettiin.
Hetken aikaa vaikutti jo siltä, että kaamos nielaisisi minut loputtomaan pömppömahaansa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, vaan itäiseltä maalta kulki yhtäkkiä tähti, joka muutti kaiken.
 
Tähti kirkas, tähti öinen, ensi tähti, jonka nään...
Kun katsoin Juju-poitsun harrasta ilmettä, tajusin, että olin roolittanut sitä aivan väärin. Juju ei halua olla mikään hössöttävä tonttutoljanteri vaan Tiernapoikien arvokas Mänkki. Tovin tähteä pyöritettyään se keksi kuitenkin jotain vielä ihanampaa.
 
Hellyttävä Juju-herra halusi suoda emolle taivaisen valon.
Niinpä kruunasimme sen Hupsuttamon ihka omaksi Luciaksi.
Mutta entäpä Nuppu? Se lupasi, että voisi toki esittää Tiernatytöissä Murjaanien kuningatarta, mutta yksi toinen asu olisi pu-pup-pi-du-typykällemme vieläkin mieluisampi:

 
Nupulta pääsi hihitys, kun pynttäsin siitä söpön pikku tonttutytön, ja
se lähetti heti jouluisen lentosuukon omalle ”Herootekselleen” Tampereelle.

Nuppu-tonttusen loppupäivä vierähti ihan vain Rufuksesta haaveillen.
”Kaks vain valveil’ on puolisoa, Cocon herttaisen nukkuessa...”
Vaikka kaamoshulabaloomme ei sujunut aivan niin kuin olin aluksi ajatellut, kaikki päättyi lopulta parhain päin, ja nyt jaksan taas kulkea hämärän halki hymyssä suin.

Valoisaa Lucian-päivää teille kaikille!
 
Ja paljon lämpöä, iloa ja joulun tuoksua! :)

23 kommenttia:

  1. Siellä ollaan jo niin lämpimissä joulutunnelmissa, hyvä se on harjotella tonttumyssyjen kanssa niin pysyy sitten h-hetkellä päälaella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on joulun tuntua humpsahtanut jo tänne meillekin. Paljon täytyy vielä reenailla myssyjen kanssa, jos haaveilee näkevänsä kaksi tonttua samaan aikaan. :o)

      Poista
  2. Teilläpä oli kivat leikit. Toivottavasti emo piristyi :) Ihanat suukot lähetit Rufukselle ♥ - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo emo pirteältä näytä vieläkään, mutta jotenkin hirmu levolliselta ja onnelliselta, kun saa jäädä täksi päiväksi etätöihin meidän kanssa. T. Lucia-herra ja tonttutypsy

      Poista
  3. Hauskat leikit teillä. Ja ihana Juju tähtensä kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju on sellainen maman harras pieni tähtipoika! :o)

      Poista
  4. Voi Nupputonttu oot maailman ihanin mun tyttöni <3 Tahtoisin vain olla kanssasi ain! Kun joulukolli tulee kylään yritän hivuttautua sen rekeen huamaamattomasti ja tupsahdan paketissa luoksesi <3 -Rufus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma urhoollinen Ruffe-ritarini! <3 Nyt en kyllä pysty odottamaan, että joulukolli porhaltaa porstuaan ja pomppaat paketista pusutettavakseni! Tästä tulee Kaikkien Aikojen Joulu, jos suunnitelmat vain menevät putkeen. Tai siis rekeen!

      Vai on se anoppi ollut taas skarppina korttien kanssa! :-o Meidän vain haahuilee eikä tajua, vaikka olen käskenyt sitä liimaamaan yhden postimerkin mun villahousuihin, jotta postiljooni toisi mut sinne teidän huudeille. Kyllä me Ruffis ihanani jotenkiin vielä yhteen jouluksi päädytään! XXXXXXX T. Nuppusesi PS. Mama lupasi kehystää mulle sun kuvan.

      Poista
  5. Voih, mikä lentosuukko <3 Ja Vuoden Lucia! <3 Onnistuitte piristämään tämänkin palvelijan olotilaa hupsuttelullanne, kohtahan se päivä alkaakin onneksi jo pidentyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että toinenkin palvelija sai piristystä päivään! :) Tämä viikkohan on pyöristettynä melkein jo ohi, ja ensi viikosta selviää joulun siivellä - ja eikös Tapanina ole päivä jo aavistuksen pidentynyt! JIIHAA! Wii didit! :o)

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Hyvin vaistottu! Tilasin vielä parit joulukortit Nupun suukkoteemalla. :-D

      Poista
  8. Aika vallankumouksellista valita Luciaksi poika! Ja murjaaniksi tyttö!

    Ei mitään vikaa valtakunnan nykyisessä Luciassa varmaankaan, mutta on Juju silti sievempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin nyt valinnat ihan tunnepohjalta ja samalla perinteisiä rajoja rikkoen! :o) Juju on kyllä sievistä sievin Lucia. Vai pitäisikö sanoa Lucio?! :o)

      Poista
  9. Ihana Lucia teilläkin! :) ja Nuppu on kyllä mitä söpöin tonttutyttö, Misu on ihan kateellinen noin pöyhkeästä turkista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kiittää ja Nuppu pörhistelee tonttuturkkiaan. Misuhan on Nupun suuri idoli, kun se pyydystää ihan oikeita päästäisiä.

      Poista
  10. Voi Nuppua, niin kaunis tonttukuva! Mitenköhän nuo meidän tontut saisi houkuteltua lakin alle... Juju näyttää myös oikein suloiselta Lucialta kynttiläkruununsa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu oli niin suloinen mussukka, kun suostui poseeraamaan mamille hattu päässä. Juju ravisti lakin noin kahdessa sekunnissa kutreiltaan. Onneksi kynttiläkruunu sentään kelpasi! :-D

      Poista
  11. Ihana Lucia ja tonttutyttö :') Meillä Nuutti ei ole suostunut tuommoisiin rooleihin. Se vaan syö silkkipaperisia lumihiutaleita sitä mukaa kun teen uusia ja kiinnitän yhä korkeammalle, jottei se niihin ylettyisi. Huoh. Kaffe onneksi vaan tyytyy katselemaan sivusta. Ihanaa joulun odotusta teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihana lumihiutalesaalistaja teillä! :-D Mutta totta kai pienen räggäripojan pitää saada pyydystää hahtuvia kielellään - tai tassullaan. <3 Mukavaa joulunalusaikaa koko teidänkin porukalle!

      Poista
  12. Mutta nythän on jo melkein kevät, koska eilen talven selkä taittui ip!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana! :) Ja ihan kuin oikeasti olisi tänään jo ollut hippusen valoisampaa. Saattaa johtua myös siitä, että joululoma alkoi!

      Poista